Mainituilla muutoksilla levisi runo Narvusista Soikkolaan ja Keski-Inkeriin, jossa johdantoon tuli ainoasti vähäpätöisiä lisäkoristuksia. Niistä huomattavin on vaihteleva kuvaus neidon oikeudettomasta asemasta, esim.[551]
Mihin maata neitoselle,
Niittyä ripajalalle,
Peltoa pakenevalle?
Se maautta neitoselle,
Mikä alla jalkojensa;
Se päivyttä neitoselle,
Mikä päivä päänsä päällä.
Maa on neion esliinassa,
Niitty neitosen rivassa,
Kaski pollen kantimessa.
Aivan yhtäläinen on runon johdanto vielä Karjalan kannaksella. Siitä on kuitenkin tärkein piirre, neidon osattomuus maanomistuksessa, jäänyt pois. Epäröimisensä, antaisiko maata, veli perustelee ainoasti sillä, ettei sisarella ole miestä eikä hevosta käytettävänään maan kyntämiseen. Sukulaisten saamiin lahjuksiin nähden on ainoasti isän tavarassa tapahtunut kehitys huomattava: a) kyntö-härkä tai tavallisemmin kyntöruuna Narvusissa, b) rahainen ratsu yleinen Soikkolassa, tavallinen Hevaalla; c) kivinen kirkko myös tavallinen Hevaalla,[552] yleinen Karjalan kannaksella. Näytteeksi Karjalan kannaksen laulutavasta painettakoon seuraava kappale.[553]
Puistin maata velloltani,
Ristikoista, rastikoista
Virvikoista, varvikoista,
Pellolta pelervikoista.
Vello vasten vastaeli:
"Mitä sä sisko maalla teet?
Ei ole sulla kyntäjäistä,
Ei miestä ei hevosta." —
"Mä vaan kynnän kynsilläni,
Varpahillani vakoan."
Antoi vello mulle maata,
Ristikoista j.n.e.
Kylvin mä sinoista liuskan,
Toisen liuskan pellervoista.
Menin kohta katsomahan,
Kahen kolmen yön perästä,
Viikon päästä viimeistähän.
Sitte oli sino kukalla,
Pellervoinen marjasella,
Aloin kitkeä sinoista,
Puhastella pellervoista.
Ajoi kaksi kauppamiestä,
Kolme puotipoikasia,
Nuo mulle kutittelevat:
"Sä olet neito meille myöty,
Sekä kaupattu kananen!"
Neito vasten vastaeli:
"Kuka möi minun poloisen,
Kauppasi kotikanasen?"
— "Iso möi sinun poloisen,
Sekä kauppasi kanasen."
— "Mitä sai iso minulla?" —
— "Isos sai kivisen kirkon."
"Tulkoon suuri pohjatuuli,
Kaatakoon isoni kirkon,
Parasna kirkkoaikana!"
Ajoi kaksi kauppamiestä j.n.e.
(Jokaisen sukulaisen kohdalla uudelleen).
Jo Keski-Inkerissä joskus ja useammin Karjalan kannaksella[554] on Sinen kitkentä irtautunut Myödyn neidon runon yhteydestä, liittyen johdannoksi Kuolonsanomiin ja etenkin sanomaan "Äidin kuolosta" (nk. myös Kanteletar, 3:s painos III. n:o 104; vrt. n:oon 62).
Sen sijalle on sitten Suomen puolella Myödyn neidon runon eteen sovitettu uusi johdanto, jossa samoin kuin alkuperäisemmässä virolaisessa muodostuksessa, vaan aivan uudella tavalla kuvataan, kuinka neito paimenessa ollessaan saa tiedon siitä, että hänet kotona on myöty.
Vanhimmassa Porthanin aikuisessa käsikirjoituksessa, jonka Ad. Neovius on löytänyt ja julkaissut, tämä johdanto kuuluu:[555]
Läksin piennä paimenehen,
Lasna lammasten ajohon,
Tuli ylkä karjahani,
Oli ylkä niinkuin härkä.
Istuihen tyvellen ylkä,
Minä lapsi latvemmallen;
Kysyttelin, lausuttelin:
"Kävitkös minun kotoni,
Vaelsitko vainioni?"
Kyseli minulta ylkä:
"Mikä merkki sun kotonsi,
Kuka valta vainionsi?"
— "Risti riihen ikkunalla,
Toinen risti lattialla,
Kuusikko tupani eessä,
Kultakaivo kuusikossa,
Kultakansi kaivon päällä."
— "Mitä teeskeli isäni?"
— "Myöskenteli tyttäriä."
Runon jatko on täydellisemmin edustettuna saksalaisen H.R. von Schröterin v. 1819 julkaisemassa kokoelmassa "Paimenlaulujen" joukossa.[556]