Tahvana hovusten herra,
Hovusten herra, hevosten herra,
Ruotus kultainen kuningas,
Ruokki Ruotuksen hevosta,
— kiima (!) konkaria,
Yöt seisoi suka käessä,
Päivät päitset kainalossa.
Sualla suki hevosta,
Kammallansa kampaeli,
Koreaksi kuonon päältä,
Haveaksi harjan päältä,
Sileäksi seljän (!) päältä,
Lakeaksi lautasilta.
Koreat rihmat kuonon päällä,
Haveat rihmat harjan päällä,
Sileät rihmat seljän päällä,
Lakeat rihmat lautasilla,
Tahvana hovusten herra,
Ruotus kultainen kuningas,
Tuli ulkonta tupahan:
"Jo meille Jumala syntyi.
Jouluyöllä onnisella,
Tallihin hevosten taaksi,
Kakurille jäykähille."
(Tahvana tasainen poika
Meni oroa juottamahan,
Ja tammaa taluttamahan.
Eipä oro vettä juonut,
Eikä laukku lainaellut,
Kuin keksi kuvan joesta,
Tähen merkin taivahasta).[76]
Tuli oroa juottamasta,
Ja tammaa taluttamasta.
Tahvana tasainen poika,
Tahvana juua tahtoo,
Tahvanan kulkku kuivettuu.
Tuokoa tuopilla olutta,
Pikarilla pienikkestä.
Olut kiehui astiassa,
Tammisessa astiassa,
Tammisen tapin takana,
Hiiva alla, vaahto päällä,
Keskessä olut punainen.
Siinä ei ole yksistään Ruotuksen nimi tallella, vaan hänen kuninkuutensakin, joka ei länsisuomalaisissakaan kirjaanpanoissa ole säilynyt, vaikka se itäsuomalaisista Katrinan kosinnan kappaleista päättäen lienee Tapanin virteen alkuansa kuulunut. Hevaalla löytymättömiä vanhoja piirteitä ovat myös: ulkoa tupaan tuleminen, tähden taivaalta keksiminen sekä lopuksi oluen pyytäminen. Sitäpaitsi esiintyy runo aivan itsenäisenä, jos kohta Jumalan syntyminen talliin ilmaisee selvästi Saunanhaku-virren vaikutusta.
Vielä on Soikkolan ja Hevaan väliseltä alueelta saatu katkelma, jonka alkusäkeessä Tapanin nimi on säilynyt ruotsalaista Staffan lähinnä vastaavassa muodossa:[77]
Stahvana hevosen herra.
Kertomusta ihmeistä ei Soikkolan puolisissa Tapanin virren toisinnoissa tavata. Se on niistä, niinkuin vasta saamme nähdä, eksynyt runoon erämatkalla surmatusta Ylermiköstä. Huomautettakoon ainoasti, että juuri härkä-juttu, joka Hevaalla puuttuu, on tässä säilynyt.[78]
"Härkä on sarjoille tapettu,
Liha syöty, luu kaluttu,
Kettu kenkänä pietty,
Nahka Saksan saappahina.
Nouse härkä ammumahan,
Luille nouse liikkumahan" j.n.e.
Mainitut säkeet ovat myös ainoat jäljet Tapanin virrestä, jotka läntisimmällä Narvusin niemekkeellä ovat tavattavissa.[79]
Tapanin virren kulku Varsinais-Inkerissä suunnassa idästä länteen puolestaan vahvistaa muutenkin ilmeistä tosiasiaa, että se on tänne saapunut Länsi-Suomesta Karjalan kannaksen kautta, joka tuskin lienee tapahtunut aikaisemmin luterinuskoisten siirtymistä Inkerin puolelle eli 1600 lukua.
Mihin aikaan Tapanin virsi pukeutui suomalaisen runon muotoon Varsinais-Suomessa, on vähän vaikeampi määrätä. Tanskalainen historiantutkija Johannes Steenstrup[80] huomauttaa, että vanhin tanskalainen katkelma Tapanin virttä on vuodelta 1695 ja ettei färöläinen eivätkä ruotsalaiset käsikirjoitukset ole sitä vanhempia. Tanskalaisissa kappaleissa puuttuvan refrängin vuoksi hän pitää mahdottomana, että ne olisivat keskiajalla sepitettyjä, jota vastoin on mahdollista ja todennäköistä, että katolisia, vieraita runoaineksia on myöhemminkin Tanskaan kulkeutunut. Sama muistutus koskee myös tanskalaisen tapaista ruotsalaista toisintoa. Mutta koska toisessa ruotsalaisessa muodostuksessa on refrängi paljoa paremminkin säilynyt kuin kertova osa runoa, niin sopii olettaa Ruotsissa kaksi päällekkäin kerrostunutta toisintoa, josta vanhempi tuli Suomeen silloin kuin se vielä oli eheänä. Niin myöhään kuin 1600 luvulla olisi ruotsalaista laulua tuskin enää mukaeltu vanhalla runomitalla Länsi-Suomessa; jota paitsi suomalainen runo luultavasti jo 1600 luvun alussa oli kulkeutunut Inkeriin. Tapanin virsi on kaikesta päättäen yhdenaikuinen Helka-virsien kanssa ja niin muodoin luultavimmin lopulla keskiaikaa Skandinaavian kautta Suomeen vaeltanut. Englantilaisen käsikirjoituksen ikä siirtää Tapanin laulun syntymisajan niinikään taaksepäin 1400 luvulle, joka runon leviämiseenkin nähden pohjoismaissa lienee lähinnä tosilaitaa.
3. Neitsyt Maarian virsi.