Ettei Marja-virsi ole voinut syntyä marja-sanan johdosta, tulemme siitäkin näkemään, ettei marja ole alkuperäinen hedelmä edes suomalaisessa runossa. Toiselta puolen on hedelmän syöminen, eikä sen vaikutus, joka johtaa meidät runon alkulähteesen.[84]
Pseudo- eli valhe-Matheuksen evankeliumissa kerrotaan seuraava tapaus Josefin ja Marian pakomatkalta Egyptiin. Levätessään palmupuun alla oli Maria katsahtanut puuhun ja nähdessään sen olevan täynnä hedelmiä halunnut niitä syödäkseen. Josef oli hieman ynseästi ilmaissut ihmettelyään moisesta mieliteosta, kun puu oli niin korkea. Mutta Jeesus, joka istui äitinsä sylissä, oli käskenyt palmupuuta kumartumaan sekä tarjoomaan hedelmänsä. Ja paikalla oli puu taivuttanut latvansa alas Marian jalkoihin.
Tämä kertomus on hyvin tunnettu keskiaikaisissa legendakokoelmissa, se löytyy esim. ennen mainitussa ruotsinkielisessä 1200 luvun lopulta.[85] Kansanlaulunakin katolisissa maissa se näkyy olleen suosittu. Oikein kansan omaiselta se ei kuitenkaan vielä tunnu niissä etupäässä saksankielisissä legenda-virsissä, joissa outo, etelämainen palmupuu on muuttamatta säilytetty.
Vaan hiukan vapaammin on tarina muodostunut Kataloonian ja Etelä-Ranskan toisinnoissa. Tiellä Bethlehemistä Natsarethiin Maria ja Josef tapaavat puutarhurin kiipeämässä omenapuuhun ja Maria pyytää yhtä omenaa. Puutarhuri antaa hänelle luvan itse poimia puusta, Josef, ollakseen avulias, yrittää ottamaan, mutta puun oksat kohoavat ylöspäin; Maarialle sitä vastoin ne taipuvat puoleen.
Vielä omintakeisemmin on tätä ainetta käsitetty Englannissa, jossa on monet kerrat kirjaanpantu seuraava hyvin yleinen joululaulu.[86]
Mies vanha oli Josef, mies vanha todesti,
Kun maassa Galilean Marian kihlasi.
Kautt' yrttitarhan kauniin he yhdess' astuivat,
Siell' loisti kirsimarjat, kuin veri, punakat.
Puutarhan kautta vihreen he yhdess' astuivat,
Siell' oli kirsimarjat niin paksun pulleat.
Hellästi Josefille puheli Maria:
"Kirsikka mulle poimi; on lapsi minulla."
Mutt' ynseä ol' ääni ja sanat Josefin:
"Se sulle poimikohon, ken antoi lapsenkin."
Vaan silloin lausui lapsi äitinsä kohdussa:
"Kumarru, puista korkein, äidille tarjoa!"
Kumartui pisin puista Marian kätehen (polvehen),
Hän huusi: "katso, Josef! nää suotiin minullen."
Tunnusti silloin Josef: "tein sulle vääryyttä;
Nautitse, armahani, äläkä hylkäjä."
Maria poimi marjan, kuin veri, punaisen,
Raskaine taakkoinensa kotihin palaten.
Maria otti lapsen ja laski polvillen:
"Tään mailman miten käypi, nyt kerro, poikanen."
— "Niin kuule kuolevani, kuin kivet seinässä;
Mun tähten katukivet on itkuun heltyä.
Vaan pääsiäisnä tiedä mun ylös nousevain,
Ja silloin nousee päivä ja kuu mun kerallain."
Tässä näemme siis ihmeen siirrettynä aikaan ennen Vapahtajan syntymistä ja välittömästi tämän tapauksen yhteyteen. Siitä ei ollut enää suuri askel suomalaisen runon käsitykseen. Missä määrin oletettava skandinaavilainen välimuoto vielä siihen suuntaan lienee vaikuttanut, on mahdoton sanoa, kun ei mitään semmoista ole meille säilynyt.
Länsi-Suomessakaan ei runo enää ole tunnettu, mutta että se sieltä päin kuitenkin on levinnyt yli Karjalan kannaksen Varsinais-Inkeriin, osoittanee sen esiintyminen milt'ei yksinomaan itäisessä osassa viimeksimainittua runoaluetta. Lisäksi on lukuun otettava, että sen viidestä ja Tapanin virren yhtä monesta Hevaan-puolisesta kirjaanpanosta on kokonaista kolme yhteistä.[87]
Näissä kolmessa kappaleessa — neljäs Hevaan kappale on nähtävästi vaillinainen[88] — ilmaantuu esillä oleva runo Lapsenetsintä-virren johdantona. Yhteiset mainitun virren kanssa ovat kaikissa neljässä alkusäkeet:
Maaria pyhäinen vaimo,
Käypi käpäelevi,
Hietroin helmoin heutajavi;