Yleisesti laulettuna sekä kaikin puolin kehittyneenä tapaamme
Saunanhaku-virren vihdoin Venäjän-Karjalassa. Repolassa
Pohjois-Aunuksessa olemme jo huomanneet sen vaikuttaneen muutamaan
Marja-virren liitteesen, jossa Neitsyt Maaria tarjoo poimimiansa
marjoja äidille taikka kaikillekin omaisille. Tämän ynnä
Saunanhaku-virren yhdistää vielä kaksi erittäin kaunista liitettä.
Tylysti kotoa pois häädettynä:[138]
Maaria korea neiti
Suorieli, selkieli,
Läksi kosken korvaselle,
Itse virkki, noin pakisi:
"Vie sinä minua virta,
Kanna sä minua koski!"
Koski kielille panihen:
"Ei voi silma virta vieä,
Eikä koski kollohella;
Sull' on poika polvissasi,
Herra Kristus helmoissasi."
Maaria korea neito
Tulevi emonsa luokse.
"Oi emoni kantajani!
Eipä milma virta vienyt,
Eikä koski kollohellut."
Koski kielille panihen:
"Ei voi silma" j.n.e.
Emo virkki, noin pakisi:
"Mene tallihin hevosen luokse,
Sorajouhen soimen alle!"
Sitten jatketaan:
Meni aikoja vähänen.
"Mene, katso, orjueni!
Jok' on syntynyt synnyn koite,
Paistavi Jumalan päivä?"
— "Oijotot emäntä raukka!
Mip' on merkki koittehella?"
— "Se on merkki koittehella:
Puut punaiset, maat siniset,
Vaarat vaskisin sukahin,
Hongat on hopeavöissä,
Kuuset kultakalkkaloissa.
Sep' on merkki koittehella."
— "Oijotot emäntä raukka!
Eip' oo syntynyt synnyn koite,
Ei paista Jumalan päivä."
Meni aikoja vähänen.
"Mene, katso, orjueni" j.n.e.
— "Oijotot emäntä raukka!
Eip' oo syntynyt" j.n.e.
Meni aikoja vähänen.
"Mene, katso", j.n.e.
— "Oijotot emäntä raukka!
Jo on syntynyt synnyn koite,
Paistavi Jumalan päivä."
Eräässä toisinnossa on koitteen kuvaus esitetty seuraavin säkein, joista selvästi näkyy, että se on metsäluvuista lähinnä johtunut.[139]
Kuuset on kullan kalkkaloissa,
Hongat hopean valettu,
Pirtti on petäjikössä,
Kotini koivikossa,
Taivas kultaisin orahin.
Mainituista liitteistä Marja-virren ja Saunanhaku-virren välillä puuttuu Vienan läänissä kokonaan Kosken puhuttelu. Koitteen katsominen sitävastoin on myös yhdessä vienanpuolisessa kappaleessa nähtävänä, vaikka eri tavalla muodostuneena.[140]
Marjatta korea neiti:
"Reposeni, lintuseni!
Sinä olet käskeä käpeä;
Mene nyt katsomahan,
Mistä meillä päivä nousi,
Kusta meillä kuu kumotti."
— "Vaaran rautaisen takoa."
— "Enp' on taita poiuttani
Rauoiksi rakettavaksi,
Teräksiksi tehtäväksi.
Reposeni, lintuseni" j.n.e.
— "Vaaran vaskisen takoa."
Repo juoksi katsomahan.
— "Enp' on taita poiuttani
Vaskeksi valettavaksi.
Reposeni lintuseni" j.n.e.
— "Vaaran vahaisen takoa."
— "Nytp' on taitan poikueni
Vahoiksi valettaviksi,
Tuohuksiksi pantaviksi.
Reposeni, lintuseni
Mene kylpyä kylästä
Saunoa Sarajalasta."
Aunuksenkin puolella tavataan joskus "synnyn koitteen" ja "Jumalan päivän" rinnalla vielä "Herran kuu" kumottamassa.[141] Samassa toisinnossa kuvataan tämän valon vaikutus, paitsi puihin:
Taivas on rautaisin rakehin,
Maa on kultaisin orahin.
Edellä olemme jo nähneet "vaarat vaskisin sukahin", niin että uutta on oikeastaan Maarian pojan käsittäminen ikäänkuin vahakuvaksi, josta vaksikynttilöitä voisi valaa kirkkoon uhrattavaksi.
Mainitun kappaleen on Lönnrot Kantelettaressa sovittanut keskelle Tapanin virttä (vv. 284-343). Tapanin käskystä lähtee repo vaskisen vaaran taakse katsomaan, mistä uusi tähti ja kuu ovat syntyneet. Paimen selittää revolle Jumalan syntyneen talliin ja lisää, ettei Jumala vaihtaisi poiuttansa "vaskihin valettavihin", ei hopeoihin, kultihin, eikä kuuhun, aurinkoon.