Säilytteli lapsuttahan,
Piilotteli poruttahan,
Alla juoksevan jalaksen,
Alla seulan seulottavan,
Alla kiven jauhettavan.
Säilytteli lapsuttahan j.n.e.
Hevon suuren soimen päässä.
Hepo on hyvätapainen,
Hepo kattoi heinillähän,
Sika on pahatapainen,
Syyti heinät poian päältä,
Katoi pieni poikueni.
Läksi poian etsintähän,
Puut puiten, jakaen heinät,
Jakaellen hienot heinät,
Katsellen kanervan juuret.
Eipä löyä poiuttansa.
"Puuhut oot Jumalan luoma!
Näitkö minun poiuttani?"
— "Jos näkisin, en sanoisi."
— "Ole sinä se ikäsi,
Tervaspuiksi pilkottava,
Riihipuiksi ripsottava!
Tiehyt oot Jumalan luoma!
— — —
Sorkissa sotahevosen,
Kapioissa vainovarsan!
Kuuhut oot Jumalan luoma,
Ylisiltä taivosilta!
— — —
Ole yöllä paistamassa,
Päivällä pimittämässä!
Päivyt oot Jumalan luoma,
Näitkö minun poiuttani?"
— "Näin mä sinun poiuttasi,
Pirulaiset piinattihin" j.n.e.
Runon jatkona on tässä, niinkuin kaikissa venäjänkarjalaisissa kappaleissa, ennen mainitulla poikkeuksella, Luojan surma-virsi. Ja aivan säännöllisesti se itse yhdistyy Saunanhaku-virteen. Näiden välisen liitteen muodostavat, niinkuin näemme Lapsen piiloittaminen ja aihe lapsen katoamiseen.
Edellinen piiloittamisen piirre on otettu Louhiattaren loitsusta, jossa tämä yhdeksää tautia synnyttelee, nimittelee tai piiloittelee eri paikoissa, esim.[196]
Alla astuvan hevosen,
Alla juoksevan jalaksen,
Alla juoksevan venosen,
Alla jauhavan kivosen,
Alla seulan seulottavan,
Alla uutimen utuisen.
Jälkimmäinen kohta pysyttää vielä ajatuksemme seimen luona. Huomattava vastakohta on hevosen avuliaisuus lasta piiloittaissa sekä sian petollisuus. Selvää on, että tämä piiloittamisen kuvaus on muodostunut vasta Saunanhaku-virren yhdistyksen vaikutuksesta. Nimitykset hyvä- ja pahatapainen johtunevat Kultaneidon taonnasta, jossa Ilmarisen ahjosta m.m. ilmestyvä ori on hyvännäköinen, vaan pahantapainen. Itse ajatus on saatu Saunanhaku-virren yhteydessä mainitusta suoranaisesta tarinasta, josta Vähä-Venäläisillä on vielä seuraava toisinto.[197] Heroodeksen vainoa varoen oli Jumalan emo kätkenyt lapsensa seimeen sekä peittänyt heinillä. Ahne hevonen oli koko yön heiniä syönyt ja alinomaa ollut paljastamaisillaan Vapahtajan piilopaikan. Mutta härkä ei ollut ainoastaan lakannut syömästä, vaan vielä koonnut sarvillaan heiniä ja heittänyt takaisin pojan peitteeksi. -Jumala silloin kirosi hevosen ja siunasi härän. Siitä syystä hevonen alati syö tulematta koskaan kylläiseksi; sen vuoksi myös härkä kelpaa ihmisen ravinnoksi, vaan ei hevonen.
Tosin suomalaisessa runossa vastakohta on tavallisesti käännetty päinvastaiseksi hevoseen nähden. Mutta yhdessä Pohjois-Aunuksen kappaleessa on mahdollisesti säilynyt jälki hevoselle vähemmän edullisesta tarinan muodosta:[198]
Sorajoven (!) soimen alle.
Hevonen hyvätapainen (!)
Sika kaivoi, koira kattoi,
Heinät päältä henkeälihe.
Toisessa Aunuksen-puolisessa kirjaanpanossa — samoin kuin yleensä pohjoisempana Vienan läänissä — on säilynyt alkuperäisempi lapsen katoaminen Maarian polvelta, vaikka siinä juuri edellä on puhe heiniin peittämisestä![199]
Etsiminen puitten, heinien ja kanervien keskeltä tavataan Suomen puolella ja Inkerissä muutamissa "Kadonneen pojan" ballaadin (Kant. III. n:o 53, vrt. 54) toisinnoissa, esim.[200]
Emo kohta etsimähän,
Kurkistellen kuusen juuret,
Katsellen kanervan juuret,
Heilutellen heinän juuret,
Emo etsi suuret metsät,
Hajotteli hienot heinät.