"Sep' on merkki pojallani:
Kuutamainen kulmasella,
Otamainen olkapäällä,
Päivänen päälaella
Kalvosista käet kultaiset,
Polvista jalat hopeaiset."
Lönnrotin Kantelettaren-laitos noudattaa pohjoisempaa Vienan-puolista laulutapaa. Lapsen katoaminen Maarian polvelta on jo osoitettu alkuperäisemmäksi etelämpänä esiintyvää heinistä katoamista.[206] Mutta siihen on Vienan läänissä välistä lisätty selitys, että polvelta katoaminen on tapahtunut Maarian järjestäessä hiuksiansa (vv. 470-7). Topeliusen ja Cajanin kirjaanpanoissa mainittu kohta toisintelee:[207]
Rupee päätänsä sukimaan,
Hapsiansa harjoamaan,
Suastansa pii pirahti,
Taimen taittui harjastansa,
Tavottipa taimentansa.
Vietiin poika polveltansa.
Neitsyt Maaria emonen
Suki päätänsä sualla,
Sukasella vaskisella,
Korvalla pyhän kosken,
Pyhän lammin lainehella.
Kirpoi poika polviltahan.
Nämät säkeet löytyvät melkein järjestänsä vienanpuolisen Ison tammen runon johdannossa, jossa päätänsä sukivan neidon suasta pirahtava pii aiheuttaa tammen synnyn. Siitä ne nähtävästi ovatkin lainatut, vaikkeivät alkuansa siihenkään kuulu, niinkuin t:ri K.A. Franssila on tutkimuksessaan osoittanut.[208]
Tähti vastaantulijana on Lönnrotin myöhemmin lisäämä, niin kuin kaikista vanhimman Luojan virren luonnoksen reunamuistutuksesta näkyy.[209] Tähden valitukseen on hän käyttänyt pari säettä kuun valituksesta mainitussa käsikirjoituksessa (vrt. vv. 510, 542):
Kylmällä kimaltamahan,
Kesällä katoamahan,
joista edellinen perustuu harvinaiseen kansanrunon säkeesen:[210]
Tähellä kimaltamahan.
Viimeksi mainittu säe mahdollisesti juuri herätti Lönnrotissa ajatuksen täydentää taivaankappaleitten kolmilukua. Vaikeampi on sanoa, mistä Lönnrot on keksinyt kuun vastaukseen säeparin: