Aamulla alenemahan,
Illalla ylenemähän,
ja päinvastoin myös päivälle (vv. 556-7, 572-3). Vienan läänin toisinnoissa niitä ei löydy eikä myös Lönnrotin aikaisimmassa käsikirjoituksessa. Inkeriläisiä toisintoja ei Lönnrot vielä Kanteletarta kokoonpannessaan tuntenut ja niissä muuten täydesti vastaavien säkeitten kielimuoto kuitenkin hiukan eroaa: Aamusta — Illasta —. Luultavasti on Lönnrot tämän säeparin omin päin muodostanut, joka itsessään ei ole ollut mitään vaikeaa. Että hän osasi juuri kansanrunon alkuperäisimpään muotoon, todistaa ainoasti, kuinka lähellä runolaulajoita hän itse oli.
Ainoa vienanpuolinen toisinto, jossa päivä kiitollisuudella mainitsee mihin mieluisaan tehtävään hänet on luotu, on Latvajärven Arhipan, sama, missä ei runo jatku Luojan surma-virrellä, vaan saa omintakeisen päätöksensä.
"Poikas on minunkin luonut,
Päivän ajan paistamahan,
Yön ajan lepeämähän.
Tuoll' on pieni poikuesi,
Kultainen omenuesi,
Ylisessä taivosessa."
Loppusäkeet lauloi Arhippa eri kerroilla eri tavalla, Lönnrotille:[211]
Isän Jumalan sijalla,
Tulee sieltä tuomitsemaan;
mutta Castrénille:
Päällä taivosen kaheksan,
Ilmalla yheksännellä;
samoin Cajanille sekä lisäksi:
Päällä viien villavaipan,
Päällä kuuen kirjokannen,
Päällä uutimen utuisen.