7. Luojan surma-virren alkukappale. Luojan ylösnousenta-virsi.
Kolmas ja viimeinen Luojan virren pääosista, Luojan surma-virsi, on kokoonpantu kahdesta erinäisestä runosta, joiden aineina on Luojan ylösnousenta sekä Hiiden sepän kahlinta. Suomen Itä-Karjalassa, samoin kuin Venäjän-Karjalassa, nämät runot esiintyvät aina toistensa yhteydessä. Mutta Varsinais-Inkerissä niitä lauletaan enimmiten eriksensä tai milloin ne yhdistetään, on niiden välillä tavallisesti vielä kolmas yksistään siellä esiintyvä runo Sillasta ja kirkosta.
Inkeriläinen Luojan ylösnousenta-virsi on sekin paraiten säilynyt
Keski-Inkerissä.[222]
Mitä laulan, kuta laulan?
Laulan Luojan kuolennaista,
Kaotusta kaiken vallan.
Kuhun Luoja kuoletettu,
Kaotettu valta kaikki?
Sinisen salon sisähän,
Korven kaian kainalohon.
Syvä hauta kaivettuna,
Syvä hauta, rautapohja,
Syvä syltä yheksättä,
Käsikyynär kymmenettä,
Puolta kymmentä leveä.
Sinne Luoja hauattihin,
Jumalainen kalmattihin,
Tinanauloin tikkaeltu,
Rautanauloin nakkaeltu,
Hopeanauloin huolieltu,
Vaskinauloin vaivaeltu.
Siellä meiän Luojuemme,
Ja meiän Jumaluemme.
"Paista päivä, kuu kumoita!
Paista kerran kirkkahasti,
Toisen himmesti hiota;
Paista Luojan hauan päälle,
Jumalaisen kalman päälle;
Sulata tinaiset naulat,
Vaskinaulat hellittele,
Hoikenna hopeanaulat.
Päästä Luoja kuolemasta,
Katomasta kaikkivalta!"
Paistoi päivä, kuu kumoitti,
Pääsi Luoja kuolemasta,
Katomasta valta kaikki.
Runo tässä jatkuu, vaikkei aivan välittömästi, Hiiden sepän kahlinnalla, samoin kuin vielä kahdessa kappaleessa.[223] Mutta muissa seitsemässä kirjaanpanossa Luojan ylösnousenta-virsi ilmaantuu aivan yksinäisenä.
Länsi-Inkerissä sitä vastoin on sen yhdistyminen yleisempi. Soikkolan-puolisista kappaleista on vaan pari itsenäistä.[224] Mutta toisissa seuraa Hiiden sepän kahlinta: kolmessa mainitulla välikkeellä, joka neljännessäkin on loppuun eksynyt. Näistä otettakoon kaksi rinnan osoittamaan Soikkolan laulutapaa.[225]
Mitä nousen laulamahan?
Laulan Luojan kuolentaa,
Jumalaisen kalmantaa.
Kuhun on Luoja kuoletettu,
Jumalainen on kalmaeltu?
Syvä hauta kaivettihin,
Syvä hauta, rautapohja,
Yheksän sylen syvyysse.
Käsikyynär kymmenettä.
Niin Luoja rukoelevi:
"Oi Jumala armollinen!
Pane päivä paistamahan,
Kuu Jumalan koittamahan;
Pane Luojan hauan päälle,
Jumalaisen kalman päälle;
Sulata tinaiset naulat,
Vaskinaulat höplittele."
Otti Luoja kuullaksensa,
Pani päivän paistamahan j.n.e.
Kohallensa hauan päälle:
Sulatti tinaiset naulat j.n.e.
Pääsi Luoja hauastansa,
Jumalainen kalmastansa.
— — —
Mitä laulan, kuta laulan?
Laulan Luojan kuolennasta,
Jumalaisen kalmannasta.
Kunne Luoja hauattihin,
Jumalainen kalmattihin?
Sinisen meren sisähän,
Punaisen meren peittohon.
Tinanaulat iskettihin,
Vaskinaulat vahvittihin,
Puunaulat pumitettihin.
Pyhät miehet kumarsivat:
"Oh Jumala armollinen,
Mies totinen toimellinen!
Pane päivä paistamahan
Ja kuu kumattamahan;
Laske Luoja juoksemahan,
Jumala pakenemahan."
Pani päivän paistamahan j.n.e.
Laski Luojan juoksemahan,
Jumalan pakenemahan.
Jos Keski-Inkerin ja Soikkolan kappaleita toisiinsa vertaa, niin huomaa helposti, kumpi on toisesta johtunut. Päivän sulatettavat puu-naulat, jotka kolmessa Soikkolan kappaleessa esiintyvät, eivät vielä vaa'assa paljoa paina, koska ne kerran Hevaankin puolella tavataan.[226] Enemmän todistusvoimaa on jo sinisen salon vaihtumisella siniseksi mereksi; jälkimmäinen on haudan yhteydessä peräti luonnoton, jos kohta ei edellinenkään liene aivan alkuperäinen.[227] Selvin osoitus Soikkolan toisintojen turmeltumisesta on kuitenkin suoranaisen päivän puhuttelun muuttuminen Jumalan rukoilemiseksi, että panisi päivän paistamahan. Sekaannus kahden sekä "Jumalan" että "Luojan" välillä on ilmeisin siinä, missä Hevaallakin oletettava Luoja itse on rukoilijana. Sen välttämiseksi on Soikkolassa joskus Silta- ja kirkko-virrestä otettu "pyhät miehet" kumartajiksi, toisinaan myös Luojan muuten esiintymätön äiti:[228]