Maaria puhas emäntä,
Nousi maahan polvillensa.
Säe "pani päivän paistamahan" tavataan jo eräässä Hevaan ja Soikkolan välisessä Kaprion seurakunnan toisinnossa.[229] Siinä "meiän Luojuemme" ketään rukoilematta itse panee päivän paistamaan ensin ainoasti rikkaille, vaan sitten tasaisesti kaikille, joka selvästi osoittaa mainitun säkeen johtuvan Päivänpäästö-runosta.
Runon leviämisen Hevaan puolelta Soikkolaan vahvistaa vielä sen harvinainen ja katkelman tapainen esiintyminen läntisimmässä Inkerissä. Soikkolan ja Narvusin välisessä Joenperän seurakunnassa tavataan Lapsenetsintä-virteen yhdistyneen Silta- ja kirkko-virren loppuliitteenä, niinkuin on mainittu, Luojan haudan kaivaminen. Itse Narvusissa ilmaantuu sama kohta lyyrillisen runon jatkona.[230]
Jumalainen tietänevi,
Kuhun Jeesus kuolenevi,
Kuoleeko maalla vai merellä.
Kuhun hauta kaivetahan,
Sinisen meren sisähän,
Punaisen meren pohjahan,
Syvä hauta, rautapohja,
Yheksän syltä syvyyttä,
Kaks kyynärtä kymmenettä.
Toinen Narvusin puolelta saatu katkelma esittää päivänpaisteen vaikutuksen, josta sitten alkaa Niukahdusluku.[231]
Tee, Herra, heleä päivä,
Pamahuta paistepäivä!
Sulata tinaiset naulat,
Valattele vaskinaulat.
Paista päivä kirkkahasti!
Jeesus kirkkohon j.n.e.
Seuraavassa Luojan virren laulualueessa, Suomen Itä-Karjalassa, on
Surma-virsi erittäin suosittu. Sen lukuisissa kirjaanpanoissa voimme
esillä olevaankin kappaleesen nähden eroittaa kaksi päämuotoa,
Suistamalaisen ja Suojärveläisen.
Edellinen on kokoonpanoltaan melkein yhtä yksinkertainen kuin keski-inkeriläinen toisinto. Siinä on ensiksi laulajan huomautus aineensa tärkeydestä ja tiedonanto Luojan hautaamisesta. Sitten seuraa kehoitus päivälle paistamaan, joka joskus nimenomaan ilmoitetaan Luojan itsensä lausumaksi,[232] ja viimeksi mainitaan ylösnouseminen.[233]
Laulamme Jumalan virttä,
Muinoisia muistelemme,
Ammuisia ajattelemme,
Ennen Luojan kuolentoja,
Kaontoja vallan kaiken.
Jopa Luoja hauattihin,
Yheksän sylen syvähän,
Kolmen sylen korkeuhun,
Kivet päälle kiusattihin,
Haot päälle hauattihin.
"Päivä, armas aurinkoinen!
Lennä päätönnä kanana,
Siivetönnä siuvontele,
Luojan hauan partahille.[234]
Päivä, paista palavasti,
Kummemmasti (!) kuumoittele,
Nukuttele nuuin(!) joukko,
Painuta pakanan kansa,
Nuoret miekkojen nojahan,
Vanhat keihäsvarsillehen."
Nukutti urot Jumala.
Pääsi Luoja kuolemasta,
Katomasta valta kaikki,
Purki kiusatut kivetkin,
Halkoi hauatut halotkin,
Yheksän sylen syvästä j.n.e.
Jälkimmäinen Suojärveläinen toisintomuoto on muodostunut vuoropuheluksi päivän ja Luojan välillä. Itsestänsä päivä lentää Luojan haudalle ja tämä kehoittaa häntä palaamaan paikoilleen sekä sieltä paistamaan.[235]