Myös loppuosalla suomalaista Juudaksen virttä, joka kertoo hänen paostaan ja tuomiostaan, on vastineensa slaavilaisten Vendien samanaineisessa laulussa.[338] Jumala maita pitkin matkaellessaan tulee vähäisen lesken mökkiin, jossa pyytää kortteeria. Lesken valittaessa, ettei hänellä ole leipää, lähettää sitä hakemaan Juudaksen, joka joutuisimpana tarjoutuu menemään. Juudas tapaa Juutalaiskadulla pelaavia Juutalaisia ja menettää heille leivän ostoon annetut 30 hopearahaa. Ne saa sitten takaisin myömällä Mestarinsa. Vapahtajan ilmoittaessa, että hänet on petetty, Juudaskin kysyy: "olenko minä?" ja saa vastaukseksi: "paraiten itse tiedät."
Juudas oli nopsa,
Juoksi, minkä jaksoi,
Hirttäytyäksensä,
Katuin katkerasti.
Herra huusi jälkeen:
"Käänny, palaa, Juudas!
Anteeks' annan sulle,
Synnistäs' sun päästän."
Vaan Juudas juoksi yhä edelleen, tapasi ensin kuusen, jonka ei arvellut kestävän, ja viimein haapapuun, johon hirttäytyi ja joka siitä syystä vapisee aina tuomiopäivään asti.
Kuitenkaan ei kumpikaan mainituista lauluista ole edes välillisesti vaikuttanut suomalaisen runon muotoon. Se on vasta Kotajärvellä runomittaan pantu suorasanaisesta sadusta, jota muuallakin Suojärvellä kerrotaan. Esim. eräs Hautavaaran kylässä kuulluksi ilmoitettu tarina, joka alkaa Iudan syntymästä, esittää hänen petoksensa melkein samoin sanoin ja kääntein, paikoittain vähän täydellisemminkin.[339]
Juudaksen runon ja Luojan surma-virren välinen kappale, joka kertoo näkönsä saaneesta sokeasta ukosta, on toisinto keskiaikaista sekä länsi- että itämaisen kirkon kirjallisuudessa tunnettua Longinuksen legendaa.[340] Tämä perustuu Johanneksen kertomukseen (19: 34) yhdestä sotamiehestä, joka Vapahtajan kuoltua avasi hänen kylkensä keihäällä, niin että siitä vuoti veri ja vesi. Johannes vakuudeksi lisää (v. 35), että "joka on nähnyt, on sen todistanut"; osoittaen vielä Raamatun kirjoitusta (v. 37): "he saavat nähdä, ketä he ovat pistäneet." Kreikkalaisen sanan éodaxos "nähnyt", joka tietysti tarkoittaa evankelistaa, saattoi helposti väärin sovittaa sotamieheen merkityksellä "näkönsä saanut", johon niinikään mainittu Raamatun ennustus näkyi viittaavan. Sitä paitsi sekoittui roomalaiseen sotamieheen hänen päämiehensä, jonka toiset evankelistat kertovat samana hetkenä seisoneen ristin kohdalla ja tunnustaneen: "totisesti oli tämä ihminen Jumalan Poika."[341] Molemmista on kristillisessä perintätiedossa säilynyt yhtäläinen muisto: kumpikin he tulivat kristityiksi ja kärsivät marttyyrikuoleman Kappadokiassa; yhteinen oli heillä muka nimikin Longinus. Ei siis ollut kumma, että he jo aikaisin keskiaikaisessa tarustossa sulautuivat yhdeksi ja samaksi henkilöksi, joka Kristusta keihäällä pistettyään näki ja tunnusti erehdyksensä. Että "näkeminen" oli alkuansa ainoasti henkisesti tarkoitettu, unohtui pian havainnollisemman kansanomaisen käsityksen tieltä, jonka mukaan sotamies myös ruumiillisesti sai näkönsä Kristuksen verestä ja niin muodoin oli ollut sitä ennen heikkonäköinen tai sokea.
Sotamiehen oletetusta sokeudesta seuraa, että hänelle toisten täytyy antaa keihäs käteen. Lausetapa "vastaan otettuaan keihään", tavataan jo Nikodemuksen evankeliumin käsikirjoituksissa, joissa on toisinaan vielä se ajan muutos huomattava, että keihäällä pistäminen käy Kristuksen kuoleman edellä.
Longinuksen legenda esiintyy Englannissa jo anglosaksilaisessa kirjallisuudessa ja oli myös Irlannissa varmasti 800 luvulla tunnettu. Vanhat Islantilaisetkin sen vastaanottivat, muodostaen siitä ikikauniin tarunsa Balderista, jonka sokea Höder mistel-vesalla lävistää.
Vielä v. 1732 painetussa tanskalaisessa arkkiveisussa on se hyvin säilynyt:
Talutettiin tuonne sokea mies
Ja kätehen keihäs tuotiin,
Hän pisti Jeesusta kylkehen,
Veri viaton maahan vuoti.
Niin pyhällä verellä pyyhittiin
Sen miehen silmiä siinä;
Sai sokea näkönsä takaisin,
Näki Jeesuksen kauhean piinan.
"Herra Jumala! minua armahda
Ja tekoa kurjaa tätä;
Nyt vieraille maille matkustan,
Isän, äidin ja heimoni jätän."
Ensimmäisellä värsyllä on vastineensa myös Saksalaisten hengellisissä kansanlauluissa Kristuksen kärsimisestä ja kuolemasta, joita 1600 luvulta alkaen nykyiseen aikaan asti on lukuisissa kirjaanpanoissa talletettu.[342] Siinäkään ei sokea ole roomalainen sotamies, vaan nimenomaan Juutalainen.