Albrekt kuningas, joka Ruotsin herrain kapinan kautta oli kruunun saanut, menetti sen myös samalla tavalla. Ruotsin herrat suuttuivat häneen pian, kuu havaitsivat Saksasta tulleen hallitsijan enimmiten suosivan omia kansalaisiansa. Saksalaisille paraat läänit annettiin, Saksalaisia pantiin linnain haltijoitsi; sillä heihin arveli kuningas voivansa paraiten luottaa. Wiimein, koska Albrekt, mahtavan Gripin kuoltua, tahtoi jälleen ottaa kruunun omaksi vainajan äärettömät läänitykset, tarttuivat perilliset sukulaisineen, ystävineen aseisin. Kun eivät voineet toivoa päästä omin voimin voitolle, niin kutsuivat hekin apua ulkomaalta, nimittäin Margaretan, Tanskan ja Norjan hallitsijan. Tämä miehevä nainen oli perinyt edellisen valtakunnan isältään, kuningas Waldemar III:lta; Norjassa oli hän Hookana kuninkaan leskenä, miehensä ja poikansa kuoltua, myös ottanut hallitus-ohjat käsiinsä. Nytpä hän voitettuansa Albrektin v. 1389, sai Ruotsinkin kruunun kolmanneksi. Kauan aikaa kesti kuitenkin vielä rauhattomuutta. Saksalaisia merimiehiä kävi, sillä nimellä että tahtoivat tuoda Albrektin miesten haltuun jääneelle Tukholman kaupungille muonavaroja (siitä sanotut Witalie- eli Muonaveljiksi), rosvoamassa Ruotsin rannikoilla. Suomessakin he tekivät samoin ja siellä heidän liittolaisekseen nousi Bo Gripin poika, Knut, joka näkyy tahtoneen anastaa maata itselleen. Hän nosti kapinan v. 1395 eikä saatu häntä kukistetuksi ennen kuin kolmen vuoden päästä. Olipa yhteen aikaan koko Pohjanmaa hänen ja Witalie-veljesten käsissä.
2. Margareta yhdistää Skandinavian vallat liitolla.
Skandinavian kaikkein kolmen kruunun yhdistys hänen päähänsä synnytti Margaretan mieleen suuren, rohkean ajatuksen. Hän päätti tehdä tämän yhteyden ijan-ikuiseksi. Sillä laillahan oli noista kolmesta, keskenään usein riitaisesta, pienestä valtakunnasta tuleva yksi ainoa mahtava. Kalmarin herrainpäivillä v. 1397 saikin hän Tanskan, Norjan ja Ruotsin herrat sitostumaan tähän tuumaan. Niiden kesken piti vasta olla lakkaamaton rauha ja kaikilla kolmella yhteinen kuningas. Kuitenkin oli kukin maa hallittava erinäisten lakiensa mukaan ja virkamiehet otettavat sen omista lapsista. Se oli mainio Kalmarin liitto, joka tästä lähtein toista vuosisataa määräeli Pohjan maiden kohtaloa.
Sovun, rauhan ja enennetyn rauhan sijasta Kalmarin liitto kuitenkin vaan tuotti entistä pahempaa eripuraisuutta, alin-omaisia sotia ja voimattomuutta liittouneille kansoille. Kuninkaat asukselivat enimmiten Tanskassa, pitäen sitä päämaanansa ja aina harrastellen ennen muita sen etuja. Norjan ja Ruotsin täytyi vetää sinne raskaita veroja, ja kärsiä Tanskalaisten ynnä muiden muukalaisten sortoa, jotka vastoin liiton ehtoja lähetettiin hallitsemaan.
Näistä haitoista ynnä myös sodista ja hävityksistä, joihin ne olivat syynä, sai Suomikin runsaan osansa. Mutta ylimalkaan oli kuitenkin tämä 15:s vuosisata Suomalaisille monin puolin edullinen. Tärkeää oli että Ruotsalaiset, juuri sinä aikana kun suurempi viljelys ja sivistys meidän maassa alkoi varttua, olivat itse toisen kansan vallan alla. Sen kautta sai kansamme muodostua vapaammin, vähemmän vieraan vaikutuksen alaisna. Turun piispat olivat näinä aikoina Suomen oikeat hallitsijat, ja he olivat tällä vuosisadalla kaikki jaloja, rehellisiä Suomen miehiä. He pitivät hartaasti maansa ja kansansa puolta.
End of Project Gutenberg's Kertomuksia Suomen historiasta 2, by Julius Krohn