Sen nähdessään luuli Tuomas junkkari saavansa tärkeitä sanomia. Hän ei malttanutkaan odottaa jaalan tuloa, vaan soudatti itsensä venheellä vakoojaansa vastaan. Aluksen partaalle tultuaan hän huusi luullotellulle väelleen: "No, mitä kuuluu nyt?" johon vastattiin: "Hyvää vaan"; ja nyt kapusi hän kiireesti kannelle tarkempia tietoja kuulemaan. Mutta tuskin oli hän päässyt ylös, kun hän huomasi, mihin hän oli puuttunut. Hän yritti hypätä veneeseensä takaisin, mutta samassa hänet kaapattiin kiinni ja sidottiin. Samaten kävi muidenkin, jotka venheessä olivat häntä seuranneet. Nyt karkasi Fleming koko voimineen tanskalaisten päälle ja nämät, päättä, päälliköttä häilyen, joutuivat pian tappiolle. Ruotsalaisten käsiin joutui koko laivasto miehineen, tavaroineen. Yksi laiva vain, Suomen Prinssi nimeltään, ei ruvennut antautumaan millään ehdolla. Keskipäivällä oli sota alkanut ja illan hämärässä laiva vielä yhtä urhokkaasti piti puoliaan Ruotsin koko voimaa vastaan. Vihdoin ei ollut muuta neuvoa kuin ampumalla sytyttää se palamaan. Niin Suomen Prinssi paloi ja upposi aaltoihin, mutta viholliselle ei se suonut itseään saaliiksi.
Tuomas junkkari vietiin vankina Kustaa Vaasan luokse ja tuomittiin kohta kuolemaan. Hän olisi ritarina ollut miekalla mestattava, mutta sitä kunniaa ei suotu hänelle. Verikoirana oli hän raadellut Ruotsin ja Suomen miehiä ja sentähden hänen piti kuolla koiran tavalla. Hänet hirtettiin niininuoralla tammen oksaan.
4. Tanskan vallan kukistus Suomessa.
Kristiern oli Tanskassakin nostanut kaikkien vihan itseänsä vastaan. Aateli hänelle oli vihoissaan siitä, kun hän tahtoi vapauttaa heidän orjansa, ja he pelkäsivät myöskin, että heidänkin viimein kävisi samoinkuin ruotsalaisten herrojen Tukholman verilöylyssä. Papit häntä vihasivat siitä syystä, että Kristiern puolusti Lutherin oppia ja tahtoi ryöstää kirkon tavarat kruunun omaksi. Ja talonpojatkaan eivät aina ymmärtäneet, että Kristiern piti heidän puoltansa, vaan kiroilivat raskasten verojen vuoksi. Vihdoin nousivat aatelisherrat v. 1523 ilmikapinaan ja kutsuivat kuninkaaksi Tanskaan Holsteinin herttuan Fredrikin. Kristiern, niinkuin kaikki julmaluontoiset, oli arka pelkuri; hän siis ei ruvennutkaan vastarintaa tekemään, vaan mätti aarteensa laivoihin ja läksi niillä Amsterdamiin Hollantiin. Sieltä hän vielä useat kerrat yritti päästä takaisin valtaansa, vaan joutui viimein Fredrikin käsiin ja sai loput ikäänsä viettää kauheassa vankitornissa. Hän kuoli vasta v. 1559.
Tämä Tanskassa vallitseva eripuraisuus oli tietysti eduksi ruotsalaisille. Fredrikin, joka monta vuotta pelkäsi Kristiernin hankkeita, täytyi kokonaan heittää Ruotsin kruunu mielestänsä. Sen olikin Ruotsin kansa Strengnäsissä v. 1523 yksimielisesti pannut Kustaa Vaasan, pelastajansa, päähän. Kohta sen jälkeen aukesivat hänelle viimein Tukholmankin portit, ja niin oli Tanskan vallan viimeinen jäännös perattu Ruotsista. Mutta Suomi vielä kitui vieraan vallan alla.
Sinne oli, niinkuin tiedämme, jäänyt pieni joukkonen Niilo Grabben päällikkyyden alle. Niilo Maununpoika Grabbe, Grabbakan herra, oli ollut ensimäisiä, jotka syksyllä 1521 yhtyivät Niilo Arvinpojan parveen. Hän oli uljas ja rivakka herra ja juuri oikea mies siihen virkaan, jonka Niilo Arvinpoika lähtiessään oli hänelle uskonut. Pienen joukkonsa kanssa ei hän tietysti voinut yrittääkään linnojen valloittamista tai tanskalaisten karkoittamista Suomesta. Mutta kuitenkin hän saattoi väsyttää vihollista pienellä sissisodalla, tehdä vastusta siellä ja täällä ja pitää heitä alinomaisessa levottomuudessa. Siltä varalta Grabbe hankki itselleen muutamia suuria veneitä, joilla hän pujahteli Uudenmaan ja Turun saaristossa hätyytellen varsinkin Kuusiston ja Raaseporin linnojen ja Porvoon kuninkaankartanon väkeä. Milloin hän itse tai muiden vakoojiensa kautta oli saanut vihiä, että Tanskan väkeä oli tullut kyliin, souti hän yöllä hiljaa veneillänsä rantaan. Hiljaa hiipien hän lähestyi vihollisten majoja; jos vartijoita oli, tapettiin ne ennenkuin he saivat äänen kurkustaan. Sitten pantiin ovien ja ikkunoiden salvat kovasti kiinni ja viritettiin talo tuleen. Näin tanskalaiset kaikki paloivat, tai surmattiin pihalla kun pyrkivät ulos. Tällä tavoin kuuluu hän usein saaneen kaksi tai kolmekin sataa tanskalaista hengiltä, vaikkei hänellä itsellään ollut miehiä kuin toistakymmentä. Kun sitten suuremmat joukot linnoista tulivat näitä tuhotöitä Grabbelle kostamaan, pötki hän paikalla veneisiin ja pujahti Rääveliin piiloon.
Näin oli Grabbe toista vuotta yksinään lyönyt leikkiään Tanskan huovien kanssa. Mutta nyt piti leikin muuttua täydeksi todeksi. Elokuussa 1523 lähetti Kustaa kuningas Suomeen veljekset Eerikki ja Iivari Flemingin ja niiden seurassa jommoisenkin joukon. Siinä oli Ruotsin ja Suomen miehiä ja paraat saksalaisesta palkkajoukosta. He tulivat ensiksi Kuusiston linnan edustalle. Päiväkauden he linnaa ampuivat, vaan sitten kävivät rynnäköllä käsiksi ja pääsivät kohta voitolle. Jos senaikuinen kertomus lienee uskottava, niin ei olisi yhtään miestä kaatunut Kustaan väestä. Kuusistosta läksivät voittajat Turkua vastaan, jossa Maurits Oldenborg seisoi Tanskan joukon kanssa. Tämä ensin aikoi ruveta vastustamaan, vaan saatuansa tiedot vihollisjoukon voimasta, pakeni Hämeen kautta Viipuriin. Näin pääsivät Flemingien miehet miekan lyömättä kaupunkiin ja 12:na päivänä heille linnakin antausi. Nyt he lähettivät väkensä eri haaroille. Yksi joukko valloitti Raseporin ja toinen sai Hämeenlinnan käsiinsä. Kolmannen joukon oli Grabbe vienyt Viipuriin. Rolof Matinpoika, Viipurin isäntä, ei ruvennutkaan turhaan vastarintaan; hän vaan pyysi saada itse antaa linnan avaimet Flemingille. Tämä riensi sinne muutamien päivien perästä, ja lauvantaina pyhän Dionysion päivän jälkeen eli lokak. 10 p. avattiin portit hänelle. Ehdoksi oli Rolof pannut vain, että hän itse ja hänen kaikki väkensä, saksalaiset, tanskalaiset, ruotsalaiset ja suomalaiset, saisivat vapaasti mennä mihin tahansa ja viedä tavaransa mukanaan. Viipurista vei sitten Rolof väkensä Inkerin, Viron ja Liivinmaan kautta Königsbergiin Preussiin. Sieltä hän luuli pääsevänsä Kristiernin luokse, mutta heitä noutamaan lähetetty laiva pantiin takavarikkoon ja Rolof väkineen antausi Preussin ritarien palvelukseen.
Viiteselitykset:
[1] Kanslerin virkaan kuului kaikki, mitä kuninkaalla oli kirjoittamista. Siihen aikaan eivät tavallisesti muut kuin papit osanneet lukea eikä kirjoittaa, jonka vuoksi suuret herrat pitivät pappeja kirjureinansa.
[2] Monstransi oli tähden tapainen, monisäteinen risti, jota messua pidettäessä vähä väliä nostettiin, jolloin seurakunta kumartui alas maahan.