KUSTAA VAASAN HALLITUS.
1. Pietari Särkilahti.
Samoihin aikoihin kuin tanskalaiset lopulta ajettiin pois Suomesta, palasi nuori suomalainen pappi, Pietari Särkilahti kotimaahan. Hän oli vanhan tavan mukaan käynyt ulkomailla oppiansa täydentämässä ja toi nyt kanssaan Wittenbergissä saadun maisteri-arvonsa. Olipa hänellä paitsi sitä oppia, josta mainittu arvonimi oli vakuutena ja todistuksena, toinenkin vielä paljoa kalliimpi saalis mukanansa. Wittenbergin yliopistossa kaikuivat näet silloin parasta aikaa suurten uskonpuhdistajien, Lutherin ja Melanchtonin äänet. Ihminen, niin he opettivat, ei voi omien töittensä nojalla päästä autuaaksi, vaikka kuinka paljon hyvää tekisi. Vielä vähemmän voivat kirkoille tai luostareille tehdyt lahjoitukset, toivioretket eli vaellukset pyhille paikoille, paastot tai muut ruumiin kidutukset saattaa ihmistä taivaaseen. Kaikkein vähin apu viimeinkin on aneista eli synninpäästökirjoista, joita paavin lähettiläät myöskentelevät, huutaen:
Kun raha arkkuhun kilahtaa, niin sielu kiirastulesta vilahtaa.
Nämät kaikki ovat vain pappien valheita, keksityt syötiksi, joilla ongitaan rahoja tyhmän kansan kukkaroista. Täten saaduilla varoilla papit sitten elävät laiskuudessa ja hekkumassa. — Saarnansa todistukseksi uskonpuhdistajat aina viittasivat itse raamattuun ja kehoittivat kuulijoitansakin lukemaan omin silmin tätä silloin kiellettyä kirjaa. Särkilahti, niinkuin monet sadat muut nuorukaiset, noudatti tätä neuvoa ja näki ihmeeksensä, miten suuri eroitus oli Jumalan omalla sanalla ja sillä opilla, mitä katolinen papisto levitteli. Pyhän innon vallassa hän riensi kotimaahan sielläkin aukaistakseen ihmisten silmät totuudelle.
Asianhaarat Suomessa olivat hänen yritykselleen erittäin edullisia. Innokas ja mahtava katolinen piispa olisi tietysti voinut voimallisesti estää uuden opin levittäjää. Mutta Suomen hiippakunta oli paraikaa varsinaista päämiestä vailla. Hukkuneen Arvi Kurjen sijaan Turun tuomiokapituli kyllä 1523 vuoden lopulla valitsi Linköpingin tuomiokirkon dekaanin Eerikki Sveninpojan. Mutta tämä ei saanutkaan paavin vahvistusta virkaansa, koska levottomien aikojen tähden ei oltu voitu lähettää Roomaan suurta rahasummaa, niinkuin tavallisesti tällaisissa tapauksissa tehtiin. Umpisilmäisessä ahneudessaan auttoi siis paavi täten itse kirkkonsa hajoamista pohjan perillä. Ainoastaan valitulla piispalla ei näet ollut likimainkaan sama valta kuin paavin vahvistamalla ja vihkimällä. Edellinen ei saanut pappiskokelaita vihkiä, eikä pyhittää uusia kirkkoja, luostareita, kelloja, messuvaatteita y.m. Kansan ja alhaisen papiston silmissä ei hänen sanallaan siis voinut olla täyttä arvoa ja voimaa. Oli tosin silloin Turussa vihittykin piispa, ulkomaalainen virkaheitto, nimeltään Vincentius, jonka Kustaa kuningas oli lähettänyt apulaiseksi yllämainituita toimituksia varten. Mutta siitä ei asia paljon parantunut: sillä tämmöisestä jaosta piispan arvo ja valta vielä enemmän kärsi.
Kaiken lisäksi oli Eerikki Sveninpoika hyvin hiljainen ja siveä mies. Tietäen että kuningas suojeli uutta oppia, ei hän uskaltanut sitä paljon vastustella. Samaten Vincentiuskin, jota Kustaa vähää ennen oli jostakin uppiniskaisuudesta pitänyt linnassa, liikkui varsin varovasti. Jäipä viimein Turun hiippakunta vuoden ajaksi aivan kaitsijatta, kun Eerikki tuskissansa ja epäilyksissänsä oli v. 1527 virasta luopunut.
Estämättä sai siis Särkilahti työtänsä toimittaa. Voimallisesti hän saarnasi Turun tuomiokirkossa ja mursi teoillaankin vanhan opin säännöt rikki. Saksasta tullessaan oli hän näet jo tuonut kanssansa nuorikon, vaikka naiminen katolisilta papeilta oli jyrkästi kielletty. Vaatipa hän myöhemmin itselleen takaisin maatilan, jonka hänen esivanhempansa olivat Naantalin luostarille lahjoittaneet. Valitettavasti lakkautti aikainen kuolema liiankin pian hänen toimensa, sillä hän kuoli nähtävästi jo vuonna 1529. Mutta työ, jonka hän oli alottanut, ei kuitenkaan sentähden jäänyt kesken. Saarnoillaan hän oli jo saanut kylvetyksi totuuden siemeniä monen nuoren papin sydämeen. Nämät oppilaat nyt kävivät työhön kiinni ja jatkoivat, mitä ei Särkilahden sallittu loppuun saattaa.
Tiedot tämän merkillisen miehen elämästä ovat muuten varsin niukat. Hän tuli ja meni niinkuin ukkosen salama, joka puhdistettuaan ilman katoaa. Hänen vanhempansa olivat Turun pormestari Niilo Särkilahti, piispa Maunu Stjernkorsin serkku; äiti Kirves-sukua. Kumminpuolin oli meidän uskonpuhdistajamme siis perin suomalaista aatelista sukuperää. Isän suku varsinkin, jonka asuntona oli Särkilahden kartano Taivassalossa, oli katolisen aikakauden mainioimpia, mahtavimpia. Viraltaan oli Pietari Särkilahti kanunkina eli tuomiokapitulin jäsenenä, lopulta n.s. arkkiteininä Turussa.
2. Vesteroosin valtiopäiväpäätös.