19. Toinen sota Tanskaa vastaan.

Roskilden rauhanpäätöksen jälkeen oli Kaarle X:nnellä aikomus taas palata Preussiin puolalaisia kukistamaan ja rankaisemaan Brandenburgin vaaliruhtinasta hänen luopumisensa johdosta. Voidaksensa tätä täydessä turvassa tehdä, piti hänen olla varma, ettei Hollannin laivasto pääsisi Preussin avuksi, niinkuin se uhkaili. Siksi oli Roskilden rauhanpäätökseen pantu eräs pykälä, joka velvoitti tanskalaisia yksissä neuvoin ruotsalaisten kanssa sulkemaan Tanskan salmet kaikilta vierailta sotalaivoilta. Tätä ehtoa olivat kuitenkin tanskalaiset pian ruvenneet katumaan, ja viivyttivät sen lopullista päättämistä kaikellaisilla verukkeilla. Silloin lensi äkkiä rohkea ajatus Kaarle X:nnen päähän: koska Tanskan ystävyyteen ei ollut luottamista, piti se kokonaan kukistettaman ja saatettaman Ruotsin alusmaaksi! Tässä tarkoituksessa hän käski sotamarski Wrangelin viivyttää Ruotsin sotaväen poisvientiä Tanskan alueelta; toinen kirje Ruotsin lähettiläille Tanskassa kielsi heitä enää mitään sovintoa allekirjoittamasta, jos tanskalaiset nyt suostuisivatkin vaadittuihin ehtoihin. Elok. 5 p. 1658 purjehti sitten Kaarle X Kielin satamasta 4,000:n jalkamiehen ja 1,200:n huovin kanssa. Näin alkoi siis sota jo uudestaan, vaikka ei vielä puolta vuottakaan rauhansovinnon jälkeen ollut täyteen kulunut. Kaksi päivää myöhemmin tultiin Seelantiin, ja elok. 11 p. ilmestyi Ruotsin sotavoima toistamiseen Kööpenhaminan edustalle.

Ensimäisen sanoman saavuttua Kaarle X:nnen maallenoususta Seelantiin oli Kööpenhaminassa perinpohjainen epätoivo päässyt valtaan. Linnoitukset olivat näet mitä kurjimmassa tilassa; monessa paikassa olisi voitu ratsainkin päästä vallin yli; rintavarustus oli tuskin kyynärän korkuinen. Sotamiehiä ei ollut enempää kuin 400 kaupungissa. Siksi kehoitettiinkin kuningas Fredrik III:tta pakenemaan, ja useat rikkaat porvaritkin jo veivät paraat tavaransa laivoihin. Mutta pian heräsi Tanskan kansan kauan torkuksissa ollut isänmaanrakkaus. Kuningas itse vastasi kieltävästi noihin pakokehoituksiin ja lausui: "ennen tahdon kuolla tähän, niinkuin lintu pesäänsä!" Tämä lujuus teki muutkin lujiksi. Elok. 9 p. kokoontuivat kuninkaan käskystä maistraatti, papisto sekä yliopiston professorit linnaan. Siellä Fredrik III kysyi: tahtoivatko he panna henkensä ja verensä alttiiksi isänmaan hyväksi. Ja he vastasivat yksimielisesti, juhlallisesti: "tahdomme!" Nyt virtasi porvareita upseerien luo ilmoittautuen sotureiksi; myöskin 600 ylioppilasta tarttui aseisiin. Valleilla ruvettiin kilvan tekemään työtä. Itse valtaneuvoksetkin olivat siellä kuokka tai lapio kädessä; naisetkin vetivät käsikärryillä multaa. Elok. 11 p. sytytettiin etukaupungit palamaan, ettei niissä olisi piirittäjille mitään suojaa.

Vaikka isänmaallisessa innossa tuo ennen turvaton Kööpenhamina olikin saatu jommoiseen puolustuskuntoon, ei se luultavasti kuitenkaan olisi kestänyt harjaantuneitten soturien rynnäkköä, jos siihen vain heti olisi ryhdytty. Aina uljas Dahlberg kehoittikin kuningasta innokkaasti, vaan muut varovaisemmat päälliköt epäsivät. Kaarle X tällä kertaa kallistui jälkimäisten puolelle. Masensiko ehkä kavalasta rauhanrikkomisesta levoton omatunto täten hänen rohkeuttansa? Ruvettiin siis piiritykseen. Vaan sekin kävi hitaasti; kööpenhaminalaiset pitivät puoliaan urhokkaasti ja taidolla. Erittäinkin olivat norjalaiset merimiehet sekä "musta joukko", nimittäin ylioppilaat, piirittäjille vaaralliset. Ajan pitkään olisi kuitenkin Ruotsin soturien suurempi taito epäilemättä saattanut heidät voitolle; mutta ennen sitä kerkesikin jo tulla apua ulkoa. Hollantilaiset pelkäsivät kauppansa Itämerellä kärsivän, jos Juutinrauman molemmat rannat joutuisivat Ruotsin käsiin. Siksi he lähettivät suuren laivaston Kööpenhaminan avuksi. Ruotsin laivasto tosin taisteli lokak. 29 p. Juutinraumassa urhoollisesti tätä vastaan, vaan ei voinut estää hollantilaisten pääsöä perille. Näin oli siis Tanskan pääkaupunki pelastettu; seuraavana päivänä lakkasi piiritys, ja Ruotsin sotavoima siirsi leirinsä puoltatoista peninkulmaa lännemmäksi.

Tähän samaan aikaan alkoi jo muualtakin kuulua Ruotsille pahoja sanomia. Itävaltalaisia, brandenburgilaisia ja puolalaisia, 30,000 miestä, oli etelästä tullut Holsteinin ja Slesvigiin; Ruotsin pienten sotajoukkojen täytyi vetäytyä Juutinmaalle. Kahdessa äsken valloitetuista maakunnista, Trondhjemin läänissä ja Bornholman saaressa, nousi kansa kapinaan ja surmasi tai karkoitti ruotsalaiset. Kaarle X tahtoi nyt rohkealla yrityksellä saada vastaisen onnen kääntymään; hän teki väkirynnäkön Kööpenhaminaa vastaan yöllä helmik. 10:n ja 11:n välillä v. 1659. Se, mikä elokuussa olisi ollut helppoa, oli kuitenkin nyt melkein hullun työtä, sillä ryntääjien luku oli vain 1/3 piiritetyistä. Tämän epäsuhteen lisäksi tuli vielä se, että hanke petoksen kautta joutui ennen aikojaan kaupunkilaisten tietoon, jotta he olivat varuillansa. Vallin lähelle tultuansa sai Ruotsin väki vastaansa niin hirmuisen luoti- ja kivituiskun Kööpenhaminan miesten, sekä kiehuvan veden sateen naisten käsistä, että he viimein hajosivat ja pakenivat. Turun ja Uudenmaan ratsurykmentit olivat tässä rynnäkössä myöskin mukana, mutta ainoastaan varaväkenä, taisteluun osaa ottamatta.

Yhä vaarallisemmaksi muuttui nyt Ruotsin valtakunnan tila. Täysi syy oli Tammelan kirkkoherralla, Lauri Pietarinpojalla Ajantiedossaan huudahtaa:

"Ah tät' aikaa! aika kamal, vaivat monet monel taval; puolat puskijat väijyit meitä, keisar, mond muut auttoi heitä, venäläinen vielä sitten läpikäy maita läpimiten, miehet, vaimot monet murhal suretti surmaan surkjal surmal; juntti juonikas viel soti, välist sopi, välist oti, Hollantikin hoilaa vedel, olleeko varaa mennä merel" j.n.e.

Englanti, joka tähän asti oli Juutinraumaan lähetetyllä laivastollansa estänyt hollantilaista laivastoa tanskalaisia enempää auttamasta, solmi nyt, heinäk. 14 p., liiton Haagissa Hollannin kanssa, pakottaaksensa skandinavilaisia riitaveljeksiä sovintoon. Perustuksena piti olla Roskilden rauhanpäätös, sillä muutoksella kuitenkin, että Trondhjemin lääni sekä Bornholman saari oli Tanskalle takaisin annettava. Kaarle X oli kovin ylpeä taipuakseen tämmöiseen nöyryytykseen. "Te kirjoittelette sovintoon", vastasi hän, "mutta minä ne miekallani hakkaan palasiksi!" Silloin Englannin laivasto kutsuttiin kotiin ja hollantilainen vei itävaltalais-brandenburgilais-puolalaisen armeijan Kielistä Fyen saarelle. Siellä seisova ruotsalainen sotajoukko, 5,000 ratsumiestä, sortui ylivoiman alle ja kaatui tai vangittiin. Tämä verraton vahinko, jolloin kadotettiin niin paljon kelvollista väkeä, tapahtui keskipaikoilla marraskuuta.

Kuukautta myöhemmin riensi kuningas Göteporiin, jonne hän oli kutsunut
Ruotsin säädyt kokoon, saadakseen sodan jatkamiseen tarvittavia varoja.
Mutta ennenkuin oli mihinkään päätökseen päästy, sairastui Kaarle X
kovaan tautiin ja kuoli helmik. 13 p. 1660.

Tanskalaiset toivoivat nyt saavansa kaikki viime rauhansovinnossa menetetyt maakuntansa takaisin, sillä Ruotsilla ei näyttänyt enää olevan voimia vastarintaan. Mutta Ranska ja Englanti pitivät voimallisesti Ruotsin puolta, eikä Hollantikaan, kauppaetujensa tähden, suonut Juutinrauman itäistä rantaa takaisin Tanskalle. Roskilden rauhanpäätös vahvistettiin siis uudestaan jo ennen määrätyllä muutoksella Trondhjemin läänin ja Bornholman suhteen. Samalla aikaa lopetettiin myös sota Itävallan, Puolan ja Brandenburgin kanssa Olivan rauhansovinnolla.