… Sen sijaan tahdon kertoa teille, mikä ilo minulla tänään oli. Tiedättehän, että viime keväänä kirjoitin professori Lönnrotin johdolla suomalaisia aineita, jotka näyttivät hyvinkin kirjavilta sen jälkeen kun hän oli korjannut niitä. Viime lukukaudella hänellä ei ollut aikaa; mutta joulun jälkeen on hän jälleen ottanut vastaan aineenkirjoittajia. Tänään vein ensi tekeleeni hänelle, ja ajatelkaahan, siinä oli vain muutamia vähäpätöisiä virheitä, niin, sanoipa hän minulle, että voisin tarjota kirjoitukseni Suomettareen, jotta se tulisi siinä julkaistuksi! — Ajatelkaahan mikä kehoitus sellaiselta mieheltä! Minä tunsin, miten punastuin ylt'yleensä, sillä muitakin oli läsnä. Siinä oli runsas korvaus kaikesta siitä ajasta ja vaivasta, jota olen uhrannut perehtyäkseni isänmaani kieleen. Oi, miten paljoa suuremmalla halulla ja kestävyydellä jatkan nyt työtä, kun näen, että voin tuloksia saavuttaa.
Lönnrotin neuvoa en aio seurata enkä antaa ainettani julkaistavaksi; sillä, kaikki kunnia hänen auktoriteetilleen, minun kirjoitukseni on sittenkin liian kypsymätön, jotta päästäisin sen omin neuvoin ulos maailmaan. Istukoon vielä jonkun aikaa kotona ja odottakoon kunnes siivet ovat kasvaneet hiukan vahvemmiksi.
Jos sisaret lukevat tämän kirjeen, niin pyydän, etteivät he kertoisi muille tästä. Sydän-iloni minun oli pakko teille ilmaista; muut voisivat pitää sitä kerskailuna, mikä olisi kovin ikävää.
Huomenna alotan vihdoinkin työni laboratoriossa, ja aion tästä lähtien ahkerasti tehdä siellä työtä korvatakseni hukkaan menneen ajan. Sen vuoksi en suinkaan pääse kotiinkaan ennenkuin huhtikuun lopussa. Voikaa hyvin, rakkaat vanhemmat ja tervehtikää kaikkia rakkaita.
Teidän Julius.
1. lokakuuta 1856.
Rakkaat vanhemmat.
Kauniin ilman ja hauskan seuran suosimina olemme onnellisesti saapuneet tänne. Meitä oli seitsemän ylioppilasta laivassa, m.m. molemmat Slöörit ja Löfgren.[20]
Täällä olen Snellmanin luennoilla tavannut jo melkein kaikki tuttavani; sillä suurin osa ylioppilaskunnasta kerääntyy aina häntä kuuntelemaan. Usein suuri sali on niin täynnä, ettei voi saada istuinpaikkaa. Niin paljon kuulijoita ei kellään Castrénin kuoleman jälkeen ole ollut.
Asuntoomme olen hyvin tyytyväinen; meillä on kaksi somaa huonetta, eivätkä ne ole lainkaan niin pieniä kuin Leopold valitti. Ainoa vika on vain se, ettei ole tuuletusikkunaa; mutta minä aion keskustella emännän kanssa eikö hän sallisi meidän teettää sellaista. Emäntämme ei muuten ole itse professorinrouva, vaan eräs hänen vuokralaisensa, joka seikka selittää asunnon korkean vuokran. Täällä emme missään tapauksessa aio aterioida; sillä ruoka hirveään hintaansa nähden on kehnoa. Leopold väittää, että hän joskus nousee pöydästä nälkäisenä. Emmehän me välitä herkuista, mutta annosten pitäisi kuitenkin olla riittäviä. Päivällisestä emäntä laskee 8 rup. kuussa; 7 rup. parista liha- tai juustovoileivästä, jotka saamme aamiaiseksi ja illalliseksi, tuntuu kuitenkin liian paljolta.