Nyt olen, Jumalan kiitos, vihdoinkin vapautettu kiusastani, sillä eilen oli minulla viimeinen tutkintoni latinankielessä. Niinkuin tiedätte, en ole erikoisesti tutustunut vanhoihin klassikoihin, ja mennessäni professorin luo en ollut lainkaan varma, tulisiko siitä vielä da capo. Tutkinto kävikin herttaisen huonosti, ja luulenpa, että professori hyväksyi minut pääasiallisesti vain edellisten tutkintojeni nojalla. — Julkinen tutkinto on vasta torstaina, sillä professoreilla ei ole ennemmin aikaa.
Tähän lopetan nyt tämän lyhyen kirjeen, sillä olen viime päivien työstä varsin väsynyt. Pian kirjoitan jälleen ja kerron, mitä aion tehdä ennen promotsionia. Siihen mennessä voikaa hyvin ja tervehtikää isoisää ja sisaria.
Teidän Julius.
Helsinki, maaliskuussa 1860.
Rakkaat vanhemmat.
Eilen oli julkinen tutkintoni ja olen siis nyt onnellisesti päässyt päämäärääni. Sain 12 ääntä, yhtä monta kuin priimuksella oli viime promotsionissa, — mutta eräs tutkintotovereistani sai 13, — siis täytyy Ottilien luopua toiveestaan! Toinen oli vahvempi kasviopissa. Minä toivon kuitenkin, rakkaat vanhemmat, ettette ole tyytymättömiä, sillä olenhan tehnyt parhaani! Filosofiaa lukisin kernaasti enemmänkin, sillä siitähän on ainakin hyötyä; mutta omatuntoni ei olisi sallinut minun tuhlata enemmän aikaa latinaan, vaikkapa — en tahdo sitä teiltä nyt salata — voimani eivät olisi olleet aivan lopussa. En usko, että olisin kestänyt enää viikkoakaan kauemmin sairastumatta. —
Ruumiillisesti olen nyt taaskin virkeä; mutta henkisesti yhä vielä sangen tylsä, välinpitämätön ja haluton. Tuntuu siltä, kuin olisin syönyt liiaksi.
Toivottavasti tämä haluttomuus pian katoaa, sillä tarvitsisin tarmoani niihin töihin, jotka nyt ovat edessä. — Ensiksikin täytyy minun pedagogillisilla opinnoilla valmistua Saksan matkaani varten, joka luultavasti on edessä. Sitten täytyy minun vihdoinkin saada valmiiksi kemiani. Sitä paitsi opetan 6 tuntia viikossa suomalaisessa kansakoulussa, jonka ylioppilaat ovat perustaneet täällä. Jos lisään siihen vielä tuntini tyttökoulussa, niin en voi ainakaan valittaa työnpuutetta.
Tiistaisin ja perjantaisin olen vapautunut kaikista tunneista voidakseni aamupäivin käydä hiihtämässä, jota olen jo tällä viikolla tehnytkin. Ja kun sitä paitsi olen päättänyt uutterasti vierailla tuttavieni luona, niin kuluu kaikesta päättäen tämän lukukauden loppupuolisko sekä hyödyllisesti että hauskasti.
Äidin kirjeestä, jonka sain viime lauvantaina, kiitän sydämellisesti. Säilytän sitä aina muistona teidän epäitsekkäästä ja valistuneesta rakkaudestanne meitä kohtaan; se on oleva minulle kompassina, jos eksyisin oikealta tieltä. Kaukana siitä, että nuo vakavat, mutta hellät sanat olisivat ilossani tuntuneet soraääniltä, päinvastoin ne soveltuivat täydellisesti silloiseen mielialaani, niin, herättivätpä suorastaan iloa. — Ennenkuin olin vielä valmis, puhkesi vilkkauteni, jota uuttera lukeminen oli painostanut, aika ajoin vallattomuutena esille, ja se ajatus, että pian olisin vapaa, teki minut melkein mielettömäksi ilosta. Mutta niinpiankuin jännitys, jonka monet, nopeasti perätysten seuraavat tutkinnot viime aikoina pitivät yllä, laukesi, seurasi uupumus ja väsymys, joka henkisessä suhteessa ilmeni alakuloisuutena. Tämän synkän mielialan karkoittamista edisti suuressa määrin äidin kirje, muistuttaen minua siitä, että on olemassa korkeampikin päämäärä kuin se, minkä vastikään olen saavuttanut, ja jonka turhuus ja tyhjyys oli tehnyt minut juuri alakuloiseksi.