Kaikista näistä kansoista on toteen näytetty, että he suuren osan uskontonsa alkeista ovat Egyptistä perineet.[1176] Siellä me myös tapaamme tutun luomisemme. Kreikkalainen kirjailija Porphyrios näet kertoo että he uskoivat Knäf nimisen jumalan laskeneen suustansa suuren munan. Tästä munasta sitten syntyi Fta, sama kuin Kreikkalaisten Hephaistios (s.o. siis tulen jumala); mutta munan arveltiin merkitsevän maailmaa.[1177]
* * * * *
Persialaisten mainiot sankarilaulut, jotka Firdusi sitten Schah-nameh'issa sulatti yhteen suureksi historialliseksi epokseksi, ovat toiselta puolen tuntuvasti vaikuttaneet venäläisiin kertomarunoihin, osittain myös germanilaisiin taruihin,[1178] ja toiselta puolen niiden jälkiä näkyy Tatarein sekä Vogulienkin mielenkuvituksen kokeissa.[1179] Mutta yhtähyvin ne tarjoavat ainoasti vähän meidän Kalevalaamme verrattavaa. Ensimmäisten viisaitten keksinnöt elinkeinoihin nähden ovat aivan omituista laatuansa, ilman-alan, maan luonnon sekä kansan korkeamman kehityskannan mukaiset, niin että sukulaisuus niiden sekä Väinämöisen tahi Vogulien Elmpin välillä on ainoasti yleis-inhimillinen. Hiukka enemmän on Schah-nameh'issa meidän Lemminkäisestä ja Kullervosta, Lappalaisten Pischan Paschan pojasta tai Viron Kalevinpojasta muistuttavaa. Feridun'in äiti, isän kaaduttua tappelussa verivihollistaan Zohak'ia vastaan, pakenee metsään ja siellä synnyttää pojan. Kuusitoista vuotta täytettyänsä tämä vaatii äitiä ilmoittamaan isän oman sekä hänen surmaajansa nimen. Turhaan äiti sitten epää häntä taistelusta; hän lähtee, voittaa Zohak'in, mutta ei tapakaan häntä, vaan kiinnittää kahleilla Demavend-vuoren kylkeen. Joka kerta, kun vanki siellä liikahtaa, syntyy maanjäristys.[1180] Feridun'in poika Rustem, persialaisten lauluin kuuluisin sankari, oli jo yksipäiväisenä yhtä suuri kuin vuoden vanhat lapset.[1181] Hänen ensikertaa lähtiessään sotaan, äiti itkee: "jos jätät minut tänne suruun, mitä voit toivoa Jumalalta?" Mutta Rustem lujasti vastaa: "en ole itse valinnut elämänrataani, se on kohtalon määräämä!"[1182] Uupumatta hän sitten rientää urhotyöstä urhotyöhön; mutta yhtähyvin hän kerran nukkuu yhtä syvästi ja pitkään kuin Kalevinpoika; turhaan koettaa uskollinen ratsu herättää häntä lohikäärmeen lähetessä.[1183] Eräs neito, jonka hän sotaretkellä kaukaisessa maassa on tavannut, vaan sitten hylännyt, synnyttää Sohrab'in. Tämä vahvistuu ja varttuu yhtä aikaiseen kuin isä. Kolme vuotta täytettyään hän jo harjaantuu sota-aseitten käytäntöön: viiden vuoden ijässä on leijonan vertainen rohkeudessa. Nyt hän vaatii tietoa isästänsä, uhaten äidille kuolemaa, jos ei saisi vastausta. Kuultuansa, että hän on mainion Rustem'in poika, valitsee hänkin itselleen hevosen ylläkerrotulla tavalla ja lähtee sitten isäänsä hakemaan. Mutta tuntematta he kohtaavat toinen toisensa Persian rajalla, taistelu syttyy ja Rustem saa surmansa pojan kädestä.[1184]
Tähän kenties voisi lisätä, että Zoroaster'in opin mukaan maailma luotiin pallon muotoon, jolla, jos Plutarchon kertomus tästä opista pitää paikkansa, oli munan muoto. Tämä on kuitenkin vaan hämärä ja epätietoinen jälki luomistarusta.[1185] Vielä suuremmalla varovaisuudella sopii mainita Kaveh-seppää, suuren kuningas-suvun perustajaa,[1186] sekä kuvausta valkoisesta Divistä (pahasta haltijasta), jonka ruumis oli vuoren kokoinen, hartiain väli 10 syltä, käsivarsien pituus sama verta,[1187] vaan sillä olemmekin perinpohjin tyhjentäneet koko sen lavean runoelman.[1188]
Indian sadustossa epäilemättä olisi paljonkin saalista saatavana ainettamme varten; mutta siinä löytyvät yhtäläisyydet mahtanevat olla enimmiten samat, jotka olemme tavanneet lähempäinkin kansain, sieltä peräisin olevista saduista. Tärkeämmät meille ovat Indialaisten ikivanhat uskonnolliset kirjat. Sivumennen vaan mainiten, että niissäkin ilmautuu Kavi, loistavan Bhrgun (pitkäsen) pojan nimenä[1189] sekä Jama, samoin kuin Lappalaisilla Jabme (alkuaan Jame), Tuonelan haltijana,[1190] ryhdymme kohta tärkeään luomistaruun. Vedoissa, Indian kirjallisuuden esikoisissa, on vesi esitetty alku-aineeksi, josta kaikki muu on syntynsä saanut. Siitä ovat ylimmät kolme jumalaakin, Indra, Varuna ja Agni, kohonneet ilmiin. Tämmöisenä kaikkien synnyttäjänä saa vesi nimen emo l. emot ja muodostuikin pian Indialaisten mielenkuvituksessa vaimoksi, Majaksi, veden emoksi.[1191] Myöhemmin tämä taru sai vielä laveamman kehityksen. Chandogya Upanischad'issa kuuluu siitä: Alussa tää kaikki ei ollut olemassa. Se (tad) vaan oli. Se muuttui miinaksi; se makasi vuoden, se halkesi kahtia; toinen kuori oli hopeaa, toinen kultaa, kullasta kuvautui taivas, hopeasta maa muodostui.[1192]
Siihen loppuu mitä Vedat tietävät maailman luomisesta; mutta niitä myöhemmissä Puranoissa on taru vielä enemmän kehitettynä. Matsya Purana esim. laulaa: Nârayâna (ylimmäinen henki) syntyi yksin. Miettimiseen vaipuneena, haluten saada aikaan monimuotoisen maailman, hän ensiksi loi vedet ja niihin viskasi siemenen. Vuosituhansien vierressä tämä siemen paisui kullankaltaiseksi munaksi, joka loisti kuin 10,000 aurinkoa, Hän itse tunkeutui sen sisään ja loi sen molemmista osista taivaan sekä maan. Samallainen taru löytyy myös Manun lakien esipuheessa, jotka ovat vielä Puranoja nuoremmat.[1193]
e. Raamatusta saatuja aineksia.
Kalevalan koko kuvaus- ja käsitystapa on luultavasti melkoisessa määrässä ollut kristin-uskon vaikutuksen alainen ja sen kautta saanut lempeämmän, lauhkeamman muodon. Niin esim. monet rukoukset loitsulukuin seassa tuskin ovat voineet syntyä kristillisen hengen koskematta. Mutta kertomarunomme ovat myös sen lisäksi ottaneet sekaansa useampia aineksia Raamatusta, Semmoinen on nähtävästi viimeisessä runossa kertomus kuolemaan tuomitusta, sitten Karjalan kuninkaaksi ristitystä lapsesta, jolla mahtaa olla esikuvansa Herodeksen vainossa maailman valtiaaksi aiottua Kristus-lasta vastaan.[1194] Enin osa tätä runoa, nimittäin koko kertomus Marjatan raskaaksi tulemisesta, lapsen synnystä, katoomisesta ja etsimisestä ei kuitenkaan oikeastaan kuulu tähän, vaan on otettu aivan erinäisestä kristityntapaisesta legenda-runosta. Ainoasti alussa on kuvaus Marjatan immenkainoudesta taas Kalevalan jaksoon todella kuuluva, vaikk'ei tähän yhteyteen, vaan itse Väinämöisen syntymän toisintoihin. Ja siinäkin taas ilmautuu kristityn kirkon vaikutus immen kuvaamisessa ja samaten paastoamisessa.
Samporetkeen on[1195] sekaantunut kertomus myrskystä Genezarethin järvellä, jolloin kaikki opetuslapset Jesuksen nukkuessa olivat kauheassa pelossa. Tämän kohdan toisinnoissa, jotka ovat hyvin harvinaiset, enimmiten kovin vaillinaiset, ei kuitenkaan kohtaa Väinämöisen tai hänen kumppaleinsa nimiä, vaan Antti on airoilla, Pietari perässä, Jesus keskellä venettä. Se olisi pidettävä Sampo-jaksolle ihan vieraana eri runona, jos ei täydellisimmässä toisinnossa Sampsa Pellervoinen hankkisi puuta Luojan purtta varten ja kumminkin yhdessä muussa seuraisi isoon haukeen tarttuminen, myrskyn jäljestä.[1196]
Pohjolan pitoihin viimein on liittynyt muisto kuninkaan pojan häistä. Siinä näet kutsutaan kaikki ihmiset: rujot ja rammat, sokeat ja köyhät, aivan kuin Raamatun vertauksessa. Sanotaanpa muutamissa toisinnoissa nämät Pohjolan häät "suurisynnyn syömingeiksi", käytetään siis pitoisännästä sama nimitys, jolla kreikan-uskoiset Karjalaiset jokapäiväisessä puheessaan Vapahtajaa mainitsevat.[1197] Toisessa toisinnossa[1198] kysyy kutsumaan lähetetty piika, kun häntä varoitetaan Kaukomieltä kutsumasta: