Tämä kohta lauletaan taikka erinäisenä katkelmana taikkapa myös Lemminkäisen Pohjolanretkeen sovitettuna.[1288] — Tuonelassa-käynti Vienan läänissä joskus alkaa sillä että Väinämöinen ajaa kirkkohon kivasti, yli muista ylpeöistä, yli muista rohkeoista.[1289] — Elina sanoo tuntevansa Kurjen tulosta, jolloin häneltä kysytään: "eikö muita ylpeöitä?"

Viimein vielä ovat Sääksmäen Ritvalan Helkavirretkin, joiden sanasto ynnä muu asu länsisuomalaista syntyperää osoittaa — Inkerin runo, Mataleenan vesimatka sekä Kestin lahja — levinneet laajalle kaakkoiseen sekä itään päin kokonaisinaan taikka kumminkin selvinä jälkinä.[1290]

Sitä vastoin ei ole muussa kuin yhdessä ainoassa Länsi-Suomen runossa tunnusmerkkejä itäisestä syntyperästä. Se on seuraava pieni Hämeestä saatu katkelma:

Kukko lauloi Kuurinmaalla,
Kana kaakotti Virossa,
Varsa kiljui Viipurissa,
Pässi määki Pälkäneellä,
Päivä koitti Koivistossa,
Valkeni Vatikivessä.[1291]

Viimeiset kaksi paikannimeä tehnevät näet sangen luultavaksi, että runo alkuaan on saanut tämän muotonsa Viipurin tienoolla. Savon runoissa on niin-ikään yksi esimerkki itäisestä syntyperästä; se on madon synty, jossa ilmautuva sana siivatta = eläin viittaa kreikan-uskoisiin Karjalaisiin Laatokan puolella.[1292]

Huomattava on vielä, että Kalevalan runoihin kuuluvia nimiä on sangen paljon löydetty Länsi-Suomessa paikkainnimiin kiintyneinä. Yleisin niistä on Kaleva. Likellä Tamperetta on Kalevan kangas ja siinä Kalevan kivi.[1293] Lopella on senniminen kulma, Paimiossa mainitaan jo 1545 Kalevan talo,[1294] ja on samanniminen joki.[1295] Laitilassa on eräässä kivessä Kalevan pojan jäljet.[1296] — Untamala on paikannimi Laitilassa[1297] ja Turun puolella oli muinoin kokonainen siksi sanottu pitäjä.[1298] Undamajärviä kuuluu olevan Virossa Hiiomaalla.[1299] — Soini, Kalevan pojan toinen nimi, ilmautuu Poomarkussa,[1300] samoin Tyrväällä.[1301] — Sampu-niminen kylä on Huittisissa, samoin joki, Kokemäenjoessa mainitaan "Sambu"-koski, "Sampu"-kylä Tyrväällä, ja -joki Wanajalla. Iitissä on Sampo-niminen talo.[1302] — Sampas oli miehen sukunimi Saaristen pitäjässä Hämeessä 1506.[1303] Turun puolisessa Sauvon pitäjässä on Osmalahti.[1304]

Samaa ylimalkaista leviämisen suuntaa näkyy myös se seikka todistavan, että useissa semmoisissakin runoissa, joista ei enään ole löydetty Länsi-Suomesta edes suorasanaisia muistoja, on monta länsimurteillemme omituista, vaan kaikille itäisille, Suomen rajan sisälläkin oleville outoa kielimuotoa sekä sanaa. Semmoisia ovat jo ennen mainittu monikon genitivin muoto miesten, naisten y.m. — genitivin käyttäminen allativin sijasta, esim. Joukahainen: "Paha minun täällä olla".[1305] Sanoista mainittakoot esim. haaksi (laiva), juoni (= tie Agricolankin kirjoissa), kahja (= juhla-olut Päivölän runossa; Ala-Härmässä sanotaan Keyri Kahjaisiksi),[1306] kempi (Agricolankin kirjoissa), lanko (sukulainen ylimalkaan; Itä-Suomessa vaan = suoveri), leivo (Itäs. kiuru), liiatenkin (Itäs. varsinkin), mahtaa (Itäs. voida l. taitaa), maku (Itäs. vatsa), malka, orko, orpana (Itäs. serkku l. seukku), permanto (Itäs. lattia), suvi (Itäs. kesä), tomu (Itäs. pöly) tykö (Itäs. luo), vaha (= kallio Turun murteessa) y.m.

Viimeinkin kohtaamme runoissa joskus tapoja ja pitämyksiä, jotka ovat epäilemättömästi länsisuomalaiset. Semmoinen on härkien käyttäminen kyntämisessä (esim. Samporunossa), joka on koko Itä-Suomessa ihan outo. Semmoinen myös juhla-oluen keittäminen, joka on vieläkin yleinen tapa Länsi-Suomessa, mutta Savossakin jo ylen harvinainen, puheen mukaan herrastaloista opittu, idempänä tuiki tuntematon.[13067

Viron ja Suomen välillä näkyy virta olleen molemminpuolinen. Huomiota ansaitseva seikka on se, että sangen suuri osa runoissamme ilmautuvista oudommista sanoista on ihan tuntematon Venäjän Karjalaisille, mutta tavalliset Virossa.[1308] Otettakoon ainoasti muutamia esimerkiksi: ailut (ael = iskemäpaikka), ainoisin anella (ainus palve = harras rukous), astala (astel = tuuran kärki), auvo (au = kunnia), ehtoinen (ehtida = kaunistaa), haluvesi (halu = kipu), hingata (maa hingamine = maasta hengähtänyt rupi), kahja (kahi, g. kahja = uhrijuoma), kaiho (kahju = vahinko, sääli), kalki (kalk = kova, kova-osainen), kapoinen (kapos = soma), kopru (kobr = kuohu), kuras (kuurask = veitsi), lääniä (laanida = siivota) naljasilmä (nali g. nalja = leikki), palvoa (paluda = rukoella), päällispanka (pangel = solki), sapso (lapaluu hevosissa), sorajouhi (sorasilm = säihkyvä silmä), tulen soronen (sora = säde), talma (tolm = tomu), taro (= tarha välistä Sampsa Pellervoisen sekä Päivölän runoissa),[1309] tihu (tige = ilkeä), vaartaa (väärda = voittaa), vierin virkkaa (veerib sõnu = lausuu joka sanan painolla) y.m.m. — Liittosanoissa viljelevät runot hyvin usein edellistä jäsentä Viron tavoin genitivissä, esim. _kullan_sormus, _kullan_solki, _kaupan_miesi y.m. Tulen synnyssä lauletaan kuinka liinaa

Loteasti loukuttihin,
Lipeästi lipsuttihin,
Hapeasti harjattihin.