Muutamat vasta pohjosempana lisään tulleet seikat laivaväen ja kulun kuvaamisessa ovat jo kanteleen synnystä puhuttaessa tulleet mainituiksi;[1628] me voimme siis nyt käydä tutkistelemaan niitä yhteyksiä, joissa laivaretki tavataan Inkerissä sekä Virossa. Ennen on jo mainittu,[1629] että retkeläiset välistä tulevat linnalle, missä vaativat lihaa nälkähänsä, taikkapa ihmemaalle, taikka viimein Suomen rannalle. Näihin on vielä lisättävä neljäs toisinto, missä he tulevat naisen luo, jota tervehtivät "leinoksi (s.o. onnettomaksi) leskeksi". Tätä nimitystä hän ei kuitenkaan tahdo itsellensä omistaa, koska hänellä on kolme mahtavaa poikaa. Hänelle ilmoitetaan, että surma ne on vienyt; silloin hän myöntää todella olevansa leino leski.[1630]
Ensinmainittu jatko nähdään aina tuossa tunnetussa runossa Jaakko de la Gardien retkestä Riikaa vastaan ja mahtaa siis olla siitä peräisin. Sijan pyytäminen Suomessa tavataan juuri samoilla sanoilla myös niissä Inkerin lauluissa, jotka kuvaavat Kaukon käyntiä häissä ja pakoa isännän tapon jälkeen. Siinä yhteydessä se siis vastaa pohjoisten Lemminkäis-runojen pakoa Saareen. Ja jos olisi vielä hiukan epäilystä, kumpaan paikkaan tämä seikka alkuperäisesti kuuluu, niin sen poistaa välistä nähtävä viimeinen rivi purjehtijan kysymyksessä: "Onko sijaa matkalaisen maata, lentolaisen levätä, pillomiehen pilkistellä?" Sillä Kauko tulee rikoksellisena Suomeen, vaan ei "vellosta" ole mitään semmoista tietoa. — Lesken pojista on yksi Ruotsissa ritari, t. rovasti, toinen piispa pappilassa t. Puolassa polari (porvari?); siitä näemme selvästi, että meillä on tekemistä uudemman-aikaisen balladin kanssa. Se löytyykin usein eriksensä ja on väännös Kantelettareen otetusta Mataleenan virrestä. — Neljäs jatko, retki ihmemaalle, tuntuu luonnikkaammalta; mutta sekin ilmautuu niin usein muissa yhteyksissä ja niin harvoin tässä, ettei sitä uskalla päättää alkuperäiseksi muodoksi.[1631] — Virossa laivaretkeläiset tavallisesti tulevat rantaan, jossa on paljon neitosia ja kosivat niitä, tai pyytävät heitä tavaraa ostamaan.[1632]
Muutamissa länsi-inkeriläisissä ilmautuvat laivaväen seassa Jumalan ainoa poika, Pietari ja Mattias. Ensinmainittu laivan rakentaa ja miehittää; jälkimmäiset sitten myrskyn tultua paheksivat sitä, ettei matka joudu, kun vanhat ovat soutamassa.[1633] Nämät pyhät miehet osottavat nähtävästi tuon jo ennen viitatun runon[1634] vaikutusta, jossa myrsky Genezaret-järvellä on kuvattu. Nimet Pietari ja Matti ovat selvä todistus, että tämä runo on katolisesta Suomesta saanut alkunsa.[1635]
Epäiltäväksi täytyy kuitenkin katsoa, onko koko laivaretki alkuaan ollut tähän legendaan kiinnitetty. Useimmissa virolaisissa ja muutamissa suomalaisissa kappaleissa havaitsemme näet omituisen alun, joka kenties toista vanhempaa alkuperää viittaa. Laiva virolaisissa tehdään laklan luista, purjeet sorsan luista, airot hanhen luista, suomalaisissa välistä karhun luista, välistä kaikellaisten kalain suomuksista. Jälkimmäisissä tulee matkalla mies niemestä lisään, joka näkyy kuuluvan Ahdin meriretkeen, ja sitä samaa myös nuo vesilinnut ja kalat laivan rakennusaineina voisivat tarkoittaa. Linnut ovat kaikki keväisiä; tämä retki olisi siis ikään kuin kevään tulo Pohjan perille.[1636] Pahaksi onneksi seisoo yhtähyvin tämäkin arvelu tätä nykyä hyvin horjuvain perustusten päällä; ainoa, mitä varmuudella voimme sanoa, on se, ettei laivaretken alkuperästä eikä tarkoituksesta ole vielä saatu täyttä selkoa.
II. Väinämöisen ja Ilmarisen kosinnat.
a. Kilpakosinta.
Väinämöisen ja Ilmarisen kilpakosinta on, niinkuin tiedämme, Vienan Rajaryhmässä liitetty Sampojaksoon; yhdessä Ilamantsin toisinnossa se nähdään Vipusen runon ja veneenteon yhteydessä.[1637] Lönnrot'in yhteensovitus perustuu siis sekä yleisesti, että myös viimeinmainitussa yksityiskohdassa, kansan laulutapaan. Mutta ylimalkaan kuitenkin kilpakosinta lauletaan erikseen. Painetussa Kalevalassa se on jokseenkin yhtäpitävä Vienassa tavallisen toisinnon kanssa.[1638] Kansan suusta sekä täältä että muualtakin saadut kappaleet ei kuitenkaan pääty ansiotöiden suoritukseen, vaan jatkuvat vielä kotiinviemisellä sekä tavallisesti, kumminkin täydellisemmissä kappaleissa, kultaneidon takomisella, jotka Lönnrot on sovittanut toisiin paikkoihin, edellisen 48:een runoon, Ilmarisen toiseen kosintaretkeen, jälkimmäisen 47:een runoon, lohdutus-yritykseksi Kullervon tappaman vaimonsa kuolosta.[1639]
Vienan kilpakosinnan kanssa on Ilamantsin toisinto ylimalkaan yhtäpitävä, mutta eroo siitä kuitenkin useissa seikoissa. Vielä eroavaisempi on Inkerin alueelta saatu. Näiden kaikkien keskinäisen suhteen arvostelemiseksi on tärkeä ensiksi ottaa selvä siitä, mitä suuntaa runon leviäminen on mahtanut tapahtua. Siinä suhteessa ovat jonakuna osviittana ne nimitykset, joilla Anni Vienan läänissä Väinämöistä puhuttelee. Eteläisimmässä tämän seudun kolmesta alueesta, Akonlahden ryhmässä, sanotaan hän enimmin Suvannon sulhoksi,[1640] pohjoisemmissa sitä vastaan aina Uvantolaiseksi tahi Umantolaiseksi.[1641] Ensinmainittu nimi on ainoa jotakin merkitsevä, ikään kuin käännös itse "Väinä"-möisestä; se on siis ilman epäilemättä alkuperäisin. Muut molemmat ovat nähtävästi vääntyneet alkusoinnun vaikutuksesta "ulkonit"-sanan vuoksi. Siinä on meillä siis todistus, että leviäminen ainakin Vienan läänissä on käynyt etelästä pohjoseenpäin.[1642] — Vienan runoissa on Anni Väinämöisen tullessa "poukkujen" pesussa, joka sana niillä seuduilla on tuntematon; vaatteitten pesu näet sanotaan Venäjän Karjalassa turhaksi.[1643] Suomessakaan se tietääkseni ei ole käytännössä, paitsi Viipurin läänin eteläisissä pitäjissä; Inkeristä se on ainakin saatu yhden lyyrillisen runon seassa, ja Virossa se on aivan tavallinen.[1644] — Viimeinkin nähdään kultaneidon runossa Vienassa milloin Väinämöinen, milloin Ilmarinen takojana, Suomessa ja Inkerissä yksistään jälkimmäinen (joskus Ismaro-muodossa), jolle sepän toimi on luonteen-omaisempi. Kaikki nämät seikat näkyvät selvästi todistavan kilpakosinnan eteläistä sukuperää,[1645] ja osoittavan yksistään pohjosempana tavattavat seikat myöhemmäksi lisäykseksi.
Sangen tärkeä semmoinen, ainoasti Vienan läänille omituinen on Ilmarisen sisaren keskustelu Väinämöisen kanssa; Ilamantsissa itse kosittava neito puhuttelee purjehtijaa ja sitten lentää kyyhkysenä tai mataa käärmeenä asiata ilmoittamaan Ilmariselle, joka jo oli häntä ennen vaimoksensa varoittanut.[1646] Täten pääsemme siitä luonnottomuudesta, että Ilmarisella, joka välistä sanotaan Väinämöisen veljeksi, on erinäinen sisar, ja että Väinämöinen tätä, siis omaa sisartansa kosii. Sisar tosin välistä ilmautuu Ilamantsinkin kilpakosinnassa, mutta ainoasti saunan varustajana ja vaatteitten tuojana (vuoroin äidin kanssa.)[1647]
Vienassa lisääntulleet ovat vielä Väinämöisen veneen arvaaminen kala- t. lintuparveksi,[1648] ja Annin kehoitus veneelle lähenemään valkamalle, jos se on kotolaisten oma, mutta jatkamaan kulkua, jos se on vieras.[1649] Aivan harvinainen Vienassakin ja siis satunnainen on tytön vastaus vanhemmille: "ei menevänsä osan hyvyydelle, vaan otsan hyvyydelle".[1650]