b. Väinämöisen ensimmäinen käynti Pohjolassa ja Sammon taonta.
Kaikkia tutkijoita, jotka tyystemmin ovat Kalevalaa tarkastelleet, on mahtanut oudoksuttaa se seikka, että Pohjolan emäntä rantaan uivaa Väinämöistä puhuttelee juuri samoilla nimillä kuin Anni veneessä ohikulkevaa: Suvannon sulhoksi, Uvantolaiseksu, Umantolaiseksi ja Ulontolaiseksi. Se johtaa heti sen ajatuksen mieleen, että tämä Sampojakson osa, jota ei Suomessa tunneta, mahtanee olla väännös kilpakosinnasta. Lähempi katsahdus yhä vahvistaakin tätä arvelua. Väinämöinen kummassakin tapauksessa lähenee mereltä, häntä puhutteleva nainen huomaa hänet rannalta, jossa on askareillaan. Useissa kappaleissa Pohjolan emäntä ottaa sirkun siivet, leivon lentimet ja täten rientää Väinämöisen luo, samoin kuin yön tyttö Ilamantsissa Ilmariselle sanan viepi. Molemmat veljekset täydellisemmissä toisinnoissa ilmautuvat kilpakosijoina ja Ilmarinen se vaaditun ansiotyön toimittaa.
Tässä uudessa muodostuksessaan otti kuitenkin kilpakosinta sekaansa muutamia uusia lisäseikkoja,[1679] joista tärkeimmät ja yleisimmät ovat: Pohjolan emännän (t. piian) aamupuuhat, r. 7: 133-62, otetut molemmin puolin rajaa yleisestä balladista; lunnaitten vaatiminen kotiinviennistä, nähtävästi mukailus saduista; puhe Ilmarisen taivaan taonnasta, r. 7: 333-8, niinkuin näimme, Suomen puolella erinäisenä runonpalasena; Sammon ainekset, niinkuin jo on selitetty, varsinkin Kojosen pojan retkestä; kuusi kukkalatva ja Ilmarisen lähettäminen Pohjolaan tuulta myöten, r. 10: 31-42, 113-78, edellinen nähtävästi uusi keksintö, jälkimmäinen kenties mukailtu siitä, kuinka tuuli Suomen päivänpäästössä lennättää Väinämöisen Pohjolan joen poikki; kuvaus sulhasille vastahakoisesta immestä, r. 10: 83-6, Suomessa kuuluva taivaan kaaren päällä istuvan neidon kosintaan.[1680]
c. Kojosen pojan kosinta.
Hyvin yleinen sekä Inkerissä että myös Suomen ja Venäjän Karjalassa on runo kavalasta Iivana Kojosen pojasta, joka kosii kaunista tyttöä, viimein saatuansa silpoo hänet palasiksi ja vie rinnat paistettuna anopille tuomisiksi. Inkeriläinen ja pohjoisempi (Suomen sekä Venäjän Karjalan) eroavat kuitenkin toisistansa muutamissa yksityis-seikoissa. Edellisessä Kojonen nähtävästi on suuttunut monista vaikeista ja vaarallisista ansiotöistä, jotka häneltä on vaadittu, ja käskee nyt nuorikkoansa samallaisiin: hänen pitää kutoa paita yhdestä liinan kuidusta, tehdä verkaviitta yhdestä villatöppösestä. Kun nuorikko sen mahdottomaksi sanoo, Kojonen hänet silpoo palasiksi ja vie rinnat paistettuna anopille tuomisiksi.[1681] Jälkimmäisessä neito kotiinvietäessä katuu kauppaansa ja ilmoittaa mieluummin olevansa kaikkein tien poikki hypänneitten elävien kuin uuden sulhon kumppalina. Siitä vimmastuneena Kojonen kysyy miekkansa mieltä; Loppu on taas ensinmainitun mukainen.[1682] Runon alkuna on silminnähtävästi eräs venäläinen laulu. Yksi Vladimir suuriruhtinaan pajareista, nuori Iivana Godinavitsch (lue: Godjinovitsch, josta hyvin luonnollisesti Iivana Kojonen) kosii erään kauppiaan ihanaa tytärtä. Tämä tosin jo on luvattu ruhtinas Koschtscheille l. Koschtscheritsalle,[1683] mutta Iivana hänet vie väkisin. Kotimatkalla he kohtaavat kolme jälkeä: jalopeuran, valkoisen hirven ja mustan näädän jäljet. Kumppalit lähtevät kaikkia näitä eläviä pyytämään, viedäksensä ne tuomisiksi kotiin.[1684] Iivana nuorikkonsa kanssa sillä aikaa lepää teltassa. Mutta Koschtschei tulee sinne ja sitoo nuorikon avulla Iivanan tammipuuhun. Kotschtschei sitten ampuu yhtä lintua, mutta nuoli alaspudotessaan tappaa hänet itsensä. Nuorikko nyt päästää Iivanan siteistä, mutta tämä ei annakaan anteeksi, vaan sieppaa miekkansa ja silpoo pois yhden neidon jäsenistä toisensa jälkeen, sanoen: "en sitä tarvitse, kun sillä olet tuota pakanaa halaillut, silmäillyt" y.m.[1685]
Niinkuin näkyy, on runo Laatokan puolella Suomen Karjalassa saanut suomalaisen muotonsa. Muista kosintarunoista on siihen liittynyt Kojosen ajon sekä kosimisen kuvaus ja ansiotyöt; eläväin jäljet ovat saaneet omituisen kotimaisen vivahduksensa. Inkerin toisinnossa on arvattavasti vaikeitten töitten vaatiminen nuorikolta muodostunut ex analogia ansiotöitten mukaan.
Muutamissa kappaleissa Inkerin alueella ja Suomen Karjalassa on Kojosen pojan ristimänimi muuttunut Ilmariksi; siihen on mahtanut olla pääsyynä ensimmäisen kirjaimen yhtäläisyys, samoin kuin joskus tavataan Ignaatta t. Iivari Iivanan sijasta. Myöskin molempien ilmaantuminen kosijoina on tietysti ollut apuna. Tämä sekoitus sitten Vienan läänissä nähtävästi antoi aiheen tuohon muodostukseen, jossa Kojosen pojan kotimatka on kilpakosintaan liitetty. Lönnrot'in kokoonsovitus perustuu siis kansan laulutapaan. Aihe siihen, että painetussa Kalevalassa Ilmarinen lähetetään toistamiseen kosimaan, jolloin Pohjolan emäntä ei hänelle anna toista tytärtänsä, koska muka on "tappanut naisen ennen naidun", on myös todellisesta kansan runosta saatu. Joskus näet on Inkerin kosintarunoihin sekaantunut kappaleita Elinan surmasta, niin että käsketään kosijan tappaa entinen emäntä, vaan sitten kuitenkin joskus hylätään hänet tämän tapon tähden. Niissä runoissa, joissa Kojonen on Ilmarina, on kaksi kosintaretkeä liitetty peräkkäin, ja myös yllämainittu kiellon syy käytetty: ne ovat epäilemättä olleet Lönnrot'in esikuvana. Oikeastaan asiaan kuuluviin seikkoihin on kuitenkin painetussa Kalevalassa lisätty yhtä toista.[1686]
d. Ilman immen kosinta.
Taivaan kaarella istuvan immen kosinta ei ole missään suorassa yhteydessä Sampojakson kanssa; eipä se ole edes tuttukaan Vienan läänissä,[1687] missä Sampojakso vasta on täydelliseksi muodostunut. Aiheen niiden yhdistämiseen on Lönnrot kuitenkin saanut siitä, kun puheena-oleva runo Suomessa aina on liitetty yhteen polvenhaavan kanssa ja tämä jälkimmäinen kumminkin joskus eksynyt Sammon ryöstö-retken alkuun.
Runon kuulumattomuus Sampojaksoon näkyy siitäkin kohdasta, että kosittava impi ei käsikirjoituksissa olekaan Pohjan neito, vaan Honkelan miniä, Tuulikki Tapion neiti, Salakaarron kaunis vaimo.[1688] Nämätkään nimet eivät kuitenkaan tunnu alkuperäisiltä, sillä Tapion neidon oikea paikkahan on maan päällä, sinisen salon sisässä, Havulinnassa. Katsokaamme senvuoksi tarkemmin Honkelan miniän ilmautumista muissa runoissa. Hän tavataan, useimmiten Hongatar-muodossa, melkein yksistään karjan luvuissa sekä karhun synnyssä. Jälkimmäisessä hän aina, edellisessä usein, on tekemisissä karhun kanssa. Mutta karhu syntyy yläilmoissa, luona kuun ja päivän, Ilman immen toimen kautta ja vasta maan päälle alas laskettuna joutuu Hongattaren tuuditettavaksi, hoidettavaksi. Tulen synnyssä toiselta puolen on säkenen tuudittaminen enimmiten Ilman immen työnä. Nähtävästi on tämä kumpaisellekin yhteinen tuudittaminen ollut syynä molempain haltijain sekoittamiseen ja Honkelan miniä anastanut tuon korkean istuimen taivaan kaarella, pilven päällä, sekä sen kosijan, joka alkuaan oli Ilman immen oma. Mainittakoon vielä pari pikkuseikkaa tämän arvelun vahvistukseksi. Yhdessä Pohjanmaalta saadussa kappaleessa[1689] saa impi vielä lisänimen Katrina kipokäpeä. Se sama ilmautuu myös eräässä Pohjanmaan loitsussa[1690] tulen tuudittajana, ja Kati kaunis, ilman tyttö toisessa ikivanhassa[1691] synnyttää karhun. Ja karhun syntyin seassa joskus päinvastoin nähdään jälkiä neidon vaatimista ehdoista. Tämän loitsun kautta on siis sekaannus nähtävästi saanut alkunsa.