Samojedein (samoin muidenkin läheisempäin ja kaukaisempain sukulaistemme) kosintarunoissa, niin on hänen arvelunsa pääperuste, kuuluu neito vieraasen, viholliseen heimokuntaan, josta häntä ei saada ilman kalliitta lunnaitta.[1709] Samoin on myös Kalevalassa laita (Kalevala ja Pohjola, Sampo). Mutta me olemme nähneet, että tämä yhtäläisyys vaan on myöhemmissä muodostuksissa tai näennäinen. Sammon vaatiminen lunnaaksi ei ole Sampo-jakson alkuperäisiä osia; Pohjola ei ole kilpakosinnassa kilpaveljein oikeana tarkoitusperänä; pilven päällä istuvan immen on vaan Lönnrot ristinyt Pohjan neidoksi; Kojosen poika ei ole alkuansa sama kuin Ilmarinen, ja kansan laulu ei tiedä mitään siitä, että Ilmarinen toistamiseen lähtee Pohjolasta kosimaan, vielä vähemmin siitä, että hänen ei olisi ollut lupa lähempääkin ottaa vaimo.
Ansiotöitä ei sovi hyvin verrata Itämailla vielä vaadittuun kalym'iin l. naimahintaan. Jos ne olisivat toinen muodostus siitä, niin löytyisivät myös aina Tatarein kosintarunoissa; mutta, niinkuin tiedämme, ne ovat näissä hyvin harvinaiset.[1710] Paitsi sitä eivät naimishinnan vaatiminen ja vaimon ryöstäminen itselleen suinkaan ole yksin-omaiset ural-altailaiselle sukukunnalle; ne ovat vaan alhaisempia kehityskantoja kaikensukuisten kansain naimistavoissa. Venäläisissä oli vielä Varjägien perustaman vallan ensivuosisatoina jälkimmäinen keino (umykanie) aivan tavallinen. Heidän sukulaisillaan Vendeilläkin Itämeren pohjoisrannikolla oli Tanskan Valdemarin valloittamisen aikana (12:n vuosisadan keskipaikoilla) myös sama tapa, ja Tanskalaiset opettivat heille oman edistyneemmän pitämyksensä, vaimoin ostamisen lunnailla.[1711]
Tuon yleisen yhtäläisyyden vahvistukseksi, joka on samankaltaisen sivistyskannan seuraus, pitäisi tulla yhtäläisyyttä kertomuksen erinäisissä pikkuseikoissa, ennen kun voisi arvella Suomen ja Pohjois-Aasian kansojen kosintarunot yhteiseen ikiperintöön kuuluviksi, niinkuin luomisrunoissa todella on laita. Mutta yhtäläisiä pikkuseikkoja ei niissä voi tavata ollenkaan.
Viimeinkin vielä pitäisi olla samallaisia runoja myös lähempänä meitä, Aasialaisten ja meidän välillämme asuvilla heimolaisillamme. Mutta ei ole Syrjääneillä, Tscheremisseillä, Mordvalaisilla niistä tiettävästi pienintäkään jälkeä.[1712]
Kaikki tämä epäilemättömästi ja auttamattomasti kumoo Castrén'in arvelun kosintarunojemme aasialaisesta sukuperästä.
III. Lemniinkäis-runot.
a. Päivölän retki.
Lemminkäisen käynti Pohjolan pidoissa t. Päivölän l. Lemminkäisen virsi[1713] on tätä nykyä sekä Venäjän että Suomen Karjalan rakkaimpia kertomarunoja. Koko joukko kappaleita on myös, niinkuin tiedämme, saatu Pohjanmaalta, Savosta ja Inkeristä, niin ikään muutamia siihen kuuluvia toisintoja Virosta, ja onpa jälkiä tavattu Hämeessäkin asti.[1714]
Tällä äärettömällä alueella ei se tietysti voi olla joka paikassa ihan sama; mutta eriäväisyydessä on sen synnyn tutkimiselle sangen tärkeä säännöllisyys: toisinnot tulevat näet yhä täydellisemmäksi, mitä kauempaa Pohjosessa ovat saadut.[1715] Siinä on jo itsessään hyvä viittaus, mihin suuntaan leviäminen on tapahtunut, ja tämän seikan todistusvoiman vahvistavat vielä useammat muutkin kohdat. Ensiksikin Lemminkäinen Vienan läänissä aina pyytää äitiänsä: "tuo tänne sotisomani!" — etelämpänä, sekä Aunuksessa että Suomen Karjalassa, "sotisopani." Tämä sana, joka on yleinen Laatokan puolella ja Virossa asti, on Vienassa tuntematon ja senvuoksi vääntynyt tutummaksi. Samoin tavataan usein vääntyneinä useat suomenpuoliset sanat (esim. susit; emoseni, vaino (pro: vaimo) vanha). Vienassa Lemminkäinen tunnustuksessansa äidille käyttää olematonta sanaa: "tapoin miehen, uin urohon!" — Inkerissä hän sanoo: "tapoin miehen, sain petohon" (hätään = Ven. beda). Viimeinkin selittävät Vienalaiset, että tämä runo on loitsuna laulettava oluenpanossa; mutta heillä ei pannakaan ikinä sitä juomaa.[1716]
Näitä jälkiä myöten eteläänpäin kulkiessamme, tapaamme vielä Inkerissäkin runon pää-rungon yhdessä. Siinäkin, samoin kuin enimmiten kaikissa pohjoisemmissa maakunnissa, näemme seuraavat seikat: oluen synnyssä veden keittämisen koko kesä y.m. —- oluen panon — hapatuksen ha'un[1717] — oluen uhkauksen — kutsut;[1718] — ja itse retkessä aikomisen Luotolahan lankoihinsa sekä sijan osoittamisen kattilain välille[1719] — kyy-olueen tarjoomisen — miekan mittelyn — ulos pihalle lähtemisen — ovihakaan iskemisen[1720] — isännän pään sivaltamisen niinkuin naatin nauriista — eväitten pyytämisen äidiltä — piilon-ehdoitukset, sijan pyytämisen Saareen, vallattoman elämän siellä sekä viimein molemminpuolisen surun erosta.[1721] Vielä eteläisemmät toisinnot Virosta näyttävät meille sitten, ett'ei tämäkään muodostus ole ihan ensimmäinen, vaan pantu kokoon useammista aineksista. Mutta ennen kun voimme ne erottaa toisistansa, on välttämätön tarkastaa muutamia Päivölän virressä ilmautuvia nimiä.