Painetussa Kalevalassa on pidoissa-kävijä sanottu Lemminkäiseksi. Semmoinen ei ole kuitenkaan hänen nimensä kaikissa käsikirjoituksissa. Niissä runoissa, jotka Lönnrot'in aikana kerättiin Vienan läänistä, on se melkein aina Kaukomieli (joskus sen rinnalla Ahti Saarelainen ja veitikka verevä); sama on myös laita yhdessä silloin Kajaanin kulmalta saadussa ja kaikissa inkeriläisissä. Suomen Karjalassa ja Aunuksessa sitä vastaan nähtiin jo siihen aikaan aina Lemminkäinen, joka tätä nykyä Vienankin läänissä on melkein kokonaan sysännyt Kaukomielen, pois tieltänsä.[1722]
Tällä seikalla on luonnollinen selityksensä siinä, että Suomen Karjalassa surmavirsi, johon Lemminkäisen nimi ennen näkyy yksin-omaisesti kuuluneen, on sulanut yhteen pidoissa käynnin kanssa, tuoden myös oman sankarinsa kanssansa. Kaukomieli eli oikeastaan Kauko t. Kaukamoinen, Inkerin laulutavan mukaan, on siis alkuperäinen pitovieras.
Myöhempi samaten on painetussa Kalevalassa käytetty pitopaikan nimi Pohjola. Tämä muodostus, vaikk'ei sekään Lönnrot'in omakeksimä, perustuu ainoasti muutamiin harvoihin toisintoihin.[1723] Oikea häätalon nimi on Päivölä, joka ilmautuu melkein kaikissa toisinnoissa.[1724] Kertovärssyssä tulee Suomen Karjalassa, Aunuksessa ja Inkerissä yleisesti lisään jumalisten, jumaliston t. jumalan juomingit, jotka samaten tarulliseen alkuperään viittaavat.
Tulijan kanssa riitelevä ja häneltä viimein surmansa saava talon-isäntä on vaan yhdessä ainoassa toisinnossa Pohjan ukko.[1725] Vienassa häntä melkein aina nimitetään Päivölän isännäksi t. Päiväläisen, Päivölän, Päivän pojaksi. Aunuksessa, samoin kuin joskus Vienan rajaryhmässä, ilmautuu hänen sijassansa Ahti Saarelainen. Muutamin paikoin Vienan läänissä, niinkuin myös yhdessä Ilamantsin ja Inkerin kappaleessa sanotaan hän veitikaksi vereväksi, joka maine muuten hyvin usein on vuoroin Kaukoon, vuoriin Ahtiin liitetty; joskus hän ilmautuu ikään kuin kolmantena henkilönä. Useissa katkelmissa on näin tavoin puhe siitä, kuinka: juopui Ahti, juopui Kauko, juopui veitikka verevä.[1726] Välistä Ahti Saarelainen ilmautuu Kaukomielen sivunimenä. Mutta huomattava on, että tämä molempien yhteensulaminen erittäin vallitsee Vienan läänissä, niiden käsittäminen eripersoniksi etelämpänä/ Tärkeä on myös että, jos kohta Ahti astuu esiin vaihtelevaisna, toisin paikoin isäntänä, toisin vieraana, Kauko kumminkin aina ilman poikkeuksetta pysyy jälkimmäisessä virassa.
Ottakaamme nyt Päivölän retkeen kuuluvista Inkerin runoista ensiksi esiin se, jossa "Jumalan juotossa" tuotu olut viskataan pois ja siitä syntynyt iso tammi kaadetaan ainoan veljen kirveellä.[1727] Sama runo on myös hyvin yleinen Virossa, välistä silläkin vaihdoksella, että tammi kasvaa poisviskatun olutkannun särkyneistä vanteista tai laudoista,[1728] ja me tiedämme jo, että Inkeriläiset ovat sen saaneet läntisiltä naapureiltansa.[1729] Mutta yhden Tarton seudulta saadun toisinnon mukaan tammen veret kaadettaissa pirskahtavat virstan päähän.[1730] Täten me siis eteläisimmässä muodostuksessa näemme selvän jäljennöksen ennen mainitusta liettualaisesta tarusta, jossa Perkunas Päivän tyttären häissä pirskauttaa tammen veret.[1731] Alussa näkyy runo levinneen kauemmaksikin tuossa alkumuodossaan; sen todistaa Suojärveltä saatu toisinto, jossa tammi kaadetaan polttopuiksi Päivölän häitä varten. Myöhemmin on se alkanut vaihtua toiseen tapaan. Veren pirskoittammen on muuttunut pidoissa tietysti tarpeellisen oluen pirskoittamiseksi, useimmiten maahan, jolloin kaadettava tammi siitä on saanut alkunsa, osaksi Kaukon kaavulle, jolloin se antaa aiheen myös liettualaisessa tarussa kuvatulle pitovieraan vihastukselle.
Tämän pidoissakävijän nimi on vielä hyvänä lisätodistuksena tarun liettualaiselle sukuperälle. Siinä kansassa on näet Kaukas (gen. Kauko)[1732] hyvin tuttu. Hän on pikkuinen, pitkäpartainen kodin haltija. Paitsi liedenvalkeaa hän nähtävästi samassa myös hoitaa taivaallista tulta; sillä Kauk-spennis (Kaukon nisä) on sama kuin meidän Ukon vaaja. Muodoltaan hän näin muodoin on aivan samankaltainen kuin meidän runoissamme ison tammen kaataja, viraltansa toiselta puolen tulee yhteen liettualaisessa tarusssa esiintyvän Perkunaan, ukkosen hallitsijan kanssa. Tämän nimi oli jo ennestään meidän kieleemme lainattu ja saanut pahan merkityksen (perkele); luultavasti se oli syynä, miksi puheen-alaista tarua lainatessa vielä kaupanpäälliseksi otettiin toinen samaan tarkoitukseen sopiva ja maineeltansa saastumaton olento.[1733]
Virolaisten runoissa pidoissa-kävijänä on nyt ainoasti tuo uuden-aikainen, yleinen Maailman Matti "minä." Mutta Kõu (gen. Kõuu) on heillä yhä vielä yhtenä ukkosen jumalan nimenä ja on ennen muinoin kuulunut täydellisemmin Kõuke, Kõuge, Kõuko.[1734] Thor'insa Skandinavit usein mainitsivat "björn'in" liikanimeltä, arvattavasti hänen myrinänsä tähden. Samoin on kõuke-mees eräässä Viron sadussa käytetty öisin petona kuljeksivasta miehestä,[1735] ja Pohjois-Suomessa on kouko sama kuin karhu.[1736] Mutta Kauko meilläkin on useissa tulensynnyissä jossakin yhteydessä ukkosen valkean kanssa; hän kasvattaa näet liinan, josta nuotta kudotaan tulikalan pyytämistä varten.[1737] Merkillistä kyllä on hänellä siinä toimessa kumppalina toinenkin Liettualainen, nimittäin Liiko, joka meidän jumalantarustossamme muuten on ihan outo, vaan ei voi olla kukaan muu kuin kevään, ilon ja rakkauden jumala Ligo l. Lihgo (lue: Liigo), jonka kunniaksi Lättiläiset vieläkin laulavat lauluja Juhannus-aattona.[1738] Tämä seikka samassa vahvistaa Kaukon heimolaisuuden ukkosen jumalan kanssa sekä myös liettualaisen alkuperän.
Tuo yhteinen seikka, ukkosen jumalan käynti ja riita pidoissa, näkyy jo aikaiseen antaneen aihetta, että skandinavilaiset tarut Thor'in kattilan tuonnista ja Aegir'in pidoista[1739] liittyivät yhteen yllätarkastetun liettualaisen kanssa. Jälki siitä ilmautuu jo tuossa Virossa yleisessä muodossa, missä olutkannu viskataan rikki, samoin kuin Thor rikkoo pikarin Hymir'in luona. Mutta se ilmautuu myös paljoa täydellisempänä yhdessä Viron toisinnossa. "Minä", lähtee Viroon veljihinsä, Saarenmaalle sisarihinsa. Perille tultua hänelle määrätään sija ikkunan kohdalle, peräpadan alle. Kuitenkin tuodaan hänelle siihenkin halpaan sijaan olutta. Hän juo, särkee kannun ja viskaa vanteet tuhkaan, jossa niistä summaton tammi kasvaa. Pikku veli sen kaataa, ja yhdestä pilstareesta tehdään neidolle kaunis kapiovakka. Sen nähtyänsä päivä, kuu ja tähti kosivat kilvoitellen.[1740] Tässäkin näemme siis Päivölän häät, vaikka vähän toisessa muodossa. Thor'in tapainen kalan onkiminen, kokonainen häränpää syöttinä, ei ilmau tosin tässä runossa; mutta sekin on kuitenkin tavattu Virossa, jos kohta suorasanaisessa muodossa, puolestaan antaen lisätodisteen siihen, että mainittu skandinavilainen taru on ollut siellä tuttu.[1741]
Inkerissä on sukulaisiin meneminen siirtynyt Ilmarisen kosintaan Saaresta ja kattilain alle asettauminen tuntematon, mutta sen sijaan on kyy-olueen tarjoominen (jos sitä voi käärmeen onkimiseen verrata) ja piiloin-ehdoitus tullut lisään.[1742]
Pikkuseikkain yhtäläisyys Thor'in kattilantuonnin kanssa on liian suuri, ollaksensa satunnainen. Yhtä epäilemätön on myös skandinavilaisen tarun vanhemmuus. Siinä on vielä tapaus kokonaan tarullinen; meillä jo puoleksi vedetty alas tavalliseen ihmismaailmaan.[1743] Samoin nimi Ahti vielä on ikään kuin leima osoittamassa entistä omistajaa, ja sen indo-eurooppalainen sukuperä on täysin todistettu sillä, että se eri muodoissaan tavataan Indiassa asti.