Lopussa Väinämöinen joskus sitten takoo lohdutuksekseen kultaneidon. Toisissa kappaleissa hän tai Lemminkäinen ilmoittaa surunsa äidilleen ja välistä näissä jatkuu runo vielä pitemmäksi. Hän kysyy äidiltä: missä Vuojola elävi, Väinön (s.o. Veen on) tyttäret asuvi — ja saa tiedoksi: niiden asuvan sinisen meren selällä, kiven kirjavan malossa tai koskessa kohisevassa, virrassa vipajavassa, yhdeksän (t. 100:n) lukon, kymmenennen takasalvan takana.[1937] Tässä tietysti on vaan se tarkoitettu, että hän vielä kerran tahtoo tavata kadonnutta meren neitoa. Mutta Väinön tyttären mainitseminen on nähtävästi ollut syynä, että Lemminkäinen nyt joskus lähtee Väinölään l. Päivölään kosiotielle.[1938] Sinne ei tietysti Väinämöisen sovi mennä, kun hän on onkijana, mutta sen sijaan hän lähetetään Pohjolan tuville ja runo jatkuu kilpakosinnalla.[1939]
Useimmat kappaleet kuitenkin jo päättyvät neitokalan ilmoitukseen, että hän ei ole tullut keitettäväksi, syötäväksi, vaan kodin haltijaksi. Siinä siis arvattavasti näemme runon alkumuodon. Sama on myös loppu vastaavassa, vaikka paljoa vaillinaisemmassa virolaisessa.[1940] Välistä siellä onkija leikatessaan löytää kalan niskasta neidon kaulakirjat, keskestä vyökirjat, hännästä sukkakirjat,[1941] taikka paistaa hänelle vastaan kaulasta neidon helmet, rinnasta solki, keskipaikasta vyö.[1942] Onkija on Virossa enimmiten nimetön; mutta viimein mainitussa kappaleessa tapaamme ihmeeksemme Lemmikin leinon pojan, siis saman kuin Pohjan perillä. Kuinka on tämä Virossa muuten niin vähän tunnettu nimi tähän tullut? Merkitseekö se, että koko neitokalan onkiminen Virossa on kaikua pohjoisesta? Vai onko runon kulku ollut tavallinen, etelästä pohjoiseen ja Lemminkäinen vaan sattumalta siihen yhtynyt? Mikä viimein on näiden ja tuon ylempänä verralle vedetyn liettualaisen laulun keskinäinen suhde?[1943] Näihin kaikkiin en uskalla antaa varmaa vastausta, vaan jätän ne vastaisen tutkimuksen ratkaistavaksi. Luultavammalta minusta tosin näyttää, että Viron runo yksinkertaisimmassa rakennuksessaan on vienalaisen alkumuoto. Lemminkäinen t. Kaukamoinen on voinut tulla siihen sekoitetuksi sen kautta, kun hän Päivölässä onkii madot ja käärmeet oluestansa. Liettualaisen kanssa saattanee peri-ajatus olla yhteinen, mutta pikkuseikoissaan se on liian kehittynyt, voidakseen olla virolaisen esikuvana.[1944]
c. Varsinainen Ainon-runo.
Myöskään se laulu viimein, jossa Ainon traagillinen kohtalo meille kerrotaan, ei ole mikään yhtenäisenä kansan suusta saatu runoelma, vaan mosaikki-työtä, Lönnrot'in kädellä kokoonladottu useista balladeista.
Päärunossa, niinkuin se lauletaan Vienan alueessa ja nähdään vanhassa Kalevalan painoksessa, on seuraava sisällys: Anni tyttö, aino neiti, käy vastassa lehdossa; Kalevainen, Osmonen sanoo hänet röykkeillä sanoilla omaksensa. Anni vastaa ylpeästi, valittaa sitten itkien kotolaisille, mutta äiti käskee hänen mennä aittaan parempiin koruihin pukeumaan. Hän tekee niin, mutta kuristaa itsensä kuitenkin aitasta löydetyllä kultavyöllä. Äidin suru ja itku on sitten kuvattu meille tutulla tavalla.[1945]
Niinkuin näkyy, on Ainon kuolintapa tässä aivan toisenlainen ja paljoa vähemmin runollinen kuin painetussa Kalevalassa. Senvuoksi Lönnrot sen jo ensimmäisessä painoksessa muutti mereen syöksemiseksi. Uudessa laitoksessa hän on tuon luultavasti omakeksimänsä muutoksen sijaan hyvin taitavasti sovittanut kokoon kappaleita kahdesta erinäisestä Inkerin balladista. Toisessa, joka on Ainon-runon sukua, neito käypi kylpemässä, ja sillä ajalla hänen korunsa varastetaan.[1946] Joskus nähdään tämän laulun seassa myös uiminen kivelle ja sen uppoominen;[1947] useammin kuitenkin se paikka löytyy toisissa yhteyksissä ja on siis tässä satunnainen. Neidon toivotukset, ettei kotolaiset käyttäisi merivettä, johon hän on hukkunut, tavataan siinä balladissa, missä veli, päätään sukiessaan, hukkuu.[1948] Samaa runoa, niinkuin tiedämme, löytyy myös toisinto, jossa neito sukaa tavoittaessaan putoo mereen, siihen kuitenkaan hukkumatta.[1949] Lönnrot on muuttanut neidon edelliseen toisintoon ja sitten sulattanut sen yhteen meressä kylpemisen kanssa. Näin syntyneen yhdysrunon liittämiseen Ainon-runon yhteyteen antoi hänelle se hyvän aiheen, että suuri osa kuvausta on viimeinmainitulla yhteinen meressä kylpemisen loppu-osan kanssa.
Päärunoon taas palataksemme on huomattava, että se myös löytyy Suomen Pohjois-Karjalassa läheisessä, vaikka kuitenkin johonkin määrään eriävässä muodossa. Kaunis Katri (joskus Kirsti) aikaiseen aamulla lakaisee tuvan ja vie rikat pihalle. Siellä rikas Riion poika, paksu pajarin poika puhuttelee häntä samalla tavalla kuin Osmonen Annia. Katri vastaa myös samoin ja valittaa itkien äidille. Tämän lohdutus ja neidon itsemurha ovat niin-ikään molemmissa runoissa yhteiset. Mutta sitten on jatko toisellainen. Sanoma tuosta surkeasta tapauksesta saatetaan Pajarilaan eläinten kautta.[1950] Riion poika tuosta kysyy miekaltansa: "syötkö syyllistä lihaa?" — työntää sen perin peltoon ja itse syökseytyy kärkeen.[1951]
Neidon itsemurha hirttämisellä ja Riion miekanponnen peltoon sysäämisellä löytyy eräässä keski-aikaisessa Ruotsin ja Tanskan balladissa, jossa syynä neidon tekoon on se, että hän toisen tähden tuli hylätyksi. Myös sama kysymys miekalta on Ruotsin balladeissa välistä tavattava.[1952]
Kuolonsanoman saattaminen eläinten kautta ei voi alkuansa kuulua Ainon-runoon, koska se vaan niin ahtaassa alueessa on siihen liitetty. Se löytyykin paitsi sitä toisissa yhteyksissä. Joskus se on loppuna tuossa äsken mainitussa runossa, missä veli sukaa tavoittaessaan hukkuu mereen;[1953] löytöpaikoista päättäen se voisi olla siihen tullut juuri Riion pojan runosta, koska sen muut kappaleet ovat tätä lisäystä vailla. Mutta noiden muutamien kappaleitten vanha muoto (hukkuva on Päivän poika) tekisi päinvastaisenkin päätöksen mahdolliseksi. Sen lisäksi nähdään sama kohta myös muutamissa Sämpsä Pellervoisen kynnön kappaleissa. Meille jo tutussa savolaisessa susi lähetetään kylväjää noutamaan.[1954] Selvempänä on se äsken W. Porkan kautta Inkeristä saadussa kappaleessa, jonka ikivanhuuden todisteena lienee se, että sitä vieläkin joku aika takaperin oli käytetty uhreissa kesäjuhlassa. Suden ohessa ilmautuu siinä myös jänis ja tuuli kutsujina; mutta Sämpsä ei tule, ennen kuin kesäpoika saapuu ja ilmoittaa tuulleensa puut lehdellisiksi, heinät helpehellisiksi. Tässä on talvella liikkuvain eläinten turha kutsuminen varsin luonnollinen; luultavasti on siis mainitun kohdan oikea sija juuri Sampsan runossa.[1955]
Vienalaisessa Ainon toisinnossa on, niinkuin tiedämme, toinen loppu: tulvaileva itku ja käkien surkutteleva kukunta. Kumpikaan ei voi alkuperäisesti kuulua siihen runoon, koska ne ainoasti niillä seuduilla tavataan sen yhteydessä. Molemmat yhdessä nähdään myös joskus Salmin kihlakunnassa eräässä lasten laulussa;[1956] mutta kun sama laulu muualla aina on ilman sitä lisäystä, ei niillä siinäkään mahda olla oikea sijansa. Yksikseen kyynelvirta ilmautuu kanteleen synnyssä ja onkin siinä yhteydessä epäilemättä vanhempi, koska myös Virosta on löydetty. Mutta se on usein erinäisenäkin lauluna, erittäin Virossa.[1957] Vielä tavallisemmin on käkien laulu ihan erikseen lyyrillisenä laulunsipaleena, niin hyvin Vienan läänissä ja Suomessa kuin myös Inkerissä sekä Virossa.[1958] Laulun sisällys vaihtelee hiukkasen, mutta on pää-asiassa aina samaa laatua. Kenties koko laulu on kotoisin Liettuasta, missä sitä myös lauletaan.[1959]