Kotona oli tyttö ollut kaikkein lemmikki:
"Iso kutsui kuutamoksi,
Emo päivänpaisteheksi,
Veikkosi vesivaloksi,
Siskosi siniveraksi".[142]
Uudessa talossa ei hänelle anneta hyvää sanaa, vaikka hän tekisi mitä hyvänsä. Silloin vaan hän kenties kelpaisi uutten sukulaistensa mielestä, jos hän töissänsä:
"Utuna ulos menisi,
Savuna pihalle saisi,
Lehtisenä lenteleisi,
Kipunoina kiiättäisi".
Vaan sehän on mahdotonta:
"Et ole lintu lentäjäksi,
Etkä lehti liehujaksi,
Et kipuna kiitäjäksi,
Savu saajaksi pihalle".[143]
Nuori neito kasvaessaan muka oli aina luullut:
"Huolet loppui, työt väheni,
Tämän illan istuimilla".
Mutta nythän:
"Vasta valvoa pitääpi,
Vasta huolta hoivatahan;
Äsken huntu huolta tuopi.
Liina liikoja suruja".[144]