Nyt on hänen toivonsa toteen käynyt, mutta yhtähyvin:
"En mä tuota tunnekana,
Mikä multa muutti mielen!
En lähe ilolla mielin,
Lähen hoikka huolissani,
Kuin syksyisen yön sylihin,
Kevähisen kierän päälle!"
Muilla onnellisilla on toinen mieli-ala, toinen hällä. Heidän mielensä on:
"Kuin keväinen päivän nousu,
Kevät-aamun aurinkoinen".
Mutta morsiamen oma sydän on nyt:
"Kuin pimeä pilven ranta,
Kuin syksyinen yö pimeä,
Talvinen kuin päivä musta;
Viel' on mustempi sitäkin!"[140]
Eräs talon palkkavaimo vielä enentää morsiamen surua. Hän sanoo kylläkin varoittaneensa neitoa, ettei suostuisi sulhasen viekoituksiin eikä menisi orjuuteen. Mutta:
"Et sinä sitä totellut;
Käeten kävit tulehen,
Tieten tervan keittehesen".
Tämä akkakin vertaa toisiinsa tytön sekä miniän elämän:
"Niin neito ison kotona,
Kuin kuningas linnassansa,
Yhtä miekkoa vajoa.
Toisin tuon miniä-raukan;
Niin miniä miehelässä,
Kuin vanki Venäehellä,
Yhtä vahtia vajoa".[141]