Lempiretkellä me tietysti tutustumme Lemminkäiseen kaikkein ensiksi.
Saaressa kasvaa Kyllikki, "Saaren neiti. Saaren kukka", jota Päivä ja
Kuu ja Tahtikin olivat turhaan kosioineet. Siinäpä oli jotakin
Lemminkäisen mieltä myöten; siinä ei ollut joku noista helpoista
voitoista, joihin hän oli muualla tottunut:
Kunne kättänsä ojensi,
Siinä kättä käpsätähän;
Kunnepäin hän päätä käänsi,
Siinä suuta suihkatahan.[163]
"Korea" Kyllikki oli lujempaa luonnetta; hän oli osoittanut, ettei hän "suostu sulhasihin, mielly miehi'in hyvihin". Tässä oli voitto voitettava, joka vaivaa vaati ja vaivan maksoi.
Lemminkäinen suoriutuu siis kosiomieheksi. Turhaan epää häntä äiti, huomauttaen, että Saaren suku on korkeampaa arvoa; siihen kenties ei suvaitakaan halvempi-arvoista. Mutta Lemminkäinen pöyhkeilee kauneudellaan:
"Jos en oo koiltani korea,
Suvultani aivan suuri,
Mä valitsen varrellani,
Otan muilla muo'oillani!"[164]
Saareen tultuansa palkkautuu Lemminkäinen paimeneksi ja on pian muuttanut naisten ensihetkisen naurun tulisimmaksi rakkaudeksi. Ei ollut Saaressa naista, ei naitua, ei naimatonta, joka ei hänen tähtensä olisi unohtanut kaikkia muita siteitä. Yksin vaan Kyllikki vastaa hänen kosimisiinsa ylenkatseella. Lemminkäinen ei saanut tätä neittä suostumaan, ainoata, josta hän todentotta huoli. Silloin vikingi hänessä voittaa Don Juan'in; hän ryöstää Kyllikin väkisin, keskeltä leikkiketoa. Tyttö hänen reessänsä itkee sekä parkuu; varsinkin hän suree sitä, että hän nyt on joutuva puolisoksi mitättömälle, arvottomalle miehelle, joka ei ole rikkaan, vankan talon omistaja, vaan ainoasti ympärikulkeva soturi. Lemminkäinen puolestaan häntä lohduttelee, suosittelee maireimmilla sanoillansa:
"Kyllikki, syänkäpyni,
Minun maire marjueni,
En sua pahoin pitäne:
Sylissäni syöessäni,
Käsissäni käyessäni!"[165]
Rikkautta hän ei tosin voi luvata vaimollensa; mutta hän osaa kuitenkin peittää sen puutteen humorillisella sanaleikillä, tehden metsän marjat muka lehmiksensä:
"Ällös olko milläskänä!
Mont' on lehmeä minulla:
Yks on suolla Muurikkinen,
Toinen mäellä Mansikkinen,
Kolmas Puolukka palolla.
Ne on syömättä soreat;
Ei ole illoin kytkemistä,
Eikä aamuin laskemista,
Heinävihkon heittämistä".[166]
Ja kun sitten hänen halpa sukuperänsä tulee puheeksi, lisää hän arvonsa tuntevan miehuuden jalolla ylpeydellä: