Ylläkerrotut tarut Ange-Patäistä ovat saadut Ersäläisiltä. Mordvan kansan toinen heimokunta, Mokschalaiset, puolestaan sanoo häntä Azyir-avaksi (emäntä-vaimoksi).[510] Toisen lähteen mukaan on Mokschalaisilla rakkauden sekä avioliittoin suojelijana hänen tyttärensä Ved-asyir-ava l. Vedava (veden-emäntä).[511] Häntä rukoillaan, häntä uhreilla kunnioitetaan kaikissa häissä,[512] pyytäen helppoa lapsensyntymistä sekä muuten varjelusta taudeilta.[513] Häävirsissä kehutaan aina morsianta siitä, että muka veden-emäntä hänellä on ollut käsitöissä apuna. Kun morsian kehräsi, niin myös tuo luonnon eukko kehräsi, kun hän kirjaili vaatteita, myös jumalatar ompeli hänen kanssansa.[514]
Kun nyt näistä taruista perkaamme pois muhamedilaisten Tatarien uskonnosta niihin sekaantuneet lisä-aineet (Schaitan y.m.), niin astuu silmiemme eteen mitä suurin yhdenkaltaisuus Suomen ja Viron runoin kanssa.[515] Tschim-Pas luopi manteren, uiden meressä, samoin kuin Wäinämöinen vanhassa, veden emonen uudessa Kalevalassa maailman. Apuna on edellisellä sorsa, jälkimmäisillä eritoisinnoissa sotka, alli, hanhi y.m. Mordvalaisten sorsa tosin ei laske maailmanmunaa Tschim-Pas'in polville; vaan kenties ovat nuot Ange-Patäille uhrattavat kultamunat hämärä jälki tästä tapauksesta. Muistakaamme että Kalevalassa sotkan munissa on kuusi kultaista, seitsemäs rautainen (s.o. ruosteenkarvainen, siis myös keltainen).[516] Muistakaamme vielä, että Mordvalaistenkin Ilman immen toimia Mokschalaisten käsityksen mukaan hoitaa veden emäntä. Jos sitten vielä tähän liitämme useimmissa Suomalais-kansoissa vallitsevan uskon, ettei ylijumala omin käsin ryhdy maailman luomiseen, vaan toimittaa kaikki omaluomansa sijaisen kautta, niin ei olisi mahdotonta otaksua, Ange-Patäin olleenkin alkuansa maailman luojana, vaikka se työ, kenties muhamedilais- tai kristin-uskon vaikutuksesta, myöhemmin on tullut siirretyksi itse Tschim-Pas'in tekemäksi. Vielä suuremmalla luultavaisuudella voimme sanoa tuon kohdan Kalevalassa, missä "sininen sotka" meren pohjasta noutaa ylös Wäinämöisen kyyneleet,[517] muistoksi mordvalaisesta luomistarusta. Huomatkaamme, että kyyneleetkin siinä ovat muniin verratut. Kenties niiden muuttuminen kiiltäviksi helmiksi ei siis olekaan muuta kuin toisinto mereen pudonneitten munankappaleitten muodostumisesta loistaviksi taivaskappaleiksi.
Yhteydessä tämän kanssa sopii meidän tässä ottaa puheeksi Mordvalaisten taru ihmisen luomisesta. Samassa muodossa se ei löydy runoissamme, mutta kuitenkin on sekä meillä että Virolaisilla siihen vivahtavia tarinoita.[518] Maan luomisen, taivaan tähdittämisen jälkeen, niin kertoo Virolainen, tahtoi Vana Isa (Vanha Isä l. Ukko) luonnon kuningasta varten laittaa sopivan asuinpaikan. Hän käski silloin kaikki elävät Emäjokea (likellä Tarttoa) kaivamaan, jonka rannoilla ihmisen olisi hauska asua. Kaivannosta luotu muta piti ladottaman korkeaksi mäeksi, jolle Vana Isa loisi kauniin metsän; paikka paikoin jätettiin kuitenkin mäkeen rotkoja ja notkelmia ihmiselle suojaksi pahoja säitä vastaan. Ahkerimmille kaivajille, karhulle ja myyrälle, antoi sitten Luoja ikuiseksi muistoksi heidän työstään mudankarvaisen turkin. Tässäkin näemme siis turkin saamisen jonkunlaisen luomistarun yhteydessä. Toisessa hämärtyneessä muodostuksessa ilmautuu se siellä myös sadussa siilistä, joka Kalevinpojalle hyvän neuvon antoi ja siitä sai palan hänen turkinhelmastaan entisen paljautensa peitteeksi.[519] Meillä taas voisi sulkkuturkki, jonka Wäinämöinen antaa sotkalle helmien noutamisesta lahjaksi, hyvin olla kolmas toisinto. Sotka olisi sen silloin saanut maksuksi luomistyössä sukelluksellaan, munan muruin noutamisella annetusta avusta.
Tschim-Pas'in valitus, ettei hänellä ole kumppalia, sitten taas täydesti vastaa Suomen Kapeen sekä Viron Ilman impien ikävää yksinäisyydessään. Maanviljelyksen ja laivankulun keksijänä on hän toiselta puolen aivan Wäinämöisen, puitten kasvattajana Pellervoisen kaltainen.[520]
Näyttääpä myös hänen ja Pellervoisen nimissäkin olevan jonkunlainen sukulaisuus. Pellervoinen sanotaan painetussa Kalevalassa myös Sampsaksi, muutamissa toisinnoissa Sämpsäksi,[521] vielä toisissa Simpura(ise)ksi, Sampura(ise)ksi.[522] Sampsa voisi kenties olla kokoonvedetty vanhemmasta Sampisasta, jolloin jälkimmäinen liittojäsen kokonaan sopisi yhteen mordvalaisen pas'in kanssa. Tätä näet käytetään yleisestikin jumalain nimenä; se on siis sukua basse'lle l. passille, joksi Lappalaiset uhripaikkansa, jumalain asuntopaikat, nimittävät.[523] Pisa taas, joka löytyy korkean Pisavuoren nimessä, voisi olla pyhä-sanan vanhempana muotona. Alkujäsen mordvalaisen jumalan nimessä on Tscha, Tschi l. myös Schi,[524] joka merkitsee aurinkoa. Mutta juuri sama merkitys, niinkuin vasta saamme nähdä, on myös alkuansa Sammolla l. Sampaalla, jonka nimi samaten yhteen juureen viittaa.[525]
Jos ei Ange-Patäin osallisuus luomisessa olekaan muun kuin luultavaisuuden nojalla, niin on hänen yhdenkaltaisuutensa Ilman immen kanssa kaikissa tämän muissa toimissa sitä varmempi ja suurempi. Molempien asunnot ovat aivan samassa paikassa ja samallaiset.[526] Molemmat, vaikka oikeastaan pilvillä asuvat, astuvat tarvittaissa kuitenkin tänne alas. Molemmat ovat taivaallisessa kodissansa nuoria impiä, vaan muuttuvat maan päällä eukoiksi. Myöskin kehrääminen ja kutominen on kumpaisillakin yhteisenä toimena.[527] Ange-Patäin apu morsianten käsitöissä taas vastannee niitä koruja, joita muutamat Ilman immet (Kuutar ja Päivätär) kerran lahjoittivat Ainon äidille. Hänen mahtava astuntansa on Viron runoissa Kalevinpoikaan sovitettu,[528] Kalevalassa Lemminkäisen äitiin, joka hakee kadonnutta poikaansa.[529] Kave-eukko, luonnon tyttö, on mordvalaisen sisarensa tavalla, lapsensynnyttäjille avullinen;[530] Impi, ilman päällä osaa myös kumminkin haavoja parantaa,[531] ja siinä on myös Ange-Patäin mielikki, mehiläinen avullinen.
Ange-Patäin huolenpidolle luontokappalten sikiämisestä taivaasta alas laskettuin ituin kautta ei näytä ensisilmäykseltä olevan vastinetta Suomen runoissa. Mutta tarkemmin syntylukuja tutkiessamme löydämme kuitenkin koko joukon selvempiä tai hämärämpiä todisteita samasta käsityksestä. Karhu ensiksikin on, Kalevalan mukaan, synnytetty
Luona kuun, malossa päivän,
Otavaisen olkapäillä,
Ilman impien tykönä,
Luona Luonnon tyttärien.
Yksi niistä pudottaa näet villakarvan mereen, aalto sen ajaa rannalle, ja Mielikki, Tapion vaimo, korjaa sen sieltä, tuudittaa eläväksi.[532] Toisessa luvussa Piika pilven päällä, Kapo kaaren kannikalla pudottaa, hiuksiaan sukiessaan, mereen yhden kamman piin, josta läävämato syntyy.[533] Sama on ampiaisen ja tammen alku, sillä eroituksella, että sukiva neito istuu norossa ja että häneltä piin sijasta joskus yksi hiuksensa suljahtaa.[534] Susi niin-ikään syntyy muutamassa loitsussa (katso alempana) silloin, kun Manuen neiti hiuksiansa sukii.[535] Siikasen (tähkän vihneen) synnyn selitys saattaa meidät jälleen yli-ilmoihin; se saapi alkunsa helmestä, jonka taivaan Herra maahan pudottaa.[536] Sama kerrotaan myös sudesta ja sisäliskosta, kuitenkin sillä tavoin, että helmen pudottaja on maan päällä, alhaalla.[537] Toisessa tarun muodostuksessa Kuutar itkee kultiansa, Päivätär hopeitansa, ja alas piranneista kyyneleistä syntyy tammi.[538] Koivunkin alku on samoin neidon kyyneleistä, vaikka tämä istuu norossa.[539] Kyykäärme on Yön tyttären kehräämästä kivilangasta katkennut palanen.[540] Hammasmadon synty on neulasta, jonka Luonnotar, lehdossa kävellessänsä, on kadottanut.[541] Melkein samoin läävämadon, vaikka naulan kadottaja on Wäinämöinen.[542] Useammissa näistä synnyistä on nimenomaan Kapo, taikka myös joku muu Ilman neidoista (Kuutar, Päivätär) mainittu; enimmiten ne antavat luotaville olennoille alun ylhäisessä kodissansa. Jos ne joskus ovatkin maan päälle siirretyt taikka jos niiden sijaan on toisia epämyytillisiä henkilöitä pantu, niin se nähtävästi on tarun myöhempää turmeltumusta. Huomattava on vielä, että sijitettäväin luontokappalten alut tulevat alas villoina, hiuskarvoina, helminä, neulasina tai kyyneleinä, joista viimeinmainitut epäilemättä sadetta, edelliset kaikki luultavasti vastaavat lunta mordvalaisessa kertomuksessa.
Onpa viimein vielä muutamia suomalaisia lukuja, joissa Luonnotarten maito vuotaa taivaasta alas ja antaa alun maallisille kappaleille (raudalle, voiteille).[543] Näissä ilmautuu siis käsitys, joka on perusteeltaan jokseenkin likeistä sukua mordvalaiselle luulolle lehmäin herumisesta sateen kautta.