Molemmat nämät merkilliset runot ovat, niinkuin sanottu, saadut Ruotsin Lapista, Kölentunturein itäpuolelta. Norjassa asuvilta Lappalaisilta ei ole enää löydetty mitään kertomarunoja. Mutta useammat juuri heidän murteesensa kuuluvat omituisuudet tässä esiin tuoduissa lauluissa kuitenkin todistavat, ettei ne ennen muinoin ole voineet olla heillekään aivan oudot, ja onpa heilläkin kumminkin suorasanaisia tarinoita, jotka yhtä ja toista Suomen runoihin vivahtavaa seikkaa sisältävät. Semmoisia ovat kertomukset: Talonpojan poika, kuninkaan poika ja päivän sisar sekä "Bäiven kuninkaan tytär", molemmat Tanasta Ruijassa.[493] Edellisessä on puhe ihanasta neidosta idässä, jonka nimi on Bäiväsch oabba (Päivän sisar) l. Aamukoitto ja jolla on toinen sisar, Iltarusko. Edellinen päivän sisar oli niin paistava, että hänen astuessaan pimeään huoneesen, kohta tuli valoisa niinkuin valkealla päivällä. Saadaksensa pitää häät hänen kanssansa, piti talonpojan-pojan hakata maahan kaikki puut kuninkaan metsässä, jonka ansiotyön hän tytön neuvosta saikin aikaan sillä keinolla, että, ensimmäistä puuta kaataissansa, lausui loitsimalla: "näin kaatukoon koko metsä!" Satu päivän sisaresta, jota talonpojan-poika suutelee, mahdollisesti, niinkuin Donner arvelee, voisi olla sukua virolaiselle tarulle Koista ja Ämarikistä. Puitten hakkaaminen taas hyvin muistuttaa mieleen Kullervon raivaamista Untamon metsässä.
b. Volgan ryhmässä.
Kääntäissämme askelemme nyt jälleen itään päin, on meidän kaikkein ensiksi tervehtiminen Volgan varrella asuvia heimolaisiamme, joista varsinkin Mordvalaiset ovat Lappalaisten jälkeen kaikkein likimmät sukuveljemme.
Heissä tapaamme lavean ja tärkeän tarun maailman luomisesta. Alussa,[494] näin kertovat he, ei ollut maailmassa mitään muuta paitsi vettä. Tällä avaralla ulapalla uiksenteli ylijumala Tscham- l. Tschim-Pas kiven päällä. Alkoipa hänen siellä ajellessansa tehdä mieli luomaan maata, mannerta. "Mutta kenenkä kanssa voisin neuvotella siitä", niin hän samassa taas ajatteli, "eihän minulla ole veljeä, ei kumppalia!" Harmistuneena yksinäisyydestään sylkäisi hän mereen ja ui edemmäksi. Mutta kun hän vähän ajan päästä sattui käännähyttämään päätänsä taaksepäin, huomasi hän että sylkensä oli venynyt ja paisunut koko kasaksi, joka ui hänen jäljestään. Tschim-Pas sivalsi sitä kasaa sauvallansa; silloin siitä hyppäsi Schaitan (Paholainen) esille. "Minä rupean sinulle veljeksi!" tokaisi Schaitan rohkeasti ylijumalalle. "Voithan olla vaikka kumppaninani ja apulaisenani, josko et juuri veljenä", vastasi Tschim-Pas tähän tarjomukseen, ja yksin neuvoin ryhtyivät he nyt manteren luomiseen. Tschim-Pas'in käskystä sukelteli Schaitan meren pohjaan ja toi sieltä mutaa ylös, jonka ylijumala ripoitti kuoreksi vesien päälle. Näin luotu maa oli alussa vielä sileä ja tasainen; vuoret ja kukkulat kohosivat siihen vasta myöhemmin Schaitan'in pahuuden kautta. Tämä näet oli, mutaa ylös noutaissansa, aina pistänyt yhden osan poskeensa. Hän aikoi, nähtyään miten ylijumala menetteli, myöskin luoda itselleen toisen manteren. Mutta sitä myöten kuin Tschim-Pas'in piroittama muta paisui ja levesi veden pinnalla, paisuivat myös Schaitan'in poskessa piilevät lönttäreet. Tuskissaan sylkäisi hän ne vihdoin ulos suustansa, jolloin vielä pehmeä manner tuosta kovasta järähdyksestä rupesi läikkymään ja jähmettyikin sitten laineitten muotoon, harjuiksi sekä laaksoiksi. — Eräs toisinto taas selittää kukkulat juuri niiksi mutalönteiksi, jotka Schaitan sylki ulos maan pinnalle.[495] Tässä tarussa ilmautuu myös toinenkin eroavaisuus. Schaitan ei näet siinä synnykään Tschim-Pas'in syljestä, vaan ilmautuu, ilman luomatta, sorsan muodossa ja sukeltaa sitten, ennen kerrotulla tavalla meren pohjaan.
Ihmisen luomisesta on Mordvalaisilla vielä erinäinen taru. Muodostettuaan ensin ruumiin savesta, läksi Tschim-Pas siihen henkeä noutamaan. Poissa-olonsa ajaksi asetti hän puolitekoisen käsi-alansa viereen koiran vahdiksi, ettei Schaitan pääsisi turmiota tekemään. Mutta Paholainen oli yhtä kavala kuin ilkeä. Hän laittoi kovan pakkasen, niin että koiraparkaa, joka siihen aikaan vielä oli karvaton, sileänahkainen, rupesi kauheasti paleltamaan. Samassa lähestyi kiusaaja ja tarjosi vartijalle turkin hyväntekijäisiksi, jos saisi hiukkasenkin ylijumalan uutta luomaa katsella. Mikäs auttoi koiran muu kuin suostuminen. Schaitan silloin sylkäisi ja puhalsi ihmiseen, josta tähän tarttui tauti sekä synti.[496] Toisen tarun mukaan Schaitan itse rupesi savesta ihmiskuvaa valamaan. Mutta eipä se työ tahtonutkaan häneltä menestyä. Syntyi sikoja, syntyi koiria, syntyi muitakin saastaisia eläviä, mutta ei aiottu luomisen ihme. Silloin Schaitan rukoili hiirtä, joka silloin vielä oli siivekkäänä, lentämään ylös taivaasen ja varastamaan ylijumalan käsipyyhettä. Sillä hän sitten hieroi ja siveli käsi-alaansa, niin että se sai jumalankaltaisen muodon. Mutta hengen siihen pani itse Tschim-Pas, ajettuansa Paholaisen pois karulle.[497]
Manteren peitti nyt Tschim-Pas kauneilla, tuuheilla metsillä, ja kun Schaitan, hänelle kiusaksi, oli nostanut hirmumyrskyn, joka paikoittain mursi metsät maahan, käänsi Luoja sen vahingonkin siunaukseksi. Hän muodosti näet lakeiksi tulleet kohdat niityiksi sekä pelloiksi, ja opetti ihmisille heinän niittämisen sekä viljan kylvämisen taidon.[498] Sen lisäksi hän vielä rakensi ensimmäisen laivan, veisti siihen airot sekä perämelan, ompeli purjeen, ja neuvoi ihmisiä vesillä kulkemaan.[499]
Valmiiksi saatua luomistansa ei Tschim-Pas sitten huolinutkaan enää itse hoitaa ja pitää voimassa; sitä varten hän loi naisjumalan Ange-Patäin, josta kaikki muut hyvät jumalat sekä haltijat ovat syntyneet.[500] Jälkimmäisiä, joita on jokaisella ihmisellä, eläimellä sekä kasvilla yksi suojelushenkenänsä, luopi Ange-Patäi sillä keinoin, että hän iskee tulta ylijumalan antamilla tuluksilla, jolloin joka kipuna muuttuu haltijaksi.[501] Schaitan puolestaan on luonut pahat henget, joihin myös taudit, eläviksi olennoiksi käsitettynä, kuuluvat.[502]
Itse Ange-Patäi nyt asuu taivaassa, pilvien päällä, kultaisessa kodissa, joka on täynnä kaikkia ihmisten ja eläinten alkuja sekä kasvein ituja. Niitä hän yhä piroittelee alas maan päälle lumessa, sateessa, niinkuin varsinkin syksynpuolisissa Kalevan tulissa.[503] Vesisateen käsittivät Mordvalaiset myös Ange-Patäin maidoksi, joka alastullessaan muka heruttaa lehmäin nisät.[504] Tavallisena välityönä, silloin kun hän ei luontokappalten sikiämisestä pidä huolta, on hänellä kehrääminen ja kutominen. Villalankoja hän painaa kirjaviksi taivaan sinellä, auringon punalla, kuun kellalla sekä koiton ruskolla, ja kehrättyään liinalankansa hopeisella kuontalolla, kultaisella värttinällä, hän niistä kutoo paitoja, joihin ompelee nuo kirjavat langat Mordvan tapaan kaikellaisiksi koristeiksi, ja lahjoittaa viimein työnsä valmiina jumalille puvuiksi.[505]
Taivaassa on Ange-Patäi ikuisesti nuorena, kauniina impenä; mutta maan päälle alastullessaan pukeutuu hän ijäkkään eukon muotoon. Täällä on hänen astuntansa erittäin mahtava: missä hän kulkee, manner taipuu, mihin hän jalkansa asettaa, syntyy jälki. Joskus hän myös ilmautuu valkoisena, kultanokkaisena, kultahäntäisenä lintuna, joka ripoittelee siemeniä pelloille.[506]
Niinkuin tästä luonnollisesti johtuu, on Ange-Patäi avioliittoin auttaja, lapsensynnytyksen helpoittaja sekä lasten suojelija.[507] Erittäin rakasti hän runsaasti sikiäväistä kanaa sekä mehiläistä, ja suuressa juhlassa saapi hän uhriksi kultaisia s.o. sipulinkuorilla keilattuja munia.[508] Viimein vielä on hän parhain lääkäri taudeissa.[509]