Mutta tässä kehumisessa ei ilmau mitään pöyhentelevää itserakkautta. Yhtenään teroittaa hän lukijainsa mieleen, ett'ei se ole hänen ansionsa, vaan Jumalan, joka niin suuriin töihin on antanut voimaa. Ei hän tahdokaan peittää, että hänen teoksessaan voi olla paljo virheitä. Niinpä hän sanoo esipuheessa viimeiseen kirjaansa:
Ellei caiki ole tulkittu selkexi,
nin me kernast anom andexi.
Mutta lisää kuitenkin kohta:
Se paramin techken ioca woi,
ja tiuskaisee liialliselle moittijalle:
Panettelia, quin neite laitta,
se pangan hamballens lucun aitta. —
Eikö se tyly ia willi on,
quin hyuist anda wären aruion?
Hyttynen vsein cwrnitaan,
waan coco Cameli nieletaan.
Hänelle, niinkuin kaikille muillekin uusien alkajille, ei ollut suotu omin silmin nähdä työnsä siinä arvossa, minkä ne olisivat ansainneet. Rukouskirjasta tosin Juusten mainitsee, että se kului Suomalaisten käsissä ahkerasta käyttämisestä. Mutta jälkimmäisiä ei näy otetun tarpeeksi yleisellä suosiolla vastaan. Psaltarin esipuheessa moittii hän jo pappein penseyttä näillä ankarilla sanoilla:
Hwij häpie, se Wähe quin kirioitetan,
haruoin se sarnatan eli luetan.
Quingas wastat Sen HERRAN Domios,
ettes aighas culutat Laiskuos.
Oij sine surckia Locasecki,
etkös neite Mieleses ecke,
Haiseua Raato oleuas,
ia Matoin Eues cooltuas?
Jos sine sis Wircas hitast teet,
Nin carta cuhungas wimein ieet.
Ja esipuheessa viimeisiin kolmeen profeettaan huokaa hän:
Wiele Bibliast mwdh tulisit,
ios nemet otoliset olisit,
Ostetaisin ia rucataisin,
quin olis kylle mös coctolin.
Sen Aian vskon pian tuleuan,
ette Somen kiriain ielkin tutketan.
Van tuskal ne silloin käsiteteen,
iotca nyt Monilda hylieteen.
Coska sis Porsas taritan,
nin aua Seckis, ios se taruitan.