[110] Samana vuonna seppelöittiin hän yliopiston riemujuhlassa kunniatohtoriksi fllosoofisessa tiedekunnassa.
[111] 1856 vuoden painoksessa: Saarna sitäkin lyhembi!
[112] Näin Gottlund itse esittää asian Otavassa (s. VII). Kuitenkin mainitsee hän päiväkirjassaan jo 9 päivänä Heinäkuuta panneensa kirjaan loitsurunoja. Epäilemättä oli hän saanut herätystä myös edellisenä lukuvuonna Turun yliopistossa, jossa Porthan'in työn muisto vielä eli ja jossa hänen vanhemmista tovereistaan ainakin Poppius, Sjögren ja Arvidsson suomalaista kansanrunoutta harrastivat. Tämä seikka ei kuitenkaan vähennä mainitun tapauksen merkitystä, sillä Gottlund'in senjälkeisen keräystyön tulokset, kaikkiansa noin 700-800 runoa, olivat moninverroin suuremmat kuin kenenkään muun ennen Lönnrot'ia.
[113] Suomi-kirjassa II. 6. s. 255.
[114] Aadolf Iivar Arvidsson oli syntynyt 7 p. Elok. 1791 Padasjoella, jossa isä oli kappalaisena, tuli ylioppilaaksi 1810, vihittiin filosofian maisteriksi ja tohtoriksi 1815 ja nimitettiin yleisen historian dosentiksi 1817. Kirjoitti muistiin muutaman kansanrunon jo koulupoikana 1808 Laukaalla, jonne isä oli tullut kirkkoherraksi. Suuremman joukon kansanrunoutta hän keräsi kesällä 1819 yhdessä Haapaniemen lehtorin Eerik Antero Chrons'in kanssa Pohjois-Savossa. Samalla matkalla tutki hän suomenkieltä, jota jo lapsuudesta hyvin osasi, ja otti innokkaasti osaa siihen taisteluun, joka syntyi Becker'in Viikkosanomain johdosta, asettuen useimmissa kysymyksissä nykyajan kannalle. Myös vironkieleen hän tähän aikaan tutustui ja julkaisi Rosenplänterin aikakauskirjassa XV kirjoituksen Ueber die ehstnische Ortographie. jossa hän osoittaa puutteet Virolaisten vanhassa oikeinkirjoituksessa ja kehoittaa heitä suomenkielistä noudattamaan. Ruotsiin siirtymään pakoitettuna meni hän Tukholman kuninkaallisen kirjaston palvelukseen 1825 ja yleni sen esimieheksi 1843. Kotona käydessään v. 1827 hän vielä jatkoi suomalaisen kansanrunouden keräyksiään. Paljoa enemmän tunnetuksi on hän kuitenkin tullut ruotsalaisten kansanrunojen julkaisijana (Svenska fornsånger 3 osaa 1834-42) sekä ruotsinkielisten Suomen historiaa koskevien tutkimustensa kautta; myös ruotsinkielisenä runoilijana oli hän aikoinaan huomattu. Valtiollisena kirjailijana esiintyi hän pari kertaa Ruotsissakin (Suomi ja sen tulevaisuus 1838 ja Suomen nykyinen valtiomuoto 1841, salanimillä Pekka Kuoharinen ja Olli Kekäläinen, molemmat ruotsiksi). Arvidsson kuoli käynnillä kotimaassaan, Viipurissa 21 p. Kesäk. 1858.
[115] Kustaa Toppelius oli syntynyt Oulussa 1786, suoritettuaan opintonsa Upsalassa määrättiin v. 1812 apulaisprofessoriksi Tukholman lääkärinopistoon, josta kuitenkin jo 1815 haki pois kaupunginlääkäriksi Ouluun, ainoasti kotimaahan takaisin päästäkseen; tässä vaatimattomassa virassa hän kuoli 1864. Hänen urhokas osanottonsa Ruotsin sotiin vv. 1808-14 sekä hänen tarmokas yhteiskunnallinen toimintansa, varsinkin Oulun palossa v. 1822 ja 1832-33 vuosien kadon aikana ovat kerrottuna kuvalehdessä Maiden ja Merien takaa 1865. Erittäin vielä harrasteli hän Suomen kielen ja kirjallisuuden kohottamista sen alhaisesta tilasta, järkähtämättömästi uskoen, että ne olivat pääsevät valtiaiksi Suomessa, ja itsekin ottaen osaa työhön tämän asian puolesta. Luultavasti on hän auttanut veljeänsä runojen keräyksessäkin, ja sitä paitsi on hän kirjoittanut suomenkielellä koko joukon omia runoja ja lauluja, joista useimmat ovat tavattavana Oulun Viikkosanomain ensimmäisissä vuosikerroissa; erikseen painettu on runo Oulun kaupungin palosta 1832. — Myös vanhempi Sakari Topelius on nuoruudessaan sepitellyt runoja sekä suomeksi että ruotsiksi, vaikk'ei häneltä ole muuta painettu kuin ruotsinnos Juhana Cajanus'en virttä.
[116] Tarkan tutkimuksen Sakari Topelius vanhemman runokeräyksistä on A.R. Niemi julkaissut Suomi-kirjassa III. 13.
[117] Ikään kuin pieniä helmiä perätysten pistelemällä.
[118] Eräs vieläkin nuorempi runoniekka Rautalammilla. Alpertti Kukkonen, syntynyt v. 1835, on kirjoittanut runon näistä kaikista Entisistä Rautalammin runoniekoista. Kts. K. Grotenfelt'in julkaisemaa teosta 18 Runoniekkaa 1889, joka on elämäkerrallisilla tiedoilla varustettu ja huolella toimitettu valikoima kansanrunoilijaimme runoja ja lauluja.
[119] Sakari Cajander, samannimisen kruununvuodin poika Leppävirroilta, oli syntynyt 6 p. Huhtik. 1818 ja tullut ylioppilaaksi 1843. Opetti ylioppilastovereilleen suomenkieltä sekä piti heille esitelmiä Kalevalasta ja Kantelettaresta. Julkaisi mainittuna vuonna 1845 Lemminkäinen kokohon haravoitu, joutomiesi Sakari Sakarinpojalta I, joka sisältää uudempia kansan runoja ja tarinoita. Toinen v. 1847 ilmestynyt osa kertoo vuoropuhelussa Mustialasta ja maanviljelyksestä, jonka tutkimukseen hän kokonaan antautui. Myös vaatetuksessa ja puheessa hän halusi esiintyä suomalaisena talonpoikana. Sittemmin hän siirtyi Ruotsiin, jossa eli suurimman osan ikäänsä, käyden tutkimusmatkoilla Tanskassa, Englannissa y.m. Ruotsiksi ilmestyivät hänen enimmät julkaisunsa tällä alalla, suomeksi vaan kaksi kirjasta: Lyhykäisiä osoituksia Suomen maan viljelyksessä 1853 ja Lyhykäisiä osoituksia Suomen emännille lehmäkarjan sekä maidon hoidossa ja juuston teossa 1856. Ruotsinkieliset ovat myös hänen valtiolliset kirjoituksensa, joista muudan oli niin arveluttavaa laatua, että se Ruotsissa poltettiin. Keväällä 1895 hän palasi kotimaahansa, jossa oli joskus ennenkin käväissyt, ja oleskeli jonkun aikaa Helsingissä pitääkseen luentoja maanviljelyksestä. Mutta kuolema, joka hänet kohtasi Porvoossa 9 p. Toukok., teki lopun hänen levottomasta elämästään.