[120] Väitteessä, että hän asian-ajajana olisi välistä poikennut oikeuden suoralta tieltä, ei siitäkään syystä saata olla perää, että hänen täytyi olla hyvin varoillaan herrasmiesten suhteen, jotka eivät suopeilla silmillä katselleet, mitenkä kansa heidän ohjistaan irtautui. Tämä oikaisu, josta saa kiittää erästä asiantuntijaa, on toimittajan velvollisuus julkaista, koska mainittu erehdys löytyy kalenterissa Mansikoita ja Mustikoita ja saattaisi eksyttää vastaisia tutkijoita. Yleisesti tunnettua onkin, että ne, jotka tavalla tai toisella vähempiosaisten aseman parantamista harrastavat, joutuvat epäluulon ja panettelun alaisiksi parempiosaisten kesken, joiden on etuoikeuksistaan vaikea luopua.
[121] Tätä kalenterissa Mansikoita ja Mustikoita v. 1860 lausuttua ennustusta näkyy tekijä v. 1885 pitämissään luennoissa alkaneen epäillä, koska kirjoittaa: "Olisi ollut tulevaisuuden toivoa, vaan ei ole toteutunut. Kansan runous näkyy hukkuneen yhteiskunnallisiin ja asioitsemispuuhiin". Kuitenkin tekijä jo itse huomauttaa siitä suorasanaisesta runoudesta, jota nykyiset kansankirjailijamme niin etevällä tavalla edustavat, ja viimeisinä aikoina on myös uudempain runomittain käyttämisen taito, mallikelpoisen kirjallisuuden ja kansan-opistojen kautta, silminnähtävästi edistynyt. Vastainen runoutemme ei kuitenkaan enää tule jakautumaan talonpoikaiseen ja herrassäädyn harjoittamaan, vaan on oleva yhtä ja samaa kansallista taiderunoutta.
[122] Sen suomentaja Otto Tarvanen (Tandefelt) on useita muitakin hyödyllisiä ja huvittavaisia kansankirjasia toimittanut. Hän oli kapteenin poika, syntynyt Tarvolassa Saarijärvellä 1811, tuli ylioppilaaksi 1830, eli posti-virkamiehenä ja kuoli Rantasalmella 1860.
[123] Sekään ei saanut työtänsä lopullisesti vahvistetuksi, vaan asetettiin 1876 vuoden kirkolliskokouksessa vielä kolmas komitea, esimiehenä tämän kirjan tekijä. Tämä komitea sai ehdoituksensa vähäisillä muutoksilla hyväksytyksi toisessa kirkolliskokouksessa 1886.
[124] Papin poika, syntynyt Kuivaniemellä 1813, tullut ylioppilaaksi 1831 ja vihitty papiksi 1835. Ollut apulaisena useassa paikassa, vuodesta 1842 Isossakyrössä. Samana vuonna eroitettu kuudeksi kuukaudeksi virastaan luvattomain hartauskokousten pitämisestä. Päässyt kirkkoherraksi Koivulahteen 1858, Iihin 1867 ja viimein v. 1875 Vöyrille, jossa kuoli 1880. On yhdessä Ingmanin kanssa vielä julkaissut P. Raamatun ja Lutheeruksen oppi selitettynä vastoin sen kavaloita vääräntäjiä näinä aikoina Suomenmaalla 1848, ja sitä paitsi yksin suomentanut Lutherin kirjan Lyhyt tapa tutkia kymmeniä käskyjä, uskoa ja Isä meitää 1844.
[125] Painettuina ne löytyvät Kirjallisessa Kuukauslehdessä 1871 ja albumissa Kaikuja Hämeestä 1872.
[126] Simo Vilho Appelgren oli syntynyt v. 1786 Säräisniemellä, jossa isä oli kappalaisena, tuli ylioppilaaksi 1803 ja maisteriksi 1810, pääsi Ouluun kolleegaksi 1813 ja rehtoriksi 1825, nimitettiin kirkkoherraksi Kokkolaan 1838 ja kuoli 1854.
[127] Kustaa Vilho Virenius, papin poika Säkkijärveltä, oli syntynyt 1798, tullut ylioppilaaksi 1815 ja maisteriksi 1819, päässyt Viipuriin vankilansaarnaajaksi 1820 ja kappalaiseksi 1824, sekä v. 1836 kirkkoherraksi Uudellekirkolle, jossa kuoli 1864.
[128] Juliana Fredrik Kajaani oli Sotkamon nimismiehen Juhana Cajan'in poika, syntynyt 1815 ja tullut ylioppilaaksi 1832. Harrasteli luonnontieteitä ja filosofiaa, mutta kääntyi jumalisen äitinsä kuoltua 1837 uskonnolliselle alalle ja vihittiin papiksi 1842. Kauan muuteltuaan pitäjästä pitäjään apulaissaarnaajana, heikkona terveydeltään ja aineellista puutetta kärsien, sai hän viimein v. 1857 kappalaisenpaikan Piippolassa, jossa pysyi kuolemaansa saakka 1887. Ylioppilaana hän Lönnrot'in seurassa v. 1836 matkusti Venäjän-Karjalaan, kooten paitsi runoja melkoisen joukon satujakin Vuokkiniemen ja Uhtuen pitäjistä. Suomen historiastaan toimitti hän myöhemmin uuden, lavennetun ja täydennetyn painoksen, josta ensimmäinen Pakanuuden ja paavin-uskon ajat käsittelevä osa ilmestyi Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksissa 1846. Valitettavasti hän ei hermosairaudeltaan saanut tätä miellyttävää teostansa jatketuksi. Samasta syystä ei hän vuoden 1863 jälkeen voinut enää virkaansakaan hoitaa.
[129] Kustaa Ticklén oli ennenmainittujen kahden Ticklén'ien veli, syntynyt Pyhäjärvellä 1807, tuli ylioppilaaksi 1825, vihittiin papiksi 1830, oltuaan opettajana Turussa ja Porissa pääsi kappalaiseksi Vesilahdelle 1837, siirtyi sieltä muuanne 1850, mutta palasi v. 1858 sinne takaisin kirkkoherraksi, jossa virassa kuoli 1882.