[140] 27 päivältä Marrask. 1823 Rantasalmen rovastille Joakim Aadolf Cleve'lle; oli yksi niitä harvoja, jotka hänen matkansa merkityksen jo siihen aikaan täysin ymmärsivät.
[141] G.A. Brakel, Väinämöinen, lyriskt försök i tre akter, Tukholmassa 1829.
[142] Tosin kansanrunon perustuksella, vaan päinvastaisessa järjestyksessä.
[143] Lönnrot'illa oli se käsitys, että kansanrunon Marjatta (oik. Marjetta eli Marketta) tarkoitti Neitsyt Maariaa ja Metsolan (vasta uudessa Kalevalassa: Karjalan) kuninkaaksi ristitty poika itse Vapahtajaa. Siitä syystä hän jo vanhassa, ja vielä enemmän uudessa, Kalevalan-laitoksessa yhdisti tähän runoon osia Luojan virrestä. Väinämöisen poislähtöön on nimen-omaan Lönnrot'in lisäämää kanteleen jäljelle jättäminen viimeisen kerran laulettua. Samantapainen loppukohtaus löytyy muuten ennenmainitussa (s. 303 Muist.) Brakel'in ruotsinkielisessä laulunäytelmässä, jossa päähenkilö, Väinämöinen, kristin-uskon ja ruotsalaisvallan voitolle päästyä, sulkeutuu hautakumpuun, jättäen kuitenkin sen kukkulalle kantelensa heläjämään. Myös Esaias Tegnér'in saman-aikuinen Frithiofs saga (Frithiof'in satu), joka ilmestyi v. 1825, viittaa viimeisessä laulussaan uuden uskon tuloon ja voittoon.
[144] Mainitussa ballaadissa tyttö lopettaa itsensä hirttäymällä aittaansa.
[145] Niinkuin Ahlqvist on osoittanut, koetti Lönnrot jäljitellä klassillisten kielten, kreikan ja latinan, synteettistä (yhdisteellistä) lausetapaa.
[146] Fabian Collan oli syntynyt 1817 Iisalmella, jossa isä oli kirkkoherrana. Tuli ylioppilaaksi 1834 ja vihittiin maisteriksi 1840, nimitettiin historian dosentiksi 1843, siirtyi saman aineen lehtoriksi Kuopioon 1844 ja palasi v. 1850 yliopistoon filosofian apulaisprofessoriksi, jossa virassa kuoli jo seuraavana vuonna. Oli Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran sihteerinä vv. 1841-44 ja toimitti samaan aikaan Helsingfors Morgonblad'ia, josta tuli innokas suomalaisuuden äänenkannattaja ja tienraivaaja Snellman'in Saima-lehdelle. On paitsi lukuisia historiallisia, valtiollisia ja filosofisia kirjoituksia julkaissut pari tutkimusta suomalaisen mythologian alalta, nimittäin: Väinämöisestä ja Ilmarisesta sekä Bjarmeinmaasta ja Pohjolasta, molemmat ruotsiksi Helsingfors Morgonblad'issa 1838 ja 1839.
[147] Henrik August Reinholm oli syntynyt 21 p. Maalisk. 1819 Raumalla, jossa isä eli maaviskaalina. Tuli ylioppilaaksi 1837 ja filosofian kandidaatiksi 1844 sekä maisteriksi 1847, vihittiin papiksi 1854 ja saavutti tohtorin-arvon 1857. Palveli Viaporin luterilaisen seurakunnan pappina vuodesta 1856 kuolemaansa asti 15 p. Kesäk. 1883. Oli Suomen monipuolisin muinaismuistojen keräilijä. Runojen kerääjänä oli hän aikanansa ainoa, joka pani myös niiden löytöpaikat tarkoin muistiin; sillä ei ainoastaan Lönnrot ja Europaeus, vaan myös tiedemiehet semmoiset kuin Castrén ja Ahlqvist olivat tämän tärkeän seikan milt'ei kokonaan laiminlyöneet. Tutkijana ei Reinholm ollut yhtä etevä ja vielä lisäksi hitaanlainen valmista aikaan saamaan. Hänen suomenkielisistä julkaisuistaan mainittakoon: Suomen kansan laulantoja I, Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kustantama 1849, Suomalaisia kasvunimejä 1850 vuoden Suomi-kirjassa, sekä ruotsinkielisistä väitöskirja Om finska folkens fordna hedniska slägt- och dopnamn (Suomalaisten kansojen muinaisista pakanallisista suku- ja ristimänimistä) 1853. Julkaisematta jääneistä kokoelmista, joita on sata paksua kääryä Muinaismuisto-yhdistyksen hallussa, on huomattavin Ilokas, Suomen kansan ajanviettoja vuodelta 1851.
[148] Teos valmistui vasta v. 1851 nuoremman veljen Agathon Meurman'in loppuun saattamana; Lönnrot'in työtä oli jatkanut Taneli Europaeus.
[149] Tästä toimitti Lönnrot vielä lyhennetyn laitoksen kouluja varten v. 1862; se ei kuitenkaan ollut onnistunut, eikä sitä liene paljon tarkoitukseensa käytetty.