Toinenkin saman liikkeen herättämä uskonnollinen kirjailija Antero Wilhelm Ingman, ennen mainitun Eerik Aleksanteri Ingmanin nuorempi veli, sopinee tässä yhteydessä esittää, vaikka hänen kirjallinen vaikutuksensa varsinaisesti kuuluu myöhempään aikaan. Hän oli syntynyt Lohtajalla 7 p. Heinäk. 1819, tuli ylioppilaaksi 1838 ja maisteriksi 1844. Tieteihin oli hänellä harras halu, josta syystä hän mielellään olisi jatkanut jumaluus-opillisia tutkimisiansa ja pyrkinyt yliopiston opettajaksi. Mutta herännäisliikkeeseen liittyneenä ei hänellä ollut mitään toivoa päästä pyrintönsä perille. Vallanpitäjät pitivät, näet, tätä liikettä kirkolle, jopa valtiollekin vaarallisena. Siitä syystä oli esim. etevä ruotsinkielinen hengellinen runoilija Lauri Jaakko Stenbäck tullut estetyksi dosentinpaikkaa yliopistossa saamasta, toisia eteviä herännäispappeja oli lähetetty kauas pohjan perille syrjäisiin toimiin. Myös Ingman läksi, sen jälkeen kuin oli papiksi vihitty, vapaaehtoisesti Pohjanmaalle, apulaiseksi Niilo Kustaa Malmberg'ille Alahärmässä. Hän oli valinnut tämän paikan siitä syystä, että Malmberg oli herännäisliikkeen mahtavimpia johtajia; tämän mestarin huulilta toivoi hän saavansa kuulla jumalallisen totuuden puhtaimmassa muodossaan. Muutamien vuosien kuluttua havaitsi hän kuitenkin kauhuksensa, että johtaja itse oli aivan väärällä tiellä, salaa harjoitti inhoittavinta juoppoutta ja irstaisuutta. Tämä huomio herätti hänessä epäilyksiä koko suuntaa vastaan ja palautti hänet ankarain kirkollismielisten piiriin. Ajan pitkään ei kuitenkaan jäykän oikeauskoisuudenkaan kanta häntä tyydyttänyt; pian hän siitäkin jälleen luopui ja tuli nyt mutkittelemattomaksi, ihmissäädelmistä lukua pitämättömäksi raamattukristityksi.
Ylioppilaana oli Ingman myös hartaasti yhtynyt yliopistossa elpyneesen suomalaisuuden harrastukseen. Väitösnäytteekseen v. 1841 oli hän ottanut suomentaakseen Thukydideen historian ensimmäiset kahdeksan lukua. Herännäisyyden vaikutuksesta sai tämä suomalaisuuden harrastus sitten omituisen suunnan. Häntä rupesi kauhistuttamaan Kalevalan pakanallisuus. Hän tahtoi nyt rakennettavan suomalaisuuden peruskiveksi laskea yksistään Jumalan sanan ja täst'-edes voimansa ainoasti hengelliseen kirjallisuuteen pyhittää. Siinä toimessa ei hän enää huolinut edes Kalevalan kieltäkään jäljitellä, jota tähän saakka oli paraana ohjeena pitänyt, vaan otti uudeksi ojennusnuorakseen Pohjanmaan raikkaan kielen, semmoisena kuin sitä Kemell oli ruvennut käyttämään. Tämän uuden harrastuksen ensimmäisenä hedelmänä ilmestyi Lutherin Evankeliumi-postilla 1848-51, jonka suomentamisessa myös toinen "Pohjanmaan pappi" Frans Oskar Durchman[124] oli ollut hänellä apuna.
Päästyään Ylivetelin kappalaiseksi 1855, sai hän kirjallisuutemme hyväksi suorittaa vieläkin tärkeämmän työn; Suomen pipliaseuran kehoituksesta toimitti hän, näet, uuden Raamatun-suomennoksen, joka tuli painosta 1859. Siinä työssä on hän liikkunut varsin varovasti, korjaten ainoasti pahimmin loukkaavat kielivirheet; sillä hän ymmärsi, että, vaikka moni sivistyneempi vieläkin katsoi tämän kielenpuhdistuksen riittämättömäksi, suuri osa oppimattomista päin vastoin pelkäsi ja kammosi pienintäkin koskemista tuohon vanhuutensa kautta pyhyyden leiman saaneesen Jumalan sanan ulkomuotoon. Myöhemmissä raamatun-suomennoksissaan, joihin hän ryhtyi, sen jälkeen kun v. 1861 oli pipliakomitean jäseneksi määrätty, on hän tehnyt tehtävänsä perinpohjaisemmin. Näissä käännöksissä, jotka selityksillä varustettuina ja nimellä Raamatun selityksiä julkaistiin 7 vihkona 1868-77, on hän ponnistaen suomenkielen kaikkia voimia koettanut saada niin sanatarkan ja samassa niin mehevän, voimakkaan käännöksen kuin mahdollista. Onpa hän runollisissa osissa, niinkuin esim. profeetain kirjoissa, yrittänyt alkusoinnunkin viljelemisellä enentää runollista vaikutusta, jossa seikassa hän kuitenkin monesti on vähän liikoihin mennyt.
Sitä ennen oli jo Ingman'in alkuperäinen toivo saada kokonaan antautua tieteelliseen työhön toteutunut. Tultuaan jumaluus-opin kandidaatiksi 1860 ja lisensiaatiksi 1861, kutsuttiin hän v. 1862 yliopistoon toimittamaan raamatunselitys-opin professorin virkaa, johon sitten vakinaisesti määrättiin 1864. Molemmat väitöskirjansa on hän kirjoittanut ruotsiksi, jolla kielellä on julkaissut myös suuren joukon muita jumaluus-opillisia tutkimuksia.
Varsinaisten virkaan kuuluvien toimiensa ohella oli hänellä vielä aikaa harrastella suomenkielen lauseopin selvittämistä puheenjohtajana Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kielitieteellisessä osastossa (kts. Kirjallista Kuukauslehteä) sekä kirjoittaa Hämäläistä Osakuntaa varten, jonka inspehtorina hän oli, pari sangen hauskaa esitelmää suomalaisuuden suhteista vuosisatamme ensimmäisinä vuosikymmeninä.[125]
Ingmanilla oli myös professorina tapa pyhäaattoina jatkaa entistä sielunpaimenen-virkaansa ja kodissaan pitää raamatunselityksiä. Tämmöisessä toimessa kohtasi hänet 5 p. Syysk. 1877 kuolema, kadehdittava senkin puolesta, että se tempasi pois hänet pikaisesti, ilman vaivoitta. "Ei ole syytä rukoilla Jumalaa, että Hän varjelisi äkillisestä kuolemasta ylimalkain", oli hän itse kerran lausunut, "vaan ainoasti pahasta äkkikuolemasta, paatuneessa tilassa".
11. Sanomakirjallisuus.
Muussa suorasanaisessa kirjallisuudessa ansaitsee tällä ajalla enimmän huomiotamme sanomakirjallisuus. Uuden käänteen siinä suhteessa sai aikaan ennen jo mainittu Reinhold von Becker'in lehti Turun Viikkosanomat v. 1820. Se oli kokonaan alhaiselle kansalle aiottu, samoin kuin Lizelius'en Tietosanomat; mutta Becker oli sentään tehtävänsä paljoa korkeammalta, jalommalta kannalta käsittänyt. Hän oli ymmärtänyt, ett'ei talonpoikakaan ole luontokappale, jota käy paljaalla appeella tyydyttäminen. Turun Viikkosanomissa tosin myös, niinkuin hyvä olikin, joskus annettiin tarpeellisia neuvoja taloudellisista askareista. Mutta niiden pääsisällys kuitenkin tarkoitti talonpojan hengenviljelystä, ei vaan pellon parannusta. Turun Viikkosanomat tulivat kansalle oikeaksi tietoaarteeksi, jossa nykyajan sivistyksen kaikki alkeet olivat sille tarjona. Kerkeinkin katsahdus ensimmäisten vuosikertain ainehistoon todistaa sen heti. Niissä on kertomuksia luonnontieteiden alalta: Tulivuorista, Metalleista, Kuinka suoloja saadaan, Kaffe-pavuista, Elefantista, Strutsista eli nälkäkurjesta, Valaskaloista. Kesälinnuista, Valosta ja lämpimästä, Maan liikunnosta ja ääristä, Auringosta ja sen ympäri kulkevista planeetoista y.m. On toisia kertomuksia maista ja kansoista, esim. Mustalaisista, Lappalaisista, Virolaisista, Turkkilaisista, joiden lisäksi tulee lyhykäinen, vaan täydellinen maantiedon oppi ja Euroopan kartta. On sitten kuvauksia sekä omasta että myös yleisestä historiasta, esim. Suomalaisten esivanhemmista ja heiän entisistä asuinpaikoistansa, Nuiasoasta, Mahometista ja hänen oppilaisistansa, Lutheruksesta, Kuinka Amerikka löyttiin ynnä lyhyt yleinen katsahdus historian merkillisimpiin kansoihin ja erittäin vielä Suomen historia hyvin suppeassa muodossa. Paitsi näitä kaikkia, on selityksiä nykyajan yhteiskunnallisista laitoksista ja keksinnöistä, niinkuin vapautettavasta Maakaupasta, Säästöbankin perustamisesta Turun kaupunkiin, Bankeista ja paperirahoista, Talonpoikaisten lasten koulitsemisesta, Lancasterin kouluista ja Kansan valistuksesta yleiseen. On niin-ikään selityksiä maamme valtiollisesta tilasta, esim. lyhykäinen esitys perustuslakiemme pääpykälistä, Suomen säädyistä etuoikeuksineen, ynnä yleinen katsahdus Valtakuntain syntyyn ja olemukseen. On vihdoin viimein kirjoituksia, jotka koskevat vanhaa runouttamme, esim. Väinämöisestä, Veisun arvosta sekä Veisujen ja runojen tahtimitoista. Liioiteltua ei siis liene, jos päätämme, että Suomen talonpoikaisessa kansassa jo siihen aikaan usein tavattava hämmästyttävän avara tieto maailmasta on Becker'in lehdestä saanut alkunsa ja perustuksensa.
Toinen ansiollinen puoli Turun Viikkosanomissa, tässä todellisessa kansanlehdessä, oli sen selvä ja hauska esitystapa ja sujuva, puhdas, perinsuomalainen kieli. Becker itse lehtensä esipuheessa sanoo sitä tarkoittavansa, ett'ei hänen kirjoituksensa "niinkuin herrojen suomea kirjoittaissa tuntusi ruotista käätylle". Ja siinä pyrinnössään hän olikin ihmeteltävään mestariuteen päässyt. Turun Viikkosanomain kieli nytkin vielä sopisi supisuomalaisen ja kansantajuisen kirjoitustavan esikuvaksi, saatikka sitten ilmestymis-aikoinaan, kun suomenkielisissä kirjoissa enimmiten käytettiin mitä kurjinta, iljettävintä soperrusta.
Nämät suuret ansiot eivät jääneetkään palkitsematta. Turun Viikkosanomain ei tarvinnut, niinkuin Suomenkielisten Tietosanomain, valittaa "ulottuvaisien ostajien" puutetta. Tilaajoita ilmaantui kohta noin 2,000:n paikoin. Levisipä tieto tästä uudesta yrityksestä ja sen menestyksestä aina ulkomaille asti. "Missä on etelämaiden kansoissa semmoista nähty", kummasteli muudan saksalainen sanomalehti, "että talonpojat niin suuressa määrin tilaavat sanomalehtiä. Eikä kuitenkaan", lisää lehti viimein sangen naiivisesti, "näy siitä seuraavan mitään kapinaa Suomessa".