Vasta v. 1851 Maaliskuun 14 päivänä saattoi viimein kotimaa tarjota jalolle pojalleen sopivan turvallisen paikan. Silloin Castrén vastaanotti uuden, yliopistoomme perustetun Suomen kielen ja kirjallisuuden professorin viran, jonka valtakirjan kansleri ja perintöruhtinas, sittemmin keisari Aleksanteri II, omin käsin toi hänelle. Nyt koitti Castrén'ille häiritsemätön onnen aika. Vapautettuna toimeentulon huolista taisi hän täydellä voimallaan ryhtyä tärkeihin töihinsä. Saksankielinen Ostjakin kieliopin koe oli häneltä valmistunut v. 1849; professorin virkaa varten oli hän kirjoittanut väitöksen De affixis personalibus linguarum altaicarum (Altailaisten kielten persoonallisista liitteistä); nyt hän pani enimmän aikansa samojeedin kielioppiin, johon hän viiden vaivaloisen vuoden kuluessa oli kerännyt aineksia ja jota hän aikoi elämänsä päätyöksi. Sen ohessa piti hän luennoita Suomen suvun sukulaissuhteista sekä jumalaistarustosta. Iloon mielenmukaisesta, hyvin edistyvästä työstä liittyi onni saada oma koti perustetuksi. Mutta tämä kirkas hetki Castrén'in elämässä oli liian lyhyt-aikainen. Tundrilta saatu keuhkotauti oli kyllä täällä kotona näennäisesti poistunut, mutta se teki salaisesti työtään, siksi kun 7 p. Toukok. 1852 sai tehtävänsä täytetyksi.
Surun ja kaipauksen katkeruutta lievitti kuitenkin osaksi se havainto, että vainajan vaivannäkö, vaikka hän kesken työnsä suoritusta poistemmattiin, ei ollut turha. Hänen kokoelmansa huomattiin jo alkuaan olevan niin hyvässä järjestyksessä, että niistä toinenkin voi arvokkaita teoksia kokoon panna. Näin saatiin ennen mainitun Pietarin akatemikon Anton Schiefner'in jalomielisellä avulla Castrén'in kuoleman jälkeen painosta: Samojeedin kielioppi ynnä Sanaluetteloita 1854-55, Tungusin kielen peruspiirteet 1856, Burjatein sekä Koibalein ja Karagassein (tatarilaistuneitten Samojeedein) ynnä Jenisein-Ostjakkien ja Kottein kielten kielioppien kokeita 1857-58, kaikki saksankielellä. Toisten ystäväin toimesta taas ilmestyivät ruotsiksi nimellä Nordiska resor och forskningar (samaan aikaan tai myöhemmin myös saksalaisessa käännöksessä): Castrén'in Matkakertomukset kahdessa osassa 1852 ja 1855, Suomalaisen mythologian luennot 1853, Kansatieteelliset luennot Altain kansoista 1857 sekä kaikellaiset pienemmät kirjoitukset kahtena nidoksena 1858 ja 1870.
Castrén avasi tieteelle ihan uuden, äärettömän avaran ja tärkeän työalan. Hän perusti koko ural-altailaisen sukukunnan vertailevan kielitieteen. Ennen häntä oli tähän kuuluvain kansain heimolaisuudesta keskenään ollut ainoasti hämärä aavistus; hän sen todisti ja järjesti nämät kansat sen mukaan. Selvitettyään suomalais-ugrilaisten kansojen keskenäistä yhteyttä, hän osoitti Suomen suvun kaukaisempaa heimolaisuutta Samojeedein, Turkkilaisten, Mongolein ja Tungusein kanssa. Tähän kieliheimolaisuuteen hän myös perusti ajatuksen Suomen suvun lähdöstä Altai-vuorilta. Siellä hän oli löytänyt niin hyvin Turkkilaisten ja Samojeedein kuin myös Ostjakkein viimeiset jäljet. Ja koska Ostjakit epäilemättä ovat Suomen sukua, päätti hän siitä, että Altai on myös "Suomen kansan alkukehto". Itse hän katsoi tämän havainnon sangen tärkeäksi kansallisessakin suhteessa, ei vaan tieteellisessä. "Melkein koko Suomen suku", sanoi hän, "on viime aikoihin asti seisonut huomaamatta jätettynä ja hyljättynä maailman historiassa. Tuntematta sen muinaisia oloja, on pidetty sen hajanaisia haaroja hyödyttöminä oksina ihmiskunnan sukupuussa. Mutta kun kerran sukulaisuus suomen ja samojeedin kielten välillä on toteen näytetty, mikä valo sen kautta koittaa Suomalaisten muinais-ajalle, laajoille sukulaissuhteille ja maailmanhistorialliselle arvolle!" Mitenkä näitä Castrén'in päätelmiä tulevaisuudessa muodosteltaneenkin, varmaa ainakin on, että hänen suurten tutkimustensa jalot ilmituotteet ovat Lönnrot'in Kalevalan rinnalla tuntuvasti kohottaneet kansallistunnetta omassa maassamme, samassa kuin ne ovat tehneet Suomen kansan nimen enemmän tunnetuksi ja kunnioitetuksi ulkomailla.
Eikä siinä kyllin. Castrén'in innostava esimerkki on myös epäilemättä osaltansa vaikuttanut siihen vilkastuvaan harrastukseen, joka on nähtävänä suoranaisesti suomenkielen alalla. Yhä useampia kielioppeja ja erikoistutkimuksia ilmestyy, joita kaikkia on enää mahdoton ottaa huomioon. Esitettäköön tässä ainoasti ne kielemme harrastajat ja tutkijat, jotka vielä Castrén'in eläissä kirjoittivat suomeksi. Lönnrot'ia lukuun-ottamatta, ei niitä ole kuin kolme, nimittäin: Volmari Styrbjörn Schildt eli Kilpinen, Henrik Konstantin Corander ja Kustaa Eerik Eurén.
Volmari Styrbjörn Schildt eli Volmari Kilpinen, joksi hän itseään kirjoituksissaan nimitti, oli syntynyt Laukaalla 31 p. Heinäk. 1810; hänen isänsä oli kapteeni Uudenmaan rykmentissä. Hän pääsi ylioppilaaksi 1825, suoritti filosofian kandidaatti-tutkinnon 1833 ja seppelöittiin maisteriksi 1836, tuli lääketieteen lisensiaatiksi 1838 ja tohtoriksi 1840. Määrättiin piirilääkäriksi Jyväskylään 1839, jossa virassa pysyi vuoteen 1889, ja kuoli 8 p. Toukok. 1893. Arvidsson'in kirjoituksista kiihtyneenä harrasteli Kilpinen kaiken ikänsä suomenkielen edistymistä. Maisteriväitöksekseen hän suomensi ensimmäiset kaksi lukua Xenophon'in Anabasis'ta 1832; samoin myöhemmin neljä ensimmäistä kirjaa ynnä osan viidettä Euklideen alkeista mittaustieteessä 1847. Siihen aikaan vielä suurta korkeampaan sivistykseen kuuluvien sanojen puutetta yritti hän auttaa sepittämillänsä uusilla, joista koko joukko löytyy hänen kirjoituksessaan Muutama sana suomenkielen rikastuttamisesta, Suomi-Kirjassa 1844. Mutta tässä sepittämisessä ei hän onnistunut yhtä hyvin kuin Lönnrot, josta syystä useimmat hänen ehdoittamistaan sanoista ovat jääneet käyttämättä. Kuitenkin on hän, niinkuin kerran leikillä kehui, muun muassa suomalaisen tieteen ja taiteen isä. Vielä huonompi menestys oli toisella hänen mielituumallaan, että nimittäin suomalaisessa kirjoituksessa ruvettaisiin pitennysmerkkinä kaksoisvokaalien asemesta käyttämään hänen keksimiänsä "venykkeitä". Hänen kirjoituksiansa siitä aineesta on Suomi-kirjassa 1856: Sananen suomenkielen ulkomuodosta ja venytysmerkistä, samoin toisen jakson ensi osassa: Sanapuvullinen kysymys; Kirjallisessa Kuukauslehdessä ynnä muissa aikakautisissa julkaisuissa sekä erityisessä kirjasessa, joka ilmestyi nimellä: Nītæ næitæ, nītelmiæ, væitelmiæ, vestelmiæ, sotielmia, sovinto, Jyvæskylæssæ, Keski-Somen kirjapainiossa 1889. Käytännöllisesti on hän koettanut edistää sitä muutosta kirjojen palkitsemisella, jotka tämmöisellä tavalla painettiin, niinkuin Kiljander'in ensimmäinen Nadeschdan suomennos vuodelta 1860, J. Sārisen kääntämä kaksi-osainen Leo'n Kristillinen uskonnon ja kirkon historia eli tosine 1862-63 y.m. Paitsi jo mainittuja kirjoituksia on Suomi kirjassa vielä pari Schildt'in tutkimusta Suomalaisista sukunimistä 1857 ja 1859. Vielä on hän toimittanut Kansan Lehteä Jyväskylässä vv. 1868-70.
Vaivaloiset virkatoimet estivät Schild'iä mielensä mukaan jatkamasta kirjallisia pyrintöjänsä. Mutta sen sijaan hän käytännöllisillä aloilla pontevasti toimi suomalaisuuden hyväksi. Hän oli paikkakuntalaistensa etupäässä siinä hankkeessa, jolla saatiin aikaan suomenkielinen oppilaitos Jyväskylään. Hän oli myös ensimmäinen maamme lääkäreistä, joka käytti virkakirjoituksissaan suomenkieltä. Hänen lukuisista ja suurista lahjoituksistaan paikkakuntansa henkisten rientojen kannattamiseksi mainittakoon ainoasti 40,000 markan suuruinen pohjarahasto suomenkielisen yliopiston perustamiseksi Jyväskylään.
Henrik Konstantin Corander oli syntynyt 21 p. Syysk. 1814 Mikkelissä, jossa isä oli nimismiehenä. Tuli ylioppilaaksi 1833 ja maisteriksi 1836 sekä vihittiin papiksi 1837. Oli vuodesta 1843 opettajana, enimmäkseen Viipurissa. Suoritti filosofian tohtoritutkinnon 1857 ja nimitettiin suomenkielen dosentiksi yliopistoon 1860, mutta pysyi kouluvirassaan vuoteen 1867, jolloin pääsi kirkkoherraksi Antreaan. Kuoli 16 p. Tammik. 1878. Hänen toimittamansa on ensimmäinen Suomalajnen kjelioppi koulujen tarpe'eksi, vuodelta 1845; niin myös ensimmäinen suomenkielinen dosenttiväitös: Suomalaisten nimukka- ja lausukka- (eli tehdikkö-) sanojen jakauntumisesta taivutuksen suhteen 1859. Sitä paitsi on hän julkaissut latinankielisen tohtoriväitöksen suomenkielen alalta 1853 ja ruotsinkielisen oppikirjan suomenkielessä 1866.[167]
Kustaa Eerik Eurén syntyi 24 p. Syysk. 1818 Porin kaupungissa, jossa isä kuului alhaisempaan porvariväkeen. Turun kymnaasiin tultuaan täytyi hänen jo vuoden kuluttua erota varattomuutensa tähden. Hän sai sitten kirjanpitäjän paikan Leineperin rautatehtaassa Ulvilassa. Käytännöllisten töittensä tähden ei hän kuitenkaan kokonaan jättänyt tieteellisiä opintojaan. Päivän oltuansa tehtaan palveluksessa pani hän puolet yöstä lukuihinsa. Tällä rautaisella ahkeruudella onnistui hänen v. 1841 päästä yliopistoon, jossa suoritti maisteritutkinnon 1844. Sen jälkeen antautui hän koulun palvelukseen, toimittaen ensi alussa kymnaasin-apulaisen virkaa Turussa. V. 1852 määrättiin hän raamatun alkukielten lehtoriksi ja v. 1857, jolloin Hämeenlinnan kymnaasi perustettiin, muutettiin hän sinne historian lehtoriksi. Samassa uskottiin hänelle tuon uuden opiston ensimmäiset järjestämistoimet sekä vv. 1857-63 sen johto rehtorina. Hämeenlinnassa hän kuoli 13 p. Helmik. 1872.
Kymnaasin apulaisena suomea opettaessaan oli Eurén saanut kokea soveliaan kieliopin ja sanakirjan puutetta, ja koko innollaan ryhtynyt tämän puutteen täyttämiseen. V. 1846 tuli painosta Grunddragen till finsk formlära (Suomenkielen muoto-opin pääpiirteet), jossa hän koulunuorison hyödyksi käytti Lönnrot'in ja Castrén'in tutkimuksia. Tätä lyhyytensä vuoksi vaikealukuista kirjasta seurasi v. 1849 lavea Finsk språklära (Suomen kielioppi) sekä sitten v. 1851 Finsk språklära i sammandrag, alemmille kouluille aiottu lyhennys. V. 1852 täytti suomenkielistenkin kouluin tarpeen Suomalainen kielioppi Suomalaisille.[168] Viimeksi ilmaantui v. 1860 Suomalais-ruotsalainen sanakirja, sekin, niinkuin on mainittu, pääasiallisesti Lönnrot'in runsaitten kokoelmain ja tutkimusten avulla. Kaikki nämät teokset ovat erinomaisessa määrässä helpoittaneet ja jouduttaneet kansankielen tuntemisen leviämistä ylhäisempiin säätyihimme, jota paitsi kieliopit ovat suomenkielen muoto-opille antaneet lopullisen vakavuuden. Vielä on Eurén toimittanut osaksi suomentamalla, osaksi itse sepittämällä toista sataa kansankirjasta. Hänen aikaisemmista suomennoksistaan mainittakoon: Beecher-Stowe'n Setä Tuomon tupa 1856, Suomalaisia Uuteloita 1858 sekä Goldsmith'in Maapapin Wakefjeldissa elämä 1859; alkuperäisistä kirjoituksista ovat huomattavat useain Suomen historiassa merkillisten miesten elämäkerrat, viisi vihkosta vuodelta 1858. Myös on hän toimittanut moniaita sanomalehtiä, nimittäin Talousseuran Sanomia 1851-53, Sanomia Turusta 1854 sekä perustamaansa Hämäläistä 1857-71.