Lukemista nuorisolle 1856 (lakkasi 18:een n:oon) ja Lasten Suometar 1857 (alkukuukaudet, sitten se jäi Kaarlo Slöör'in toimitettavaksi). Sekä esitystavan että kielen puolesta ovat Salmelaisen kirjoitukset nytkin vielä esikuviksi kelpaavia mestariteoksia. Sen kautta ne ovatkin, yhdessä itse kansantarinain kanssa, suuresti olleet apuna uudemman suomalaisen proosakielen muodostumiseen. Varsinaisesti luovaa henkeä ei Salmelaisella kuitenkaan ollut. Yhteen aikaan toivottiin hänestä opettajaa yliopistoomme; mutta vastoinkäyminen tohtoriväitöksessä masensi arkatuntoisen miehen mielen siihen määrään, että hän murtui.
Oskar August Frithiof Blomstedt oli syntynyt Huhtik. 5 p. 1833 Kurun kappelissa, jossa isä oli lukkarina. Tuli ylioppilaaksi 1853 ja maisteriksi 1860. Määrättiin Kokkolan uuden ylialkeiskoulun rehtoriksi ja järjestäjäksi 1861 sekä latinan lehtoriksi Ouluun 1864. Kävi 1865-66 kasvatus-opillisella ja kielitieteellisellä matkalla Saksassa, Itävallassa ja Unkarissa. Pääsi filosofian tohtoriksi sekä dosentiksi suomen ja unkarin kielissä 1869. Määrättiin samana vuonna Helsingin kansakoulujen tarkastajaksi. Kuoli 18 p. Helmik. 1871.
Blomstedt'in väitöskirjat tohtorin ja dosentin arvoa varten vuodelta 1869, Suomen verbien -vi eli -pi päätteestä tutkimus ja Halotti Beszéd ynnä sen johdosta vertailevia tutkimuksia unkarin, suomen ja lapin kielissä, ovat ensimmäiset suomenkieliset suomalais-ugrilaisen kielitieteen alalla.[186] Latinankielen lehtorin virkaa varten oli hän julkaissut v. 1863 Mietteitä latinan-opetuksesta alkeis-opistossamme, H.G. Porthan'in opetustavan johdolla, ja mainitussa virassa oli hän toimittanut suomeksi Romalaista kirjallisuutta, nimittäin Tacitus'en Germanian, Sallustius'en Jugurthan ja Cicero'n Puheita, 1865-66. Nuorempana oli hän harrastanut myös Suomen historiaa, julkaisten useita tutkimuksia Suomen sodasta: Vältvääpeli Roth'in urotyöt Ruovedellä 1857 vuoden Suomi-kirjassa. Kuvaelmia 1808 vuoden sodasta Suomessa 1858 sekä Kapina Kauhajoella 1862. Samoihin aikoihin oli hän ollut apumiehenä Suomettaressa 1855-60.
Edvin Avellan syntyi Ahlaisten kappelissa 1 p. Toukok. 1830. Hänen isänsä oli opettaja ja maanviljelijä Kustaa Aadolf Avellan, joka on tunnettu suomenkielen, etenkin sen oikeakielisyys-seikkojen tutkijana, ja joka on muun muassa julkaissut kolme pitempää lauseopillista kirjoitusta ruotsiksi Suomi-kirjassa 1849, 1850 ja 1853. Poika tuli ylioppilaaksi 1848 ja pääsi suoritettuaan Turussa opinnäytteen kouluvirkoja varten kolleegaksi Hämeenlinnaan 1855. Täällä alkoi hän vuodesta 1859 opettaa kaikkia aineitansa suomeksi, eikä sitä häneltä kielletty, koska suomenkielisten lasten opettaminen siten hyvin menestyi. V. 1862 siirtyi hän Poriin, mutta otti jo v. 1865 heikontuneen terveytensä tähden eron opettajantoimesta ja rupesi maanviljelijäksi. Siitä asti on hän innolla ottanut osaa kotipuolensa aineellisiin ja henkisiin yrityksiin, muun muassa Porin suomenkielisen opiston perustamiseen. Kaikilla valtiopäivillä vuodesta 1877 on hän ollut Ali-Satakunnan sekä, sen tultua jaetuksi, Ulvilan tuomiokunnan edusmiehenä talonpoikaissäädyssä. Sanomalehtiin on hän ahkerasti kirjoitellut vuodesta 1856 alkaen. Sitä paitsi on hän sekä suomentanut että itse pannut kokoon useita maataloutta koskevia kirjoja. Myös muutamia kaunokirjallisia teoksia on hän 1870-luvulla suomentanut, joista mainittakoon: Fredrik Berndtson'in runomitallinen näytelmä Elämän taistelusta 1873, Runeberg'in Runoelmia 1874 ja Schiller'in Orleansin neitsyt 1875.
Agathon Meurman syntyi Liuksialan kartanossa Kangasalla 9 p. Lokak. 1826. Isä oli palvellut luutnanttina suomalaisessa tykistössä, äiti oli Aadolf Iivar Arvidsson'in sisar. Meurman tuli ylioppilaaksi 1844, meni 1847 vuodeksi Mustialan maanviljelys-opistoon ja osti 1849 kanssaperillisiltään isänsä kartanon. On ollut vuodesta 1872 valtiopäivillä tuomiokuntansa edusmiehenä talonpoikaissäädyssä sekä tämän säädyn valitsemana pankki-valtuusmiehenä vuodesta 1882, jolloin muutti Helsinkiin asumaan. Hänen julkaisujaan mainittakoon: sanakirjallisia Ranskalais-suomalainen sanakirja 1877, Sanakirja yleiseen sivistykseen kuuluvia tietoja varten 1883-90 ja Venäläis-suomalainen sanakirja 1895; kansantajuisia, historiallisia ja yhteiskunnallisia Veroista Suomessa 1878, Maatilojen yleiset rasitukset Suomessa 1880, Isänmaan puolustuksesta 1882, Suomi ennen ja nyt 1890. Nälkävuodet 1860-luvulla 1892, Kuinka suomenkieli pääsi viralliseksi ja Ehtoollispakko ja eriuskolaislaki 1893 sekä Juha Pynninen ja kansakirjastot 1895; suomennoksia neljä vihkoa J.V. Snellman'in Kirjoituksia aikakauskirjallisuuden alalla 1879-83, johon hän on myös liittänyt Snellman'in elämäkerran. Mutta suurimman elämäntyönsä on Meurman suorittanut sanomakirjallisuuden alalla. Hänen ensimmäinen suomenkielinen kirjoituksensa Mustialan vuositutkio löytyy Suomettaressa 1848. Varsinaisesti alkoi hän suomeksi kirjoitella kuitenkin vasta v. 1863, jolloin oli osallisena Helsingin Uutisten toimituksessa. Sen jälkeen hän lähetteli kirjoituksiansa Kirjalliseen Kuukauslehteen, jonka toimitukseen hän kuului vv. 1869-72, sekä Uuteen Suomettareen, jonka ahkerimpia avun-antajia hän näihin asti on ollut. Hänen kirjailijatoimestaan ruotsinkielellä, on paitsi esitystä kansakoulumme järjestämisestä Om finska folkskolans organisation, joka sai Suomen Talousseuran palkinnon 1856 ja seuraavana vuonna erikseen painettiin, mainittava kansallismielisten Morgonbladet ja Finland lehtien avustaminen sekä jälkimmäisen toimittaminen vv. 1886-88. Meurman'in artikkelit sisältävät aina huomiota nostavia, omaperäisiä, kokemukseen perustettuja arveluita päivän kysymyksissä, suuresti eroavaisia sanomalehdissä tavallisista kammari-viisastelemisista. Lisäksi ne ovat höystetyt mitä lystimmällä leikillisyydellä ja sukkeluudella, joka tekee, että aineesta vähemmin huolivakin niitä kirjallisina tuotteina huviksensa lukee. Vaan ennen kaikkea niissä viehättää se miehuullinen, maailmaa pelkäämätön suoruus, jolla ne totuutta, olkoonpa monesti subjektiiviselta kannalta, lausuvat ilmi, sekä se puhdas, lämmin ja syvä henki, joka niistä aina huokuu. Se, mikä Meurman'in yhteiskunnallisissa kirjoituksissa ikään kuin kirpelöi, ei ole pelkästään tuota klassillista attikalaista suolaa, vaan maan suolaa sanan kristillisessä merkityksessä.
6. Kirjallinen Kuukauslehti.
Samana vuonna, jolloin vanha Suometar lakkasi, ja ennen kuin Uusi Suometar saatiin toimeen, perustettiin pääkaupungissamme toinen suomalaisuuden enimmin vaikuttaneista äänenkannattajista Kirjallinen Kuukauslehti 1866. "Me olemme katsoneet tarpeelliseksi", selittävät sen perustajat alkulauseessa, "että tavallisten sanomalehtien rinnalla löytyy lehti semmoinen, joka voipi tarkastaa valtiolliset ja yhteiskunnalliset asiat enemmin yleiseltä kannalta kuin tavalliselle sanomalehdelle on mahdollinen, sen kun enemmin täytyy olla päivän vaihtelevain mielipiteiden äänenkannattajana. Sen ohessa olemme katsoneet ihan tärkeäksi yleiselle sivistykselle maassamme, että niin paljon kuin mahdollista seurataan nykyajan rientoja ja harrastuksia tiedetten, taidetten ja yhteis-elämän alalla. — Kirjallisuutemme edistykselle luulemme varsinkin tänkaltaisen lehden tarpeelliseksi, jopa välttämättömäksi. Semminkin tarvitsee alkava suomenkielinen kirjallisuus virkistyäksensä valvomista ja huomiota. — Toimitus, joka katsoo oman kansallisen kielemme pikaisen koroittamisen maamme sivistys- ja virkakieleksi kansamme hengen-asiaksi, ei ole voinut olla kahden vaiheella, millä kielellä tämmöinen aikakauskirja olisi toimitettava. Meidän vakuutuksemme tässä kohden on saanut vahvistusta hartaasta halustamme liittää tämä yritys niihin kansallisiin harrastuksiin, jotka ovat meidän aikamme kunnia ja kansamme tulevaisuuden toivo. Olemme myöskin luulleet suomenkielisen aikakauskirjan varsinkin tällä ajalla tarpeelliseksi. Viimeinen armollinen asetus suomenkielen käyttämisestä maamme virkakunnissa ja oikeustoissa sekä muutkin asianhaarat ovat tehneet suomenkielen tarkan tuntemisen ja osaamisen yhä tarpeellisemmaksi, jopa ihan välttämättömäksi maamme sivistyneille. Niille perhekunnille ja yksityisille, jotka eivät kokonaan tahdo ummistaa korviansa ja silmiänsä ajan ja kansan vaatimuksilta, tulee sentähden sopiva suomenkielinen lukemisto ihan erinomaiseksi tarpeeksi. — Tällä ei suinkaan ole sanottu että Kirjallinen Kuukauslehti olisi yksin-omaisesti aiottu niille säädyille, jotka etenkin ovat ottaneet sivistyneen nimeä kantaaksensa, vaan luulemme lehtemme kelpaavan jokaisen sivistyneen ja sivistystä harrastavan luettavaksi, kuulukoon hän mihin säätyyn ja kansalaisluokkaan tahansa. Kaikki koetukset säätyluokkain nojassa rakentaa rajaa muka sivistyneiden ja sivistymättömäin välillä, pidämme haitallisina ja vahingollisina. Harras toivomme on sitä vastoin, että kansallinen yhteys ja yleinen sivistys piankin on tasoittava sen juovan, joka vielä meidän maassa löytyy eri kansalaisluokkain ja säätyin välillä. Kirjallinen Kuukauslehti on pitävä suurimpana kunnianansa, jos se sivistyksen välikappaleena voipi siinä kohden jotain vaikuttaa".
Yritys, niinkuin siinä myös huomautetaan, ei ollut suomenkielelläkään aivan uusi, vaan oli sen lähinnä edeltäjänä Polén'in mainittu vv. 1859-63 ilmestynyt Mehiläinen, joka vuorostansa katsoi olevansa jatkona Lönnrot'in aikaisemmalle samannimiselle kuukauslehdelle. Kirjallisen Kuukauslehden päämerkitys on siinä, että siitä tuli yliopiston suomenmielisten pysyväinen äänenkannattaja. Semmoisena se vaikutti viisitoista vuotta lukijainsa sivistysmäärää kohottaen ja kielemme yleistä kehitystä edistäen sekä totuttaen, joka ei ollut vähimmän tärkeätä, kirjoittajiansa käyttämään suomenkieltä tieteellisissä aineissaan. Moniaat, jotka ruotsinkielellä olivat alkaneet kirjallisen toimintansa, käyttivät siitä lähtien julkaisuissaan yksin-omaan suomea. Toiset, jotka varsinaisia tieteellisiä tutkimuksiansa yhä muilla kielillä harjoittivat, tottuivat ainakin yleistajuiset kirjoituksensa suomeksi toimittamaan. Ne, jotka eivät suomea vielä kyllin osanneet, lähettivät aluksi artikkelinsa ruotsinkielisinä Kirjalliselle Kuukauslehdelle suomennettaviksi. Samasta harrastuksesta johtuu myös, että kirjallisuudessamme löytyy useita teoksia, jotka ovat alkuansa ruotsiksi kirjoitetut, vaan yksistään tai ensiksi suomenkielisessä käännöksessä ilmestyneet. Mitä työtä, vaivaa ja uhrautumista tämä kaikki on kysynyt ja vaatinut, tuskin voi aavistaakaan nykyisin nouseva kirjailijapolvi, jolla on kodista ja koulusta lähtien suomenkieli ollut omana sekä valmiina joka alalla käytettäväksi.
Kirjallisen Kuukauslehden perustajat olivat nuoret maisterit Kaarlo Bergbom, Juhana Viktor Calamnius, Jaakko Forsman ja Frithiof Perander. Edelliset kaksi pysyivät toimituksessa aina vuoteen 1875. Viimeksimainitun sijalle astui jo v. 1868 maisteri Bernhard Fredrik Godenhjelm, joka sitten aikakauskirjan koko olemassa oloajan piti huolta sen kielellisestä asusta, eikä ainoastaan kirjoitusten korjailijana, vaan hyvin usein myös, niinkuin on huomautettu, ruotsiksi kirjoitettujen suomentajana. V. 1869, Jaakko Forsmanin siirtyessä Uuteen Suomettareen aputoimittajaksi, ryhtyi hänen vanhempi veljensä Yrjö Koskinen, joka oli ollut johtavana henkenä jo lehteä perustettaessa, itse toimitukseen ynnä hänen kanssaan Agathon Meurman, pysyen molemmat siinä vuoteen 1872.[187] Vuodesta 1876 otti Yrjö Koskinen yksin omassa nimessään julkaistakseen Kirjallista Kuukauslehteä, jonka viimeinen vuosikerta tuli ulos 1880. Lehden vaikutus ei kuitenkaan siihen päättynyt, sillä heti seuraavan vuoden alusta ilmestyi sen jatkona nuoremman yliopiston opettajain polven näihin asti toimittama Valvoja.[188]
Juhana Viktor Calamnius oli syntynyt 18 p. Toukok. 1838 Kruununkylässä, jossa isä oli kappalaisena. Tuli ylioppilaaksi 1857, filosofian kandidaatiksi 1862 ja lisensiaatiksi 1866. Suoritettuaan vielä teologian kandidaatti-tutkinnon 1876, nimitettiin notaariksi Kuopion tuomiokapituliin ja viimein tuomioprovastiksi 1885, jossa virassa kuoli 26 p. Kesäk. 1891. Oli pari kertaa valtiopäivilläkin hiippakuntansa edustajana. Hänen ensimmäinen julkaisunsa vuodelta 1864. Taivalkoski-niminen novelli, on ruotsinkielinen, samoin myös hänen seuraavana vuonna painettu väitöskirjansa Aristoteleen kauneuden-opista. Mutta Kirjallisen Kuukauslehden ilmestyttyä on hänen kirjallinen toimensa, samoin kuin Bergbom'in, jonka elämäkerta tulee myöhemmin esitettäväksi, ollut yksin-omaan suomenkielinen. Huomattavin hänen kirjoituksistaan on Kynäkuvia muinais-ajan sadustosta, kirjeitä Suleimalle, vuosikerroissa 1866-68, 70-71; myös eri kirjana ilmestynyt v. 1875 nimellä Kreikkalaisia satuja. Muista teoksista mainittakoon: Muinaistiedustuksia Pohjanperiltä, Suomi-kirjassa 1868; Metelinkirkon haltia, Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimittamassa Novellikirjastossa 1870; sekä suomennokset Aristoteleen Runous-oppi 1873 ja Platon'in Faidoni 1882.