Nuoremmista runoilijoistamme[203] mainittakoon tässä ainoasti Uno von Schrove, Pietari Juhani Hannikainen ja Kaarlo Kramsu.
Uno Otto Gabriel von Schrove, nimismiehen poika, oli syntynyt Joutsassa 28 p. Tammik. 1853. Tuli ylioppilaaksi Jyväskylän suomenkielisestä alkeis-opistosta 1872 ja suoritti opettajakandidaatti-tutkinnon 1881. Määrättiin v. 1885 suomenkielen kolleegaksi Porvoosen ja kuoli ulkomailla Görbersdorf'in parannuslaitoksessa rintatautisia varten 2 p. Lokak. 1886. Hänen runoelmiansa, joista etenkin ballaadintapaiset, esim. Morsian, ovat huomattavat, löytyy albumissa Kaikuja Hämeestä, Kirjallisessa Kuukauslehdessä sekä Suomen Kuvalehdessä, jonka aputoimittajia hän oli.
Pietari Juhani Hannikainen syntyi 23 p. Jouluk. 1854 Nurmeksessa, jossa isä oli lukkarina, Tuli ylioppilaaksi Jyväskylän suomenkielisestä alkeis-opistosta 1875 ja vihittiin maisteriksi 1882. Määrättiin laulun ja soitannon lehtoriksi Jyväskylän seminaariin 1893. Hänen runoelmissaan, jotka ovat ilmestyneet Koitar-albumissa, Suomen Kuvalehdessä y.m., ilmaantuu vieno, hellä tunteellisuus. Muodoltaan ne ovat erittäin sointuisia ja laulukkaita, esim. Lauluun pyyntö. Suomalaista soitannollista kuukauslehteä Säveleitä on Hannikainen toimittanut vv. 1887-90.
Kaarlo Robert Kramsu oli merimiehen poika Oulusta, syntynyt 22 p. Jouluk. 1855. Tuli ylioppilaaksi 1874, oli useassa paikassa sanomalehden toimittaja ja kuoli mielisairaana Niuvanniemen parantolassa lähellä Kuopiota 26 p. Elok. 1895. On julkaissut kaksi vihkoa Runoelmia 1878 ja 1887. Niistä ovat varsinkin hänen isänmaalliset, Vänrikki Stoolin tarinain tapaiset kertovaiset runonsa huomattavat, niinkuin Hannu Krankka ja Taneli Luukkonen.
Ihmeellistä kyllä ei meillä kukaan ole koettanut suurempaa eepillistä runoelmaa suomeksi kokoonpanna, Sen suuntainen yritys on tosin Thure Juhana Dahlberg'in v. 1862 julkaisema kokoelma Runoja Herkules uroosta, joka on Kalevalan jälkeen laajin teos Suomen vanhalla mitalla; mutta runollisessa katsannossa ei sillä ole mitään merkitystä. Sama Dahlberg on suomentanut Björnstierne Björnson'in novellin Iloinen poika 1862 sekä Kneisel'in näytelmän Viuluniekka Näytelmistössä 1863, molemmat erittäin sujuvalla ja luontevalla kielellä. Hän oli syntynyt 23 p. Maalisk. 1836 Pielavedellä, jossa isä oli siltavoutina, tullut ylioppilaaksi 1861, suorittanut kameraali- ja tuomarintutkinnon 1865 ja kuollut 4 p. Toukok. 1870, ennen kuin vielä oli vakinaiseen virkaan päässyt.
Eepillinen on myös Malakias Costiander'in klassilliseen kuusimittaan puettu runoelma Jaako, Kyröskosken poltissa kerran 1848. Se on kuvauksessaan varsin vilkas ja onnistunut, mutta aineeltansa aivan vähäpätöinen. Costiander oli syntynyt 11 p. Jouluk. 1815 Kostulan kylässä Hämeenkyrössä, jossa isä oli lautamiehenä. Sen-aikuisen kirkkoherran toimesta hän pääsi Porin kouluun, josta Turun kymnaasin kautta tuli yliopistoon keväällä 1839. Hänen oli aikomus lukea papiksi, mutta siitä tuumasta täytyi hänen kohta luopua ruumiinvian tähden. Vielä samana syksynä otti hän vastaan koulumestarin viran Nurmijärvellä, jossa pysyi kuolemaansa saakka 1 p. Marrask. 1870. Mainitun runoelmansa oli hän sepittänyt kansantarinan perustuksella vielä kymnaasissa ollessaan. Sittemmin osoitti hän harrastustaan eepilliseen runoiluun suomentamalla Runeberg'in Hirven-ampujat, joka painettiin 1855 vuoden Suomi-kirjaan. Samoin alkoi hän suomentaa Virgilius'en Aeneidia, josta ensimmäinen runomus ilmestyi 1858 vuoden Suomi-kirjassa. Nämät käännökset todistavat myös runollista kykyä, vaikka jyrkimmästi laajuudelle perustettu mitta tekee niiden nauttimisen mahdottomaksi. Myöhempinä aikoina suomensi hän vielä Auerbach'in novellin Juoseppi lumessa 1863 sekä useita pieniä hengellisiä lastenkirjoja. Kirjallisuuteemme on hän viimein vaikuttanut sillä, että oli Aleksis Kiven ensimmäinen opettaja ja sitten jokapäiväinen seurakumppali lukukausien väliaikoina, jolloin hänen runollinen harrastuksensa epäilemättä viritti nuoren runoilijan intoa.
8. Aleksis Kivi.
Merkillistä on myös, että suorasanainen kertovainen kirjallisuus niin kauan pysyi köyhänä. Ja vielä merkillisempää on, että draamallinen kirjallisuus meillä ehti sen edelle. Tällä alalla, näet, astui esiin Aleksis Kivi, ensimmäinen ja kieltämättä etevin kirjailijanero suomenkielellä.