"Viele Bibliast mwdh tulisit,
Jos nemet otoliset olisit,
Ostettaisin ia prucataisin,
Quin olis kylle myös coctolin (kohtuullinen):
Sen aian uskon pian tulevan
Ette Somen kiriain iälkin tutkitan;
Vaan tuskal ne silloin käsiteteen,
Jotka nyt monilda hylieteen."
Agricolan esimerkkiä tarpeellisten uskonopillisten kirjain seurasivat P. Juustén piispa ja Jaakop Pietarinpoika Suomalainen. Tämän ajan loppupuoliskolla toimitti myös piispa Erik Sorolainen lavean postillan. Mutta sitä ennen oli jo Suomen kieltä yritetty kirjallisesti käyttää maallisiinkin asioihin. Vuonna 1555 annettiin ensimäinen tietty kuninkaallinen kirje Suomen kielellä,[55] jonka sanotaan kääntäneen Thure Pietarinpoika Bjelke. Tätä seurasi tällä aikakaudella tuon tuostakin joku toinen, ja 1600 vuoden seuduilla käänsi Ljungo Tuomaanpoika (Liminkalainen, kirkh. Pyhäjoella, sitten Saloisissa ja viimein Kalajoella k. 1611) Kristofer kuninkaan maanlain, jota kuitenkin vaan ensimäiset arkit tulivat painosta. Sota nieli siihen tarpeelliset rahat.
Agricola oli ensimäinen Suomen kielen kirjottaja, hän on myöskin ensimäinen oppinut Suomen mies, jonka runoelmia on säilynyt meidän aikoihimme. Useampia esimerkkiä on jo ollut nähtävänä hänen riimillisistä esipuheistaan, joita aina pani seuraamaan toimittamiansa kirjoja. Hän niissä ilmottaa puuhistaan suomenkielisten kirjain toimittamiseksi, puhuu lukijoille ilostaan, toivoistaan sekä myös murheista ja vastuksista, selittää millä tarkotuksella mikin kirja on toimitettu, kehottaa sitä ahkerasti käyttämään ja papit erikseen siitä kansaa neuvomaan. Pait sitä sisältävät nämät esipuheet vielä sitä ja tätä muutakin, esim. Uuden Testamentin esipuhe historiallisia tietoja kristinuskon tuonnista ja vähäisen Suomen maanopasta, psaltarin esipuhe Suomen pakanallisista epäjumaloista, prophetain esipuheessa antaa lyhykäisen tiedon mailmasta tuotteineen sekä lyhykäisen sielutieteen ynnä avuin systeman. — Runollista näissä Agricolan riimeissä tietysti ei ole pait muutamin paikoin, missä ihastuksissaan puhkee vertauksiin esim. esipuheessa veisuihin ja ennustoksiin Moseen laista, jotka sanoo Pipliasta yhteen keränneensä
"Quin kimalainen yrtist hake
Medhen ia Hunaian nin tai teke."
Nämät riimit ovat sitä laatua, mitä Saksalainen kutsuu "Knittelverse", nimittäin semmoisia, joissa ei runollisesta lausetavasta eikä mitasta ole lukua, kun vaan loput sointuvat. Agricolan riimit ovat milloin yks- milloin kakstavuisia. Riimin vuoksi hän välistä polkee koron esim. coitta = eroitta, itze = domitze, j.n.e. taikka solvaisee sanan. Mittansa perustuksena, jos semmoista lienee, taitaa olla trokeinen nelimitta, se on sama kuin Suomen runomitta, mutta sen trokeit usein venyvät daktyleiksi. Korolle on se kokonaan perustettu arvosta vähääkään huolimatta.
Virsiäkin näkyy Agricola yrittäneen sepittämään. Sanotaanpa[56] hänen toimittaneen kokonaisen suomenkielisen virsikirjan; mutta siinä ei liene perää, sillä Jaakop Suomalainen esipuheessa vanhimpaan virsikirjaan ei hänestä mainitse mitään, sanoen vaan Lutherin ja muiden ulkomaalaisten esimerkin olleen hänelle kehotuksena "että minäkin Jumalan nimen cunnian tähden ia sen rackaudhen puolest quin minulle on Isänmaata vastan, rupeisin hengellisii virsiä Suomenkielel, — — — riimittäin muidhen christittyin maacundain tavan iälken tekemän". Se vaan on varmaa että Agricolan kirjoissa löytyy kaksi virttä, nykyisen virsikirjamme numeroihin 146 ja 173 vastaavaa, jotka kuitenkin sitten kokonaan uudistettiin.
Valtaneuvos Pipping luettelossaan arvelee että joku Jaakop Suomalaisen toimittama virsikirja olis pitänyt löytyä, koska Maskun Hemming esipuheessa virsikirjaansa sanoo:
"Mestar Jacobin ialo lue
Ennen tehty esipuhe."
Tämmöinen, Jaakop Suomalaisen esipuheella varustettu suomenkielinen virsikirja sattuikin minulle käteen pölytellessäni Upsalan yliopiston kirjastoa. Kirja on vaillinainen; siitä puuttuu nimilehtikin vuosilukuineen; mutta mainittu esipuhe, jossa Jaakop Suomalainen sanoo itsensä sen tekijäksi ynnä kirjan vanhanaikuinen, Agricolan viljelemän sukuinen, oikokirjotus tekevät sen epäilemättömäksi että tämä juuri onkin se kaivattu ensimäinen virsikirja Suomenkielellä. Luultavasti se on ilmitullut 1580 vuoden perästä, sillä Justenin Messukirjassa 1575 ei vielä mainita muita virsiä kuin nuot Agricolan ja käsketään laulaa suorasanaisia kappaleita; ja 1578 antoi kuningas Suomalaiselle toimeksi muutamain hyödyllisten kirjain suomentamisen.[57]
Se sisältää 92 (?) virttä seuravaisessa järjestyksessä: