Esipuhe.
Aineet, joista nyt yleisön käsiin lähtevä teos on kyhätty, nimittäin suomenkieliset runot ja virret, ovat nykyisinä aikoina kerätyt Pohdon toimen kautta ja hänen perintönään tulleet yliopiston haltuun. Sen tallessa löytyvät melkein kaikki tässä mainitut runoelmat. Muutamat siitä puuttuvat, jotka olen kopioinnut Tukholman Kuninkaallisessa ynnä Porvoon kymnasin kirjastossa, tulevat kohta käsikirjotuksena samaan paikkaan. — Suurena apuna tätä työtä tehdessä on ollut Herra Valtaneuvos Pippingin tarkka ja lavea luettelo suomenkielisistä kirjoista, ja ilman sitä tuskin olis ollut rupeaminenkaan täydellisempään suomenkielisen kirjallisuuden historian kokoonpanemiseen. Mutta minun on Herra valtaneuvosta erikseenkin kiittäminen hänen hyväntahtoisesta suullisesta avustaan. Samaten myöskin Herra Provessori Akianderia, jolta olen saanut tiedot niiden kirjottajain elämästä, mitkä olivat Porvoon hippakunnan pappia. Myöskin saan kiittää siitä avuliaisuudesta, millä hoidossaan olevien kirjastojen varoista ovat hakeneet minulle tarpeelliset kirjat, Helsingin yliopiston kirjaston varahoitajaa Herra Tohtori Elmgréniä, amanuensia Tukholman Kunink. kirjastossa, Herra Maisteri Wieselgréniä ja Upsalan yliopiston kirjastonhoitajaa Herra tohtori Fantia. Niin myös Suomen senaatin arkiston hoitajaa Herra Tohtori Bomanssonia, ja Herra notarius Th. Merckliniä Riiassa.
J. K.
Katolisuuden aikakausi 1157-1528.
Suomi joutui Ruotsin vallan alle, se yhdistettiin maakuntana Ruotsin valtakuntaan, se sai saman uskon ja samat lait kuin Ruotsalaiset. Mutta kuitenkin kovin erhettyisimme, luullen että Suomi teossa tahi ihmisten mielestä oli samassa tilassa kuin esimerkiksi Taalain maakunta tai Sörmlanti muun Ruotsin suhteen. Suomi kyllä oli maakuntana, vaan erinäinen maakunta, jonka kansa kaikkina aikoina pidettiin ja piti itseään erilaisena Ruotsalaisista, vaikka niiden kanssa yhdistettynä saman valtikkaan varjon alle.
Ruotsin vallan maakunnilla ylipäätänsä oli Kustavi Vaasan aikoihin asti jotenkin voimallinen erikoishenki. Että se Suomessa, jonka luonnollinen asema ynnä asukasten eritavat ja kieli erottivat muusta valtakunnasta, piti olla vielä paljon voimallisempana, on helppo ymmärtää. Se oli sitä voimallisempana, koska ei Suomen kansa, vieraankaan vallan alla, sortunut orjuuteen niinkuin onnettomat veljensä Suomenlahden eteläpuolella, vaan sille suotiin kaikki oikeudet mitkä voittajat itsetkin katsoivat kalleimmaksi aarteekseen. Ei kulunut viittäkymmentäkään vuotta siitä kun Ruotsin valta Pähkinäsaaren rauhan kautta oli tullut vakauneeksi Suomessa, niin annettiin Suomalaisille oikeus olla osallisna valtiopäivissä. Ja Suomen kansan lapsia ei estäneet mitkään semmoiset säännöt, kuin Virolaisilla oli kahleena, kohoamasta voittajainsa rinnalla arvohon ja valtaan.
Alussa olivat tietysti kaikki papit, virkamiehet ja kauppiaat ulkolaisia, mutta pian alkaa näkyä Suomalaisiakin. Jopa 1300 vuoden paikoilla nousi Suomalainen Maunus piispa-istuimeen. Ja katolis aikakauden viimeisinä 140 vuonna ei peittänytkään hiippa enää muiden kuin Suomen miesten päätä. — Arvattavasti oli muissa viroissa jo kolmansilla toista sadoillakin[1] Suomalaisia, vaan siitä ei ole mahdollista saada tietoa, koska enimmillä ei ole sukunimiä. Milloin heillä nimiä on, ne enemmiten ovat ruotsalaisia. Mutta 15:llä vuosisadalla on Suomalaisuus silminnähtävästi vahvistunut, sen todistavat ne monet suomalaiset nimet kaikissa säädyissä.
Tään ajan porvareissa näemme Ruotsalaisten ja Saksalaisten rinnalla paljon Suomalaisiakin. Ja että heitä pääsi kaupunkien hallituksenkin ohjiin, todistakoot seuraavat nimet: Mikael Suurpää (pispan isä) Turun pormestari,[2] Larens Hasu Naantalin raatimies 1491,[3] Peder Hasu "byfogde" Naantalissa 1505[4] y.m.
Papeissa tapaamme: Niclis Hirffvo Liedon kirkkoherra 1444,[5] Olai Kusto prebendatus Turussa 1451,[6] Andreas Vääräpää Euransuussa 1495,[7] Petrus Kurki Tammelassa[8], Turun kirkon "oekonomi" Joh. Suupaltti 1460,[9] ja piispoissa Lauri Suurpää sekä Arvi Kurki. Luultavasti oli suurin osa nimittömiäkin pappia Suomen sukua samaten kuin tämän vuosisadan kaikki piispat.
Virkamiehissä ja aatelississakin pistää meille silmään koko joukko Suomen nimiä. Ensiksikin Karpalaynen l. Karpainen (Påvel aateloittu) 1407,[10] Peder Maskun herasyöninki vuosisadan keskipaikoilla,[11] Kurki (Claws Korki oli Satakunnan herasyöninkinä) 1463,[12] Särkilaks (Niclis Olaffson aff Särkilax "konungz dom haffuande öffver Österlanden") 1437,[13] Jönis Ingonen a vapn 1432,[14] Olaff Kyrffves (myös Kirvis) aff vapn 1467,[15] Nigles Pederson a vapn i Heffvonpae 1471,[16] Tuomari Peder Udraaynen ja nimismiehet Ivan Partaynen sekä Avnen (Avunen) Savossa 1442.[17]