Järven rannalla.
Jyriseepi järvell' aaltoin hyrsky,
Heitä möyryttääpi hurja myrsky,
Pilvet mustat peittää koko taivaan,
Peittää auringonkin aivan.
Rantaa vastaan vyöryin laineet riehuu,
Kuohuns' ilmaan lennättäin ne kiehuu,
Pyrkis ulos piiristään, mut sortuu,
Voimatoimia uupuin murtuu.
Ihminenkin omin voimin pyrkein
Yli hälle säättyin rajain jyrkkäin,
Ryntää, ponnistaa, tai siivin koittaa
Ylä-ilmoiss' sijan voittaa.
Mutta kaikk' on turhaa, kalliona
Luojan sääntö liikahtamatonna
Kestää rynnäköt; turh' on myös lento,
Ihmis-siip' on aivan hento.
Uhka-ylpeyden myrsky tuopi
Pilvet vaan ja pimeyttä luopi
Meidän välillen ja suuren Luojan,
Ainokaisen voiman suojan.
Asetu, oi aaltoileva rinta,
Tyyneksi kuin järven kirkas pinta,
Taivaan armo-aurinkoinen kohta
Sitten sulle jälleen hohtaa.
Vedestä nyt kuuluu humu vieno.
Taivahalle nousee sumu hieno;
Sielukin näin tyynnä ainoasti
Kohoo maasta taivoon asti.
Pää pystyyn.
Pää pystyyn vaan!
Sä olet mies, et halpa mato maan!
Mi kohtaakin, ei saa se sua sortaa,
Ei saa se sortaa, saa ei maahan murtaa.
Pää pystyyn vaan!