Suossa synnyin, suossa kasvoin.
Venyin suossa viatoinna
Äidin armahan povella.
Mannun, maammoni sylissä,
Paistoin purppuran punaisna,
Ruostehena ruskeaisna.
Ilkeä inehmon lapsi
Minut suostani sivalsi,
Ryösti rinnoilta emoni,
Otti iki-orjaksensa.
Tunki takkini tulehen,
Tuhkin purppuran tuherti:
»Hame orjan harmajana,
Kulonkarva käskyläisen!»
Pieksi paljoilla poloista,
Mua muokkasi vasaroin:
»Orjan niska notkeaksi,
Orjan selkä sujivaksi!»
Työnsi tuimahan tekohon,
Käski työhön kauheahan:
»Mene kuuset kaatamahan,
Heinät katkomaan heleät.
Kukat taittamaan koreat!
Terin tuimasti tuhoa
Kaikki siivin siukovaiset,
Jalan nelin juoksevaiset!
Myöskin Mannun maammosesi
Rinta raatele vakoihin!»
Tästä työstä kauheasta
Kaikki luodut kammoavi,
Mua vaivaista vihaavi.
Mutta malta, häijy herra,
Varo, ilkeä isäntä!
Itse orpoa opetit,
Itse neuvoit ilkeäksi! —
Kun nyt raivohon rupean,
Yllyn vallan vimmaiseksi,
Oman heimosi hävitän,
Sinun itsesi katalan
Virun sydän-verissäsi,
Kylven keuhkosi kodassa!
Sitten siinä pestyäni,
Pestyäni puhtahaksi,
Kiillän taasen kaunihina,
Paistan purppuranpunaisna,
Entistäkin ehdompana!
Tähden tuikkiminen.
Sä tähtönen kirkas,
Oi sano, mi voi
Tuoll' olla sun virkas,
Miks Luoja sun loi?
Suur' aurinko vaan
Voi päiveä suoda
Ja eloa luoda
Yl' ilman ja maan;
Kuu valoa tarjoo,
Kun pimein on yö,
Unt' eläväin varjoo:
Se hällä on työ.
Kuin veljesi nuo
Sä pieni et loista,
Et pimeitä poista,
Et ihmeitä luo.