Suurisuiselle ystävälle.
Hopeanhohtelevaisna miettehes kohosi ilmaan.
Varmaan, arvelin mä, Fenix-lintu on tuo!
Mutta pianpa läiskis! maahan sä putosit jälleen.
Olitkin, nyt minä näin, siipikalanen vaan!
VI. VAPAUS JA ISÄNMAA.
Italian herääminen.
Kah kuin Etnan kupehessa
Kukat, ruohot rehoittaa;
Työmies viinitarhasessa
Pelotonna rallattaa. —
Kivisissä
Kahlehissa
Tuli nukkuu vankina.
Raskaan kiviriippans' alla
On kenties jo sammunut. —
Ei! — se miellä vihaisalla
Pohjaan vaan on painunut.
Siinä riehuu,
Kuohuu, kiehuu,
Keittää julmaa kostoa.
Kah — jo vuori puhkeavi,
Päiväks muuttuu musta yö,
Tulipatsas kohoavi,
Pilviin leimahdellen lyö,
Kallioita,
Lohkareita
Ilmaan lentää, sinkoilee.
Kuule maassa jyrinätä! —
Manner vahva vapisee; —
Meri säikähtäen tätä
Paikoiltansa pakenee. —
Viinatarhat,
Pellot parhaat
Laava peittää laineillaan.
Jalot näin Italialaiset,
Unestanne havaitkaa!
Ikeet raskaat saksalaiset
Poies päältä survaiskaa! —
Ruoskillensa,
Kahleillensa,
Kas, jo peikot pakenee!
»Terve joukkoon vapahien
Ihana Italia!»
Näinpä nyt iloitsevien
Veljein kaikuu rinnasta.
Riemu raikkuu,
Huuto kaikuu:
»Eläköön Italia!»