Laiskuuden ylistys.
Muut ne kiittävät aina ahkeran suuria töitä:
Kuinka hän hikoillen raatavi, puuhaelee.
Minäpä laulelen: laiskuus Luojan lahja on parhain,
Oikein jos sitä sä osaat nauttia vaan.
Ole laiskana, veikko, sitten ei raukene ruumiis;
Hautahan aikaiseen vaiva ja puuha sun veis.
Ole laiskana, näin vaan saat sinä suuria toimeen;
Puolta ei ahkera tee, minkä hän laiskana vois.
Kun sua sairaus vaivaa, työ sitä pahenteleisi;
Hiljaa makaile vaan, pianpa paranet taas.
Suru kalvava seuraa sinua kaikkihin töihin;
Olepa joutilas, koht' ehtivi Unonen luo,
Ehtivi Unonen luo ja unhotusjyväset kylvää
Luomihis, viepi sun pois iloa ihailemaan.
Mitä on taitehet? — Kaikki vaan ne on laiskurin työtä;
Ei työjuhtien luo Runotar koskahan käy.
Almanakassapa viimein katso pyhien joukko —
Ahkeratako lie niissä yht' edes vaan.
Kaikki ne laiskana eli, laiskana loikkui ja lihos;
Joka ei mitään tee, syntiä myös se ei tee!
Siitäpä pääsivät laiskat taivahan talohon suoraan,
Pääsivät itse ja myös päästää muitakin voi.
Varoitus tytölle.
Sydän poikien lampena lie,
Min pintahan tien vene piirtää;
Vaan tuuli kun venosen siirtää,
Koht' tietymätöinnä on tie!
L'Isle de la paix.[3]
Sovinnon sua saareks tottakin mainita taitaa:
Juuripa ihminen yks päälles sopia voi!
Lempi ja Lempo.
Lempenä neitonen liehui; kaikki sydämet syttyi. Miekkoinen, joka sen nai, Lemmon kekälen sai!
Komea hautakivi.
Armahas haudan päälle sä loit kiven komean, suuren.
Siksikö että hän pois sieltä ei palata vois?