Elämän meno.
Nuoruus nopsakenkä tepastellen
Elon tanssiin rientävi;
Vanhuus sauvan kanssa hoiperrellen
Ringistä pois pyrkivi.
Turvaton.[2]
Voi minua poika-raukkaa,
Kuink' olen turvaton!
Ikäänkuin taivaan lintu,
Mi lentoon luotu on.
Lepääpä lintunenkin
Omassa pesässään;
Vaan mull' ei maailmassa
Kotoa missäkään.
Ja emä linnunpoikaa
Siivillä suojelee.
Minua talven tuisku
Vain lumin peittelee.
V. LEIKILLISIÄ.
Neuvo.
Närkästyen neito lausui
Pojallensa pilkkasuulle:
»Mikä turva on sinussa?
Olet heinä heiluvainen,
Kaikkia kumartavainen! —
Miten luottaisin sinuhun?
Olet laine läikkyväinen: —
Lampen' aallollen asetan,
Pian aalto pettänevi. —
Olet lieto perho-lintu:
Kukkaa kerran suutelevi,
Muihin sitten lentelevi!»
Poika vastas pilkkasuinen:
»Vähäpä turvaa vesassa,
Heinäsessä heiluvassa —
Ota kanto turvaksesi!
Vankka kanto on tukena,
Jos ei juuri kaunokainen, —
Musta, paksu ja rypinen. —
Paha aalloilla asua:
Yhä laine läikkyilevi —
Jäähän luottosi aseta,
Jää ei läiky lainehena,
Josko kylmäkin kuvetta.
Älä usko perhokaista,
Lieto kun lepertelevi,
Ota toukka toveriksi!
Se on aina uskollinen,
Se ei luotas lennäkänä,
Josko syöpikin sydämes.»