Nääntyä oltihin jo janohon,
Kuivaa korpea astuen kauan;
Silloin, kovahan kalliohon
Kalkahutellen mahtavan sauvan,
Laulun lähtehet piilostaan
Sinä sait taas uhkuamaan.
Vuoren päältä nyt nähtyä maan
Luvatun, mieles jo levätä oisi.
Mutta ei kansasi tok' kokonaan
Päästäis, vielä Sun viipyvän soisi,
Siksi kun Sun alas kantanut on
Lupauksien laaksohon.
Vieras lippu.
Sadathan kentät näki kuin tää kansa
Yks kymmentäkin vastaan kestää voi,
Ne sadat kentät, jotka hiekkahansa
Ahneesti Suomen miesten veret joi:
Kun suuren Kustaa Aadolfinsa kanssa
He Saksaan uskonvapauden toi,
Tai jalo Evert Horn kun heitä johti
Tuhannenkirkko Moskovata kohti,
Tai kun he seuras Pultavaankin asti
Kahdettatoista hurjaa Kaarleaan,
Tai kun he äsken piti urhoisasti
Yksinkin jätettynä puoliaan,
Ja viimein vielä verillänsä kasti
Levolla makailevan Ruotsinmaan.
Vaan ken ne tietää, kuka muistaa meitä? —
Työt sankartemme vieras lippu peittää.
Nyt rauha ruostua kun miekan antaa
Ja kansat huolett' askaroida saa,
Laivamme kyntää joka merta, rantaa
Jokaista lähenevät, maailmaa
Ylt' ympär' avaraa, ja kantaa
Kalleinta maasta maahan tavaraa. —
Vaan kuka tietää sen, ken muistaa meitä?
Toimemme kaikki vieras lippu peittää!
Ja Suomen miesten kautta tieteen valo
On monta pimeätä poistanut,
Ja moni sävel ikisoiva, jalo
Rinnast' on Suomen miesten kaikunut,
Lauluiksi liittäin, min soi Suomen salo
Ja mink' on Suomen kansa tuntenut. —
Vaan Suomalaisiksi ken tietää heitä? —
Kaikk' kielen vieraan vieras lippu peittää!
Oi Suomen lapsi! Herra kansallemme
Matalan, halvan sijan tänne loi;
Et kaikkea voi muuttaa, osaksemme
Min Kaikkivallan viisas neuvo soi.
Suureksi hengen töissä tok', jos emme
Me petä, Suomi vielä päästä voi.
Sä vieraan kielen vieras lippu poista,
Ja kirkkaana sen nimi kerran loistaa!
Hyljätty äiti.[4]
Köyh' asuu akkanen töllissään,
Leipäänsä kyynelin kastaa;
Hän istuu siin' ypö-yksinään;
Häll' eikö heimoa, lasta?