Toivomme kaukan' on — mut tulevainen
Tok' onni vilahtaa jo toisinansa,
Hetkeksi päilyy kuva lumoovainen: —
»Jo Suomen kieli pääsi valtanansa!» —
Sen kuvan ensiks loit Sä, jalo nainen!
Siks ijäti sua muistaa Suomen kansa.
Taideniekka-seuran vuosijuhlassa vuonna 1865.
Korpeen kylmään raivasi Suomen kansa
Kodin itselleen, satahaarat hongat
Kaatain kaskeksensa ja kylväin viljan
Siemenet siihen.
Usein kyllä kyntäjän toivot pettyi,
Usein viljan leikkasi harmaa halla,
Usein sulloi taas sota-orhit maahan
Sen kavioillaan.
Turhat kuitenkaan eipä olleet työnsä:
Viljamaaks on muuttunut synkkä korpi,
Yhä Pohjaan päin pakeneepi halla,
Kylväjän kauhu.
Samoin Taiteen siemenet taivaalliset
Mekin tässä korpehen kylvelemme,
Kylvelemme kaskehen äsken kaattuun,
Tuloa toivoin.
Tuoni kauneimmat kukat usein kyllä
Tempaa pois, usein kuihtuvi köyhyydestä
Taimet, ennen vielä kuin puhkeskana
Kukkaset niistä.
Vaan ei sammua saa tosi into tästä!
Mekin olkaamme tosi suomalaiset,
Toiset touot taas yhä kylväin, koska
Entiset kuihtui.
Uskokaamme: ei mene turhaan työnne!
Kerran kypsyy täälläkin Taiteen laihot.
Lasten lapset nauttivat niitä silloin,
Siunaten meitä.