»Ei voi muukalainen,» sanoit, »kansan hyvää valvoa;
Kansan kieltä ei hän taida, kansan mielt' ei tajua;
Opin voimalla siis ylös Suomen miehet kohotkoot,
Suomen omat pojat itse Suomenmaata johtakoot».
Ja Sä ryhdyit työhön kohta intos koko tulella.
»Ennen teen sen itse,» sanoit, »kuin sen sallin raueta».
Ja niin kohos pian ilmaan Suomen opintemppeli,
Pohjan pitkä yö nyt loppui, aamu viimein valkeni.
Mit' ois ruumis sydämettä? Liikahtaakaan ei se vois.
Mit' yl'-opistottaan Suomi? Tuskin nimeäs' tallell' ois.
Täältä kaikkiin ääriin tulvii aatevirta yhä uus,
Tääll' on pyhän liekin liesi, syttyy isänmaallisuus.
Kolmas vuosisata vieree Brahen haudan yli nyt,
Paljon muuttui sillä aikaa, rauennut on, hävinnyt;
Mutta hänen työnsä seisoo muuttumatta yhä vaan,
Muuttumatt' — ei — suurempana, kuin hän itse arvaskaan.
Viljeltynä Suomen korvet tuo nyt viljat runsahat,
Rikkautta luo työt uudet, ennen tuntemattomat,
Valistunut, vauras kansa parhaitten kanss' kilpailee,
Suomenmaata Suomen pojat omin neuvoin johtelee.
Ken vois Herran teitä tietää, ennalt' arvata ken vois,
Ijäkskö tää onni suotu vai taas kovat ajat ois.
Mut kuin vaihtuneekin osas, yksi vaihtua ei saa:
Et voi koskaan, Suomen kansa, »Kreivin aikaa» unhottaa!
VIII. VIRSIÄ.
Virsi kotimaan puolesta.
Oi kuningasten kuningas,
Sä maan ja taivaan valtias,
Myös tälle maalle silmäs luo
Ja armos runsaat lahjat suo!
Vähäinen meidän kansa on,
Maailman silmiss' arvoton;
Vaan mitä mahtavinkin vois,
Jos voimaa Sult' ei saanut ois?