Vaikk', aniharvain noustenkin,
Puuhaamme myöhään yöhön,
Eip' yksin toimi ahkerin
Viel' onnea tuo työhön.
Vaan työ jos tehdään Herrassa,
Nöyrästi Herran neuvolla,
Ei puutu siunausta.
Miks suureen lapsijoukkohon
Katsoissa meill' on suru?
Herranhan lahja lapset on,
Hält' on myös leipämuru.
Saavathan kedon kukkaset
Häneltä ruoan, pukimet;
Kuink' ei Hän huolis meistä!
Mit' useampi pieni suu
On pöydässämme lässä,
Sit' innokkaammin raikahtuu
Myös rukouskin tässä.
Näin missä Herran kiitos soi,
Ei hävitä se talo voi;
Se vaurastuupi aina.
Ja pienoisista miehiä
Varttuupi vielä kerran;
Ne on kuin nuolet kädessä
Väkevän sotaherran.
Se maa, se kans' on mahtava,
Joll' onpi noita nuolia
Viinensä aivan täynnä.
Oi Herra suuri, turvissas
Myös olkoon meidän kansa!
Se etsiköön Sun armoas
Kaikissa toimissansa!
Jos sulta vaan on siunaus,
Ei estäkään sen heikkous;
Se työsi tehdä voipi.
Iankaikkinen autuus.
Oi riemua!
Oi autuutta!
Kuink' kepeeksi
Nyt tuntuupi.
Ei murheet maan
Mua painakaan;
Ei pahat työs,
Mun sielun', myös.
Ah aivan on kuin lentää vois!
Oi valkeus!
Oi kirkkaus! —
Mi päällä maan
Kuin peiliin vaan
Häämöitteli,
Kajasteli,
Se paistaa jo
Kuin aurinko
Nyt selkeänä kirkkaana.
Maan päällä sain
Vaan puolittain
Tät' oivaltaa,
Tät' aavistaa
Mun toivossan',
Mun uskossan'. —
Nyt, Jumala,
Sua kasvoista
Jo näen kasvoihin!
— — —