Oi Korke'in!
Mill' ansaitsin
Mä syntinen,
Mä saastainen,
Tään kaiken nyt?
Ei täyttänyt
Mun voimani,
Vaikk' koitteli,
Sun käskyjäsi pyhiä.
Kyll' rakasti
Sua sieluni;
Pyrkinyt pois
Maan tomust' ois;
Ja hurskauteen
Ja pyhyyteen
Se halavoi —
Mut aina — voi!
Taas vaipui kesken lentoaan.
Oi rakkaus!
Oi armahdus!
Sä rajaton,
Sä verraton!
Maan madon tään
Niin viheljään
Sä armahdit
Ja puhdistit,
Pyhitit omaks' lapsekses.
Tuhatkin ois
Jos kielt', en vois
Sua kyllin mä
Täst' ylistää;
Vaikk' ääretön
Ja määrätön
Ijäisyys on,
Ah mahdoton
Täydesti kiittää armostas!
Oi riemua!
Oi autuutta!
Ei hetkeä
Ei vähintä,
Jok' erottais,
Luovuttaa sais
Mua Sinusta,
Oi Jumala,
Mun Herran' ja mun Isäni!
Kastevirsi.
Otettu kasteen kautta sisään
Mä olen, Herra, huoneeses;
Sun lapses olen, Sä mun isän',
Siis mun on kaikki rakkautes;
Pelotta tykös tulla saan,
Mua pois et sysää milloinkaan.
Sun puoleltas tää liitto kestää,
Vaikk' murtuis vahvuus taivaan, maan;
Ei rakkautt' Isän sydämestä
Voi mikään saada sammumaan;
Poikaskin annoit ainoan
Sä piinaan, kuoloon puolestan'.
Ah lapses myös jos Sua voisi,
Näin puuttumatta rakastaa,
Jos tietäis, taitais se, kuin soisi,
Sun käskyjäs ain' noudattaa!
Mut voi kuink' usein kylmennyt
Mä olen, luotas eksynyt.
Vaan lastasi hairahtunutta
Armost' et hylkää silloinkaan;
Sun lammas-raukkaas kadonnutta
Kuin paimen riennät hakemaan;
Et heitä, siks kun löysit sen,
Toit lauman luokse jällehen.