Ja vaikka lapses tuhlaajana
Pois sirottais Sun lahjasi,
Armahdat taas, kun katuvana
Se jalkais juureen lankeepi;
Ain' ovi auk' on huoneeses,
Ain' auki isänsydämes.
IX. SUOMENNOKSIA.
Neidon tunnustus.
(Käännös Saksasta.)
Ihana oli iltanen,
Me käyskelimme niityllä;
Jo päivä kerran viimeisen
Myhäili mailleen mennessä. —
Lehdossa linnut lauleli
Ja ilmassa viserteli —
Ja kukkasjoukko nurmessa
Kaikk' ilmat täytti hajulla.
Mun mielen' ol' juhlallinen
Ja kuitenkin iloissahan;
Mä silloin oisin tahtonut
Halailla kaiken maailman! —
Me haastelimme ahkeraan,
Mitä — en muista ollenkaan!
Hän astui aina vieressän'
Ja katseli mun silmiän'.
Mä häneen kerran vilkahdin —
En tiedä miksikä sen tein —
Hän kättän' tuossa kaappaskin
Ja suuta suihkas huulillein!
Ja min' en vastustellutkaan,
Mä hälle suuta annoin vaan!
Ja viel' en oikein tajua,
Mi mielehen' lie juohtunna!
Sen tiedän varmaan kuitenkin:
Ei pahaa ollut mielessän'!
Sen tehtyä kuin ennenkin
Ol' puhdas tunto syämessän'! —
Ois toinen tiellen' sattunut,
Sitäkin oisin suudellut —
Vaan — jos ois tullut toinen mies
Tok' en ois tehnytkään ken ties!
Nuoruus.
(Runeberg'in mukaan.)