"Tee niin, Wilhelmina!" vastasi Kalle. "Minäkin halajan päästä lauhkeampaan ilmaan. Nyt on jo toinen päivä huhtikuuta ja ulkona pyryilee lunta. Huhtikuu, Aprilis se on helppo oppia, se on italiaksikin aprile ".
Seuraavana aamuna varhain eno Fritz meni makuuvaunu-konttoriin Unter den Lindenin varrella, ja osti siellä kolme kiertopilettiä sekä makuuvaunupilettiä Müncheniin. Minun mieheni, se kärsivällinen karitsa, tarvitsi mukavuutta, ja minäkin mieluummin olen pitkälläni yöllä, kuin istua kökötän vaunuin nurkassa. Mitä Fritz-enoon tulee, niin hänpä parasta tahtoo aina; melkeinpä hän luulee makuuvaunuja keksityiksi ihan vaan hänen mukavuuttaan varten.
Ilta-päivällä astuimme Anhaltin asemalla makuuvaunuihin, ja kello puolivälissä kolme riennätti meidät pois tuo n.s. Roman juna. Samalla junalla matkustivat ennenaikaan Saksan keisaritkin Italiaan [Tässä rouva Buchholz mellastelee vähän vallattomasti vuosisadoilla, mutta kun hän näin vaihetuksen vuoksi painaa nyky-aikaa takaperin, noudattaa hän siinä vaan noita meidän-aikuisia, muinaismielisiä pyrinnöitä. Toim. muist.], ja siis alkavat, tarkkaan katsoen, historialliset alat Askanisella torilla jo, ja kestävät kunnes Italiassa ihan saa kahlata pelkässä vanhassa historiassa. Mutta sitä ennen pitää matkailijan mielessä olla antikista jotain luettua tahi kuultua, asiantuntevien kertomaa; muuten hän pitää tuota historiallista maata tavallisena sorana vaan, eikä hän kun sitä astelee, aattele enempätä kuin kävellessänsä Metsävuohi-vuorten ohitse Berliinissä ja lukiessansa tuota tauluun kirjoitettua: Tähän saa ajaa rikkoja.
Mutta historian selkeässä valossa on vähinkin asia mieltä-kiinnittävä, ja se joka on arka luonnoltansa, kauhistuu historiallisilla seutuvilla enemmän vielä kuin lukiessa tuota Rikosjuttu-lehteä, jota herra Krause tilaelee ja jota me toisinaan saamme lainata. Vaan, niinkuin sanottu, ennakkotietoja on tarpeen.
Eteenpäin.
Makuuvaunuissa. — Herra Oehmichen. — Antiki katsottu hyödyn kannalta. — Ensimäinen skat'in-lyönti. — Herra Spannbein ja taide-braminit. — Adam ja Eva. — Mintähden Kufsteinin linnaa ei voi valloittaa. — Miten vuorimaisemia maalataan. — Bozen. — Mintähden herra Buchholz jäi toria saamatta.
Berlin oli kaukana, Lichterfeldekin kadetti-tehtaineen oli aikoja sitten silmistämme kadonnut, ja eteenpäin vaan kiidämme avaraan mailmaan. Ajatukseni vielä viipyivät lasten luona ja sydämeni oli hellä. "Ei", arvelin itsekseni, "minun molemmat tyttöni eivät kurkistele ikkunasta nähdäkseen nuoria herroja. Bergfeldt-rouva on vanha häijy myrkkyinen louhikäärme!"
Siinäpä sievästi istuttiin makuu-vaunuissa, jotka todella olivat varustetut aivan kuin pikku ravintola. Konduktööri — hän oli nimeltä Stoll — toi meille erittäin hyvää kahvea, ja siinä kun oli oluttakin, jähdyttimessä, ja muita virvoittavia juomia, taisi saada mitä vaan tahtoi, ja minun Kallelleni teki lasi lämpöstä varsin hyvää.
"Jos voisimme saada skat-pelin toimeen, niin ei olis' meillä hätää mitään", arveli eno Fritz.
"Hyi!" huudahdin. "Kuinka jokapäiväistä! Klassiselle maalle matkamme on, ja sinä tulet tyhmällä korttipelilläs'!"